Kivijalka iskee takaisin

Oulun keskusta-alueen kivijalkayritykset ovat käynnistäneet toukokuun alusta yhteismarkkinointiponnistuksen ja lanseeranneet käyttöön ”Kivijalka” -tunnuksen sekä yhteiset kampanjasivut. Yrityksiä yhdistää oululaisuus, kivijalkaliike ja paikallisuus. Yrityksillä on myös yksi yhdistävä tekijä, jota ei sivustolla erikseen korosteta: yksikään ei toimi kauppakeskus Valkeassa.kivijalka_logo_340x156px

Voisi ehkä sanoa, että Kauppakeskus Valkea onkin ottanut henkisen johtajuuden keskustan kehittämisessä ja asioinnin gravitaatiopiste on ainakin tilapäisesti liukumassa Valkean suuntaan. Keskustan liiketilat ovat myllerryksessä ja näin paljoa tyhjää liiketilaa keskustassa ei varmaan ole nähty sitten lamavuosien. Täytyy tosin sanoa, että ainakin 90-luvun lamassa omat mielenkiinnon kohteet olivat muualla kuin tyhjissä liiketiloissa. Tyhjillä tiloilla on tietysti vaikutusta keskustan vetovoimaisuuteen kokonaisuutena; jos palveluita ei ole, niin mitäpä sitä suotta vaeltelemaan kaduilla vastatuulen riepoiteltavana. Hommassa onkin vahva Avainlippu-meininki (”kun ostat suomalaista, niin työllistät…”) mutta paikallisella lähestymiskulmalla.

Jotain tarvitsi siis tehdä, jotta keskustan ja erityisesti sen palveluyritysten profiilia saataisiin nostettua. Aiempaan verrattuna kiinnostava kysymys on myös se, että eikö Oulun liikekeskuksen kautta tehty yhteistyö enää riittänyt? Oulun liikekeskus on siis perinteisesti vastannut ”Oulun ydinkeskustan kehittämisessä kaupan, matkailun, ja viihtymisen keskuksena” ja Kivijalan missio tuntuu aika samankaltaiselta. Ehkä kyse on vain Kalevan koordinoimasta markkinointikampanjasta – mene ja tiedä. Kivijalka -avaus itsessään on toteutettu Kalevan tarjoamalla natiivimarkkinointipaketilla (”Kaupallinen yhteistyö” -sivusto), jota on täydennetty ainakin printti-ilmoittelulla.

Yhteishankkeesta tuli itselleni mieleen ensimmäisenä Helsinki Design District, jossa on jotain samaa mutta fokus on tiiviisti designin ympärillä. Kivijalka on sen sijaan rakennettu oululaisuuden ja ei-valkealaisuuden ympärille – yritykset ovat iloisesti täysin eri toimialoilta. Yksi ihan looginen selitys kokonaisuudelle ovat markkinointieurot. Yhdessä voidaan saada huomattavasti yksittäisiä toimijoita enemmän ja alueen kauppakeskittymillä on käytettävissään merkittävät markkinointibudjetit kaikkiin kanaviin.

Kivijalka on hyvä avaus ja visuaalisesti ihan silmää miellyttävä. Tosin en heti tunnistanut Kivijalan tunnuksessa olevia rakennuksia, toivottavasti eivät ole täysin sattumanvaraisia kun koko homman juju on nimenomaan keskustassa ja oululaisuudessa.

Mielenkiintoista nähdä onko kyseessä ”vain” yhteismarkkinointihanke, vai onko Kivijalalla jotain syvempääkin tarjottavaa – ja mikä sen rooli on Oulun liikekeskukseen nähden. Nykyisellään Kivijalka on mahdollistanut osallistujilleen yhdessä ostettua mediaa, tarrat liikkeiden ikkunoihin ja ainakin yhden tulossa olevan tapahtuman. Nähdäänkö vielä esimerkiksi Kivijalka -taaleri, joka käy vain Kivijalka-liikkeissä, kuten esim. Bristolissa joskus tehtiin. Tai näemmekö Kivijalka-ostopassin, jolla saa alennusta jäsenliikkeistä rajatun ajan?

Olisi kiinnostaa nähdä ja kokea jokin vahvempikin punainen lanka tekemisessä, sillä asia on itsessään tärkeä: keskustan tulee pysyä elinvoimaisena jatkossakin.

Nappasin vielä kuvan päivän Kalevan (3.5.2016) ilmoituksesta, jossa oli listattuna osallistuvat yritykset. Jos ei muuten, niin siksi että kiinnostavaa nähdä vuoden päästä mikä on tilanne.

Lähde: Kaleva 3.5.2016
Lähde: Kaleva 3.5.2016

 

PS. Kivijalan käyttämä slogan ”Valinnallasi on merkitystä” oli Pohjoista voimaa -brändin käytössä jo viitisen vuotta sitten. Valinnalla oli merkitystä silloinkin ja toki sillä on tänäänkin.

Pohjoista voimaa - valinnallasi on merkitystä (Asiakaslehti Sulake, 2009)
Pohjoista voimaa – valinnallasi on merkitystä (Asiakaslehti Sulake, 2009)

Kommentoi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: