Rax Buffet on varmaan lähes jokaiselle tuttu ketju. Idea on yksinkertainen: syö ja juo niin paljon kuin haluat kiinteällä hinnalla. Päälle voi ostaa vielä niin paljon jäätelöä, kuin jaksaa vetää. Mr. Creosote olisi ottanut Raxin omakseen, jos hänelle ei olisi tapahtunut pientä suklaaseen liittyvää tapaturmaa.

Jotta Raxin kaltainen konsepti menestyisi ja olisi kannattava, tulee raaka-aineiden kulutuksen ja hävikin olla tarkkaan laskettua. Todennäköisesti ihan priimaa ei voida myöskään tarjoilla, vaan jossain kohti pitää vetää mutkia suoraksi. Ravintolan seinillä olevissa mainoskuvissa näkyi täyteläisten pizzojen päällä runsaasti vihreää rucolaa ja muuta gourmee-lehtistä. Yllättäen itse tiskissä nämä vehreät liitännäiset olivat jonnekin unohtuneet.

Riittävän laadun ja katteen välissä tasapainoilevan keittiön lopputuotoksena on ainakin omalla kohdalla ruokailukokemus, joita ei kovin montaa viitsi yhdelle vuodelle ottaa.

Mutta ei Raxin idea olekaan tarjota gourmee-elämyksiä, vaan edullista, vaivatonta ja helppoa ruokailua erityisesti lapsiperheille. 

Ravintolat ovat tilavia, strategisesti hyvillä liikepaikoilla ja ruokaa on sen vertaa montaa sortimenttia, että jokaiselle löytyy jotain. Jos ei muuta, niin tenavat voi täyttää jäätelöllä. Mutta entä ne perheen pienimmät? Heidän kanssaan ruokailussa on muitakin mutkia matkassa, kuin pelkkä ruoka.

Pienet lapset huomioitiin erittäin hyvin

Suoritimme viikonlopulla ex tempore -visiitin lähi-Raxiin, joka sijaitsee Oulun Ideaparkissa. Pienet lapset huomioitiin erittäin hyvin: muksuille tarjottiin omat nokkamukit, lautaset ja ruokalaput. Lisäksi hinnoittelu oli pienempien yksilöiden kohdalla miellyttävä 0 eur / nuppi. Lastenistuimia oli ravintolan nurkassa vino pino ja paikan päältä löytyi vielä oma leikkipaikkansa.

Jos asiaa miettii asiakaskokemuksen kannalta, niin noinkin pieni asia kuin kunnollisten ruokailun apuvälineiden tarjoaminen lapsille voi merkitä todella paljon. Mietitään vaihtoehtoista skenaariota: tulemme ravintolaan ja maksamme itsemme sisään. Ensin pitää kaivaa ruokalaput laukusta ja juomapullot pitää käydä pesemässä tai sitten niitä ei ole. Aikuisten laseista juominen tietää kosteaa katastrofia ja lasilautasten kanssa saa pelätä koko ajan lattialle viskausta. Paperiset ruokalaput pysyvät lasten kaulassa sekunteja. Ylipäätään ruokailun järjestelyyn kuluu aikaa ja stressitasot nousevat, kun pitää improvisoida tilannetta jollain tapaa toimivaksi.

Tiivistetysti kyse on koko palveluprosessin huomioimisesta lapsiperheiden kannalta. Normaalisuoritus olisi tarjota lasten menu ja syöttötuoli, nyt huomioituna on tilanne ennen syömistä (valmistelut), syömisen aikana (helppoa tarjottavaa lapsille) ja syönnin jälkeen (leikkipaikka, jälkiruoka).

Miten tällaisia palvelukokemusta parantavia havaintoja voidaan tehdä? Yksinkertaisimmillaan yksi ihminen havainnoi päivän ajan lapsiperheiden ruokailua ravintolassa ja tekee muistiinpanoja. Havainnoija tekee havaintojensa pohjalta hypoteesin: ”lainattavat ruokailuvälineet helpottavat ateriointia”. Tehdään paketti jota tarjotaan lapsiperheille, kokeilemisen kulu on n. 5 eur / lapsen uusiokäytettävä ruokailusetti. Kysytään asiakkailta miten ruokailuvälineet vaikuttivat ruokailuun ja opitaan jälleen palautteesta. Parannetaan pakettia. Toistetaan. Build – Measure – Learn.

Tiedämme kyllä, että Rax ei tule kulinaarisia ihmeitä tarjoamaan jatkossakaan. Mutta ruokailun helppous, edullisuus ja spontaanius (voimme oikeasti vain kävellä kahta kättä heiluttaen sisään, kun kaikki tarvittava löytyy paikan päältä) tarkoittavat sitä, että tulemme siellä asioimaan jatkossakin. 

PS. Raxin kotisivuilla ei lainattavista ruokailuvälineistä mainita mitään. Onkohan kyseessä joku ravintolaspesifi juttu (jos kyllä, niin mitali ravintolahenkilökunnalle) vai jokin tiskin alta löytyvä juttu jonka markkinointipotentiaalia ei vain ole ymmärretty vielä?

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

  1. Olet jälleen kerran asia ytimessä siinä, että ruoalla ja sen laadulla ei ole välttämättä mitään tekemistä ravintolan valinnan kanssa. Vaan ootas vähän aikaa niin asian laita voi olla toinen. Meidän 5v:llä on jo todella vahvat mielipiteet oululaisravintoloiden ja -kahviloiden tarjonnasta. Missä on huonot leivokset, pizzat, kananugetit, ala-arvoiset lihapullat tai sitten lämmintä maitoa. Ja nämä mielipiteet tuntuvat istuvan tiukassa eikä yksi onnistunut kokemus vielä riitä kääntämään pienen kuluttajan mielipidettä toiseen suuntaan, jos ensimmäisen kerran kokemus on ollut huono. Samoin hän jo tietää, missä on siistit ja tilavat vessat ja missä ei. Kuten olet jo aiemmin kirjoittanut, nekin tulevat lapsiperheelle väkisinkin tutuiksi😀 Ja lapsen muisti on pirun hyvä. Eli kyllä tuossa iässä ollaan jo ihan täysillä mukana ja vaikutetaan perheen kulutuskäyttäytymiseen ihan henkilökohtaisesti ja tietoisesti. Siksipä suosittelisinkin yrittäjille vakavaa suhtautumista lapsiin asiakkaina!

Kommentoi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: