Joitakin kirjoituksia on pitänyt tehdä jo pitkään ja yksi niistä on ollut kirjoittaa ylös muistoja omista ajoista teknobileiden promoottorina. Muistoihin liittyy myös palanen oululaista elektronisen musiikin historiaa, joka on taltioitu jollain tapaa monien ihmisten muistoihin – mutta yhteenvetoa noista tapahtumista ja ajoista ei ole juurikaan tehty. Pohjoista elektronisen musiikin skeneä on ansiokkaasti dokumentoitu ainakin yhteen opinnäytetyöhön, mutta tätä yhtä puolta siinä ei ole käsitelty. Yksi syy näiden asioiden ylöskirjaamiseen on myös aika. Tein kaverin häissä havainnon, että on kulunut 17 vuotta siitä kun itse aloin puuhailla elektronisen musiikin parissa.

Niin kuin muisteloissa aina, kyse on yhden henkilön varsin subjektiivisesta näkemyksestä, jota on tyypillisesti vielä aika hieman kullannut.

Alku – Last Night A DJ Saved My Life

Omalla kohdalla ensimmäinen kosketus elektroniseen musiikkiin oli silloin Helsingissä asuneen serkkuni huoneen ovessa ollut Lifesaverin tarra ja tuo otsikon teksti. Miksi tällaiset asiat jäävät mieleen – sitä on vaikea sanoa. Bileissä käynti alkoi oikeastaan dE3pin ja Time Tunnelin kautta. Oliko jotain muutakin, ehkä oli – mutta ehkä se oma herätys tuli kuitenkin vuoden ’98 Burning -bileiden kautta Rauhalassa. Jälkikäteen on ollut hauska todeta, että paikalla oli käytännössä myös moni muu silloin tuntematon henkilö, joista tuli sitten myöhemmin hyviäkin ystäviä.

Opiskelukaveri Antin kautta ajauduin jossain kohti myös osaksi Metsä -ambientkollektiivia, jossa käytännössä ehdin muistaakseni osallistua yhden pääkirjastolla olleen tapahtuman järjestelyihin. Mukaan lähdin lähinnä kavereiden ja musiikin vuoksi, en niinkään musiikin tuottajana vaan enemmänkin sitä kuuntelevana. Metsä oli tuossa vaiheessa jo hieman hiljenemään päin. Tietääkseni viimeisin tapahtuma järjestettiin vuonna 2002.

Vuonna 1998 olin tuoreeltaan kirjoittanut itseni ulos lukiosta ja jäänyt ”pitämään välivuotta” (=en päässyt opiskelemaan). Ilman varsinaista suurta suunnitelmaa oli aikaa kaikenlaiseen tekemiseen ja toisaalta ensimmäistä kertaa myös omaa rahaa, kun työkkärin kautta järjestyi kouluavustajan tukiduuni tyött ömyyskorvauksen saamiseksi. Joidenkin kuvioiden kautta päädyin juttelemana keskustan nuorisotalo Waldan porukoiden kanssa ja päädyin järjestämään sinne K16-tapahtumia erilaisin musiikillisin painotuksin.

Tapahtumista ensimmäinen oli Elektrokeittiö (lineup). Nimen takana oli mm. se käytännön seikka, että dj-pöytä sijaitsi Waldan keittiön puolella. Puristi-henkeen bileissä myös kokattiin lättyjä keittiössä, joita sitten tarjoiltiin yleisölle. Jatkoa seurasi Elektrokylpyhuone-nimisissä (lineup) bileissä ja olipa meillä myös Sunset Beach -bileet, joissa soitin elämäni ensimmäisiä dj-keikkoja lyhyen ja huonosti miksatun gabber-setin merkeissä. Tässä rakensimme erilaisesta kesäsälästä rantamiljöön dj-pisteen ympärille hiekkarantoineen ja uima-altaineen. Hiekkaa saatiin läheiseltä työmaalta lainaan ja saatettiin se sinne yön kähmässä myös palauttaakin.

Tässä tuli myös ensimmäinen tapahtumia leimannut erityispiirre – nimittäin panostaminen dekoraatioihin. Panostus ei aina tarkoittanut mitään erityisen hienoa lopputulosta kovasta visioinnista ja improvisaatiosta huolimatta, mutta yleensä pimeä sali ja riittävä muu valokapasiteetti riittivät kiinnittämään huomiota pois yksityiskohdista tai niiden puutteesta. Toinen ehkä leimallinen juttu oli jonkinlainen kieli poskessa -meininki, mikä välillä toimi ja välillä ei. Mutta ihan hirveän vakavasti sitä ei hommaa otettu.

Kolmas keikka oli silloin vielä hyvin marginaalissa ollutta Suomi-räppiä. Illan dj oli kouluavustaja-piireistä tuttu Tommi ja pääesiintyjäksi saatiin Tampereelta silloinen ykkösnimi Nuera jollain bonuskokoonpanolla. En muista oliko MC Dream mukana, mutta mies breikkasi läpi vähän myöhemmin taiteilijanimellä ”Petri Nygård”. En tiedä oletko kuullut? Räppi-iltaan tilattiin joltain silloiselta maalarimestarilta iso piissi seinälle, mikä maalattiin Waldan yläkerrassa. Nueran porukka tuli paikalle asuntoautolla ja piti omia bileitään läheisellä parkkipaikalla.

Nälkä kasvoi ja jossain kohti syntyi myös tarve virallistaa tapahtumaorganisaatio. Erinäisten hyvien ja huonojen ideoiden jälkeen syntyi Remote Fields ja vuosi oli 1999.

Remote Fields

Waldassa bileet olivat menneet putkeen ja itsevarmuus oli kasvanut. Oli aika tehdä jotain isompaa. Rahaa ei ollut, joten hommat puljattiin joko henkilökohtaisella taloudellisella riskillä tai niillä vähillä suhteilla mitä vähän yli kaksikymppisillä silloin oli. Syntyi ajatus toteuttaa iso tapahtuma silloisella Nukulla ja bileiden nimeksi keksittiin Oulu 2002 (lineup). Eli Oulu kaukaisessa kolmen vuoden päässä olevassa tulevaisuudessa. Esimerkkinä tapahtumalle oli (tietysti) Oulun ykköstapahtuma Time Tunnel.

Tapahtuman markkinoimiseksi käynnistettiin massiivinen kampanja ja panostettiin flaijereihin ja nelivärijulisteisiin, joita levitettiin pitkin Oulua ja lähiseutua. Jokainen keskustan sähkölaatikko ja puhelinkoppi teipattiin julisteilla läpi. Ajatuskin online-mainonnasta oli täysin vieras, mitä nyt IRC valjastettiin tiedonvälitykseen.

Kokoon saatiin kolme esiintymislavaa täysillä esiintyjäkattauksilla ja Technicsejä metsästettiin eri puolilta kaupunkia kaikilta kavereilta ja tutuilta. Bileisiin keksittiin myös yhdeksi ohjelmanumeroksi Prodigy-henkinen seinänläpimurtautuminen. Tätä varten rakennettiin edullisimmasta materiaalista (Gyproc) tilapäinen seinä ja illan viimeinen DJ tuli siitä sitten lekalla läpi keikan alkua ilmaistakseen. Spektaakkeli siitä kyllä saatiin aikaan, mutta myös älytön sotku kun kivipöly levisi joka paikkaan ja näin jälkikäteen voin myös sanoa, että sen siivoaminen vedellä oli myös erinomaisen huono idea. Vinkkinä kannattaa käyttää vaikka lastulevyä, jos haluaa vielä Prodigy-fiilistelyjä toteuttaa joskus toistekin…

Oulu 2002:n saldona oli 550 kävijää, mikä oli huikea määrä parikymppisille järjestäjille. Kaikkien kulujen jälkeen markkoja jäi sen verran kassaan, että niillä saatettiin mukavasti kattaa sitten tulevat tappiot…

Missing In Action

Nälkä kasvoi syödessä ja päätimme pitää Oulu2002:n konseptilla toisen tapahtuman, M.I.A.:n (lineup) heti perään. Mainoslause oli jälleen kova: ”Remote Fields hits you with ultimate Rambo-experience”.

Kolme esiintymislavaa ja paikkana Nuku. Matkakulut muodostivat ison osan kustannuksista ja keksimme idean – entä jos vuokrataan Helsingistä bilebussi, pakataan esiintyjät siihen ja myydään ylimääräiset paikat bilettäjille. Idea kuulosti hyvältä ja maksoi muistaakseni 7000 mk. All inclusive -paketti maksoi 150 mk. Yllättäen etelästä oli kuitenkin pohjoiseen pidempi matka ja bussi jäi lopulta aika vajaalle täytölle. Lisäksi esiintyjät tulivat paikalle omine nokkineen ja taisi pari muutostakin tulla viime hetkellä – idea meni siis kaikilla tasoilla pieleen. Ainakin minulla oli tuolloin epärealistinen kuva sen suhteen, että kuinka kaukaa bileisiin tosiasiassa lähdettiin…

Massiivinen mainoskampanja toteutettiin jälleen kerran julisteita levittämällä ja kädet jäässä teipattiin A3:sia puhelinkioskien seiniin.

M.I.A.n dekoissa ehkä hienoin idea oli rakentaa päälavan dj-pisteestä tankin mallinen. Tykinpiippuun kytkettiin savukone, joka puski sitten putken suusta savua ulos sopivilla hetkillä. Muuten käytettiin mm. maastoverkkoja ja vastaavia, mitkä toimivatkin varsin hyvin valojen ja savun kanssa.

Kahvion lavalle keksittiin rakentaa vankileiri ja sitä varten haettiin maatalouskaupasta 420 metriä piikkilankaa. Onneksi loppumetreillä järjen valo syttyi: ehkä tanssilattian ja esiintymislavan rajaaminen piikkilangalla ei olisi kovinkaan järkevä idea. Piikkilanka jäi varastoon ja se lahjoitettiin myöhemmin eri asiayhteydessä Kemiin vuonna 2014 estämään mahdollinen kuntaliitos Oulun kanssa. Kahvion lavalla esiintyi mm. Salamaryhmä ja taisipa yllätysesiintyjänä olla myös Jori Hulkkonen. Kakkoslavalta jäi mieleen erityisesti Ural13 Diktatorsin setti.

Pääbileillä oli tietysti jatkot ja niissä koettiin pientä jännitystä, kun yksi bilebussin matkustajista veti ilmeisesti gammaöverit ja oli matkakumppaniensa seurannassa. Tämä oli oikeastaan ainoa kerta, kun huumeet näkyivät jollain tapaa tapahtumissa järjestäjän silmään. Toki myöhemminkin oli pientä episodia, mutta niistä lisää – myöhemmin. Jatkojen päätyttyä bilebussi lähti takaisin kohti etelää ja yksi pääesiintyjistä, Karri O., keräsi vielä matkalta satunnaisia matkaajia kyytiin ja tasoitti näin hieman tappioita.

Pari kuukautta nieltiin kyyneliä ja sitten mentiin taas.

Implant (lineup) järjestettiin 45 Specialissa ja sinne saatiin pääesiintyjäksi jenkeistä Safety Scissors. Lupauksemme oli jälleen jäätävä: ”A Night of Quality Electronics”. Mies tuli junalla läpi Suomen ja kärsi aikaerosta ja väsymyksestä – keikka ei ollut parhaasta päästä, mutta tapahtuma oli itsessään hyvä. Visualisointeihin saatiin jostain nippu mallinuken päitä, joilla oli sitten kaikenlaisia implantteja päässään. Aiempien häppeninkien jälkeen tilaisuuden järjestäminen ravintolassa oli varsin helppoa ja mukavaa. Oksanen ovella piti kuria ja järjestäjät pystyivät keskittymään ajan kanssa olennaiseen.

Viimeiseksti tapahtumaksi ennen armeijan harmaisiin siirtymistä jäi Puutarha. Siihen järjestimme Ainolaan 5 kW äänentoistoa ja soittoteltan ja järjestimme ulkoilmabileet aurinkoisena kesäkuisena lauantaipäivänä.  Sähköt vedettiin 150 metrin päästä kesäteatterilta tapahtumapaikalle ja illan hämärtyessä nuoriso huvitti itseään irrottelemalla johtoja liitoksistaan.

The Nation & Innovation

Minä siirryin kesäkuussa armeijan vihreisiin Sodankylään. Jotain ehdin taustalla lomilla huseeraamaan, mutta käytännössä bilepuikoissa jatkoi Tommi & co. Remote Fields tiivistyi muotoon Remfields ja meininki jatkui.

The Nation -klubi syntyi kun Oulun yökerhotaivaan uusin tähti Night avasi ovensa ja uusi ravintolapäällikkö kaipasi jotain erilaista ohjelmaa taloon. Varovaisten tiedusteluiden jälkeen homma lähti etenemään vauhdilla ja The Nation -klubi syntyi. Avajaiset järjestettiin lauantai-iltana ja pääesiintyjänä oli DMX Krew. Majoitukset ja lennot järjestyivät mukavasti SAS-yhteistyön kautta. Keskiviikon klubi-iltoja ehdittiin järjestää vajaa kymmenen ja toinen merkittävä ulkomainen stara oli Cylob. Käytännössä The Nation kuivui kasaan henkilövaihdosten myötä, kun Nightissä jatkanut ravintolapäällikkö ei ollut ehkä ihan samalla aaltopituudella iltojen idean kanssa.

Armeija-aikaani ajoittui myös Innovation, jonka ideaa päästiin myymään Teknopolikselle. Käytännössä sisään päästiin kakistelemaan ehdotusta Jyrkin avustamana ja pohjustamana, mitään myyntimiehiä ei tuolloin oltu. Innovation-bileiden budjetti oli kaikista siihenastisista tapahtumista korkein ja se myös näkyi. Teknologiakylässä järjestettyihin bileisiin lennätettiin jenkeistä Daniel Bell ja vähän lähempää Lena Popova sekä vanha tuttu Mono Junk. Rahamielessä homma taisi pysyä vaivoin pinnalla, vaikka mukaan saatiinkin neuvoteltua teknokuplan siivittämänä myös yrityssponsoreita.

Syksyllä 2001 kokeiltiin vielä kerran, josko aiempien Oulu2002:n ja MIA:n menestys olisi toistettavissa. Ei ollut. Kultti oli floppi ja jos jotain markkoja oli vielä jostain jäänyt niin tähän ne taisivat mennä. Saattoi tosin olla, että tätä tapahtumaa jouduimme myös makselemaan omistamme – varma en tästä ole. Tapahtumasta jäi mieleen, kun tupakkapaikalla äänentoistofirman nuppienvääntelijä puhui puhelimeen jollekin tutulleen ja mainitsi että ”oli paska tapahtuma”, tiedostamatta sitä että järjestäjät olivat kuuloetäisyydellä. Tästä jäi itselleni jonkinlainen ryppy rakkauteen ja säännöllisistä joulukorteista huolimatta lisätilauksia en ko. firmalta enää tehnyt. Osasyy oli toki silläkin, että vastaavan mittakaavan tapahtumia ei enää järjestetty.

Armeija-aikana olin tutustunut vähän eri genreä vetävään Anttiin, ja intistä päästyämme päätimme toteuttaa Antin kanssa Ouluun yhden vähän erilaisen tapahtuman. Vuonna 2002 järjestetty Kuilu (lineup) tarjosi musiikkityyleiltään Oulussa silloin harvemmin kuultua power electronics-dark ambient-industrial -linjaa. Vaikka kaikenlaista olikin tullut nähtyä, niin Kuilun esiintyjissä oli mukana ihan mielenkiintoisia persoonallisuuksia. Järjestelyitä varten metsästettiin mm. 200 litran öljytynnyriä, joka mikitettiin muistaakseni Strom.ec:n keikkaa varten. Temple of Tiermesin keikan aikana valot tuli kohdistaa niin, että yleisöön kohdistettiin lähes koko keikan ajan stroboefektiä.

Tämän jälkeen alkoi omalta osaltani hiljaiselo tapahtumatuottajana ja keskityin muihin projekteihin – sekä myös ihan opiskeluiden loppuunsaattamiseen ja päivätöihin.

Gut gut Supergut

Club Supergut sai alkunsa riikalaisessa yökerhossa loppusyksystä 2006. Ehkä aikaa oli kulunut tarpeeksi tai ideat olivat jalostuneet, mutta nyt visio oli kirkastunut ja vanhat traumat unohtuneet. Maailman – ainakin henkisesti – pohjoisin elektroklubi Club Supergut oli syntynyt. Mukaan lähti hieman freesattu kokoonpano kavereita ja ideaa lähdettiin myymään Oulun yökerhomaailman uudelle tulokkaalle HTC:lle.

HTC starttasi hieman vinoon heti alkuvaiheesta. Paikalla oli tietysti legendaarinen historia Oulun yökerhomaailmassa, mutta mukana oli tullut myös vanhaa painolastia. Lisäksi tilat olivat aika loppuunajetut ja isokaan remontti ei riittänyt kuin oikeastaan pahimpien paikkojen korjaamiseen. HTC:n ongelmaksi tuli alusta alkaen, että yleisö ei oikein löytänyt sitä eikä se yökerhokaan löytänyt oikein itseään. Tämä heijastui käytännössä siihen, että klubi-illoissa ravintolalla ei ollut omaa asiakaskantaa tukena, vaan illoissa kävivät käytännössä eri ihmiset. Tämä toisaalta tarkoitti myös sitä, että Club Supergut pääsi sisään priima-paikoille eli lauantai-iltaan kahdesti kuussa.

Supergutin musiikkilinjaus oli pääasiassa elektroa ja italo-diskoa. Tästä toki poikettiin eri teemailloissa, mutta runko rakentui tuolle. Budjetti rakennettiin puhtaasti lipputulojen varaan ja aiemmasta oppineena varsin pessimistisesti. Esiintyjät olivat paria poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia ja paikallisia voimia suosittiin. Käytännössä lähes kaikki Suomen tuolloiset elektro- ja italo-disko dj:t kävivät bileissä soittamassa. Kotimaisista esiintyjistä vain Velcro Fastenerin puuttuminen jäi kaivelemaan, siinä ei saatu hintalappua kohtaamaan. Ulkomaisista esiintyjistä laskeskelin monta kertaa euroja Alden Tyrellin buukkaamiseen, mutta siinäkään en saanut hintalappua sopimaan konseptiin.

Konseptimielessä Supergut oli aika pitkälle mietitty ja siinä pohdittiin jatkuvasti erilaisia tapoja markkinoida iltoja sekä kehittää konseptia. Myös osaamista oli käytössä aiempaan nähden eri tavalla. Tekijöillä oli kokemusta tapahtumien järjestämisestä sekä markkinoinnista. Käytännössä kaksi tekijää kuitenkin rajoittivat tehokkaasti toimintaa: 1) illat piti kattaa pääsylipputuloilla ja 2) HTC oli ravintolana aika haastava paikka myydä asiakkaille ja ravintola ei edellä mainituista syistä tukenut iltoja. Toisaalta yhteistyö ravintolan omistajien ja henkilökunnan kanssa toimi erittäin hyvin.

Tiivistetysti iltojen ja konseptin kehittämiseen saatiin ravintolan puolesta varsin vapaat kädet, mutta ravintola ei muuten juuri onnistumista edesauttanut ja joissain tapauksissa kehnon imagonsa vuoksi myös rajoitti asiakashankintaa. Yleisesti illan kattaus rakennettiin rehellisesti sellaiseksi, että järjestäjät viihtyivät omissa bileissään.

HTC:n erikoisuus oli tilassa olevat tv-screenit, joihin sai ajettua muinaisella pc:llä videostriimiä. Tätä köyhän miehen visualisointia käytettiin sitten myös hyväksi.

Makupaloja tv-screeneillä pyörineistä videoista:

Supergutissa oli sekä dj- että livekeikkoja ja näistä mainittakoon ainakin Kasko ja Blastromen. Mielenkiintoinen kokeilu oli myös kolmipäiväinen Irtiotto! jossa pääesiintyjänä oli Manasyt. Three days offista vaikutteita saanut viikonloppu yhdisti kaksi bilepäivää sekä kolmannen chillout-päivän yhdeksi paketiksi.

Club Supergut päättyi 2008 Blastromenin keikkaan ja jatkoneuvotteluissa todettiin, että hommaa ei yhteisessä ymmärryksessä jatketa. Pian tämän jälkeen HTC pisti lapun luukulle ja tiloissa toimii nykyään kuntosali. Supergut -nimen alla järjestetyksi viimeiseksi tapahtumaksi jäi vuoden 2009 Moustache Records Night, jossa oli pääesiintyjänä David Vunk.

Supergutin vanavedessä HTC:ssä starttasi myös kaksi muuta klubia (Therapy, Warp Gate) ja lisäksi tapahtumia järjesti ainakin PUG ja pari muutakin porukkaa. Parhaimmillaan Oulussa oli siis sellainen tilanne, että kuukauden jokaisena lauantaina oli elektronisen musiikin tapahtuma hieman erilaisella musiikillisella painotuksella. Tämä oli tietääkseni aikalailla ainutlaatuinen saavutus Oulun mittakaavassa. Klubien ajoitusta ja toimintaa suunniteltiin jonkin verran yhdessä ja sovittiin joistakin yhteisistä pelisäännöistä sekä yhteismarkkinoinnista.

Kuvia Supergut-illoista – kuvaajana Juha Moisala

Kauniiksi lopuksi(?)

Tapahtumien järjestäminen eli vuosien aikana hyviä ja huonoja aikoja paikkojen suhteen. Erityisesti viikonloppuiltoihin oli välillä todella vaikea päästä sisään ja varmaan ihan syystä: myynti oli riittävä ilman, että otti riskiä tarjoamalla kanta-asiakkaille vähän erilaisempaa musiikkia. Musiikillisesti voisi myös todeta, että elektroninen tanssimusiikki muuttui 2000-luvun alkuvuosina enemmän mainstreamiksi ja aiemmin selvähköt raja-aidat alkoivat häilymään. Tästä on varmaan viisaampiakin analyysejä tarjolla, mutta jotenkin näin asian näin ja koin.

Rahallisesti homma ei koskaan lyönyt leiville. Välillä voitiin artisteille maksaa keikkapalkkioita ja välillä saatiin korvattua matkat ja majoitukset, jotta ihan rakkaudesta lajiin ei olisi tarvinnut hommaa tehdä. Minkäänlaista palkkaa ei tarvinnut järjestäjien koskaan nostaa, mutta eipä myöskään maksettavaa jäänyt. Välillä joku homma kantoi sen verran, että sillä saatiin maksettua seuraavien tappioita. Pelkillä lipputuloilla tapahtumajärjestäminen oli erittäin vaikeaa kääntää voitolliseksi. The Nationin kohdalla oltiin ehkä lähimpänä sellaista mallia, joka yhdistäisi laadukkaan musiikkitarjonnan ja taloudellisesti kestävän pohjan.

Markkinoinnin näkökulmasta vuoteen 2002 elettiin vielä julisteiden ja flaijereiden aikaa. Flaijereita vietiin Diskeriin ja Fazer Musiikkiin sekä vaatekauppoihin. Bilejulisteista otettiin 300 kpl painoksia ja niitä sitten sormet kylmästä jäykkinä teippailtiin pitkin puhelinkoppeja ja muuntamokaappeja. Yhden kerran kierrettiin jopa Yli-Iissä laittelemassa julisteita ilmoitustaululle. Julisteiden käytölle tuli stoppi erityisesti siksi, että Oulun kaupunki kielti niiden liimailun sanktioiden saattelemana.  Jo 90-luvulla käytössä oli myös postilistat – valtakunnallisesti Damiconin FI-Rave ja alueellisesti Oulu Rave Info -lista (ORI). Foorumit – erityisesti Klubitus ja NTF – tulivat käyttöön 2002 alkaen ja sosiaalista mediaa hyödynnettiin 2007 alkaen. Myspace oli hetken aikaa käytössä, ennen kuin FB lopullisesti nitisti sen. Tällöin ryhdyttiin käyttämään myös FB-mainoksia, omia verkkosivuja ja omia asiakaslistoja tekstareiden ja sähköpostien lähettämiseen.

Oliko tällä kaikella mitään merkitystä? Tapahtumat ovat olleet kertakäyttöisiä elämyksiä ja tuskinpa kannattaa kovin maalailla näkymiä siitä, miten ne olisivat maailmaa muokanneet. Toivottavasti jokainen niistä on tuonut iloa ja elämyksiä ihmisille ainakin sen yhden illan / yön ajan, minkä ajan ne kerrallaan kestivät. Ehkä joillekin tapahtumissa käyneille oli jäänyt myös ajatus itämään siitä, että voisihan tätä tehdä vaikka just sillä omalla musalla mikä on just sitä parasta – ja sitä kautta on saanut taas seuraava sukupolvi alkunsa.

Jonkinlaisille kiitoksillekin on varmasti tässä muistelossa sijansa. Oikeasti lista on pitkä; kymmenet ihmiset ovat osallistuneet eri tavoin tapahtumien toteutumiseen ja olleet apuna. Elektronisen musiikin piireissä 9/10 vastaantulijasta on ollut eri tavoin mukava tyyppi ja tutustumisen arvoinen. Kun mukavista ihmisistä puhutaan, niin tässä kohti on hyvä muistaa yhtä liian varhain joukosta poistunutta musiikin monitoimimiestä, Markku ”Max Dee” Tikkalaa, johon tutustuin nimenomaan musiikin merkeissä.

Mainitaan kuitenkin muutama yksittäinenkin henkilö, jotka joko tietoisesti tai tiedostamattaan ovat olleet tukena tai jonkinlaisina vaikuttimina tekemiseen: Mäkilän Tommi on ollut hiljaisena yhtiökumppanina mukana tapahtumakoneistossa hyvinä ja huonoina hetkinä ja on ollut todellinen luottopakki. Sarkkisen Jyrki on toiminut henkisenä tukena ja joskus jopa järjen äänenä. Kolmantena nostan esiin oululaisena musiikin monitoimimiehen Renen, joka on tehnyt pitkään ja monipuolisesti töitä skenen eteen.

Yhteiset kiitokset teille kaikille, jotka olette olleet tekemässä näitä mahdollisiksi.

Mainitut tapahtumat (epätäydellisenä) listana

  • Elektrokeittiö
  • Elektrokylpyhuone
  • ”Hiphop-tapahtuma” 23.10.1999 (Nuera, Tidal Wave)
  • Oulu2002 6.11.1999 (Mytomi, Bobby S., Vellu, Art Stone, Der Agent, Ken-Guru, Pimpmaster Flex, Vulcan Sputnik, Dajt, Halla (TKU), Tommy D.)
  • MIA 22.1.2000 (Spicedog, Dcom, Karri O. ,Ural 13 Diktator LIVE!, Clark Nova live. Fanto-men live. B. Miles -, Salama-ryhmä feat. I-Were & Kapteeni Jukka, Tommy-Cut
  • Implant 17.3.2000 (Safety Scissors, Flex)
  • Sunset Beach 20.5.2000
  • Puutarha 1.7.2000
  • Innovation (Daniel Bell, Lena Popova, Mono Junk)
  • The Nation 14.2.2001 (DMX Krew)
  • The Nation
  • The Nation 11.4. (Cylob)
  • Kultti 13.10.2001
  • Kuilu 2.3.2002 (Cloama, I.Corax, Organ Grinder, Strom.ec, Tiermes)
  • Club Supergut 17.2.2007
  • Club Supergut 17.3.2007
  • Club Supergut 14.4.2007
  • Club Supergut 19.5.2007
  • Sommergut 2.6.2007
  • Sommergut2 30.6.2007
  • Club Supergut 28.7.2007 (Lauri Soini, Ender)
  • Club Supergut 25.8.2007
  • Club Supergut 22.9.2007
  • Club Supergut 13.10.2007
  • Supergut Live 10.11.2007 (Kasko, Nicky Sangiamo)
  • Club Supergut 14.12.2007
  • Club Supergut 19.1.2008
  • Club Supergut 16.2.2008
  • Club Supergut 8.3.2008
  • Irtiotto! 11.-12.4.2008 (Manasyt, Henri Puolitaival, Amok Til Am : Kalle Karvanen, Jacedonia, Coultier)
  • Club Supergut 10.5.2008 (Blastromen, Kalle Karvanen, Sero)
  • Club Supergut x.x.2008 (David Vunk, Coultier)

Promoottori?

Omaa rooliani voisi kuvailla termillä promoottori. Nimike on yleisnimi hanslankarille, joka hoitaa mediaa, markkinointia, rahaliikennettä, sopimuksia, järjestelyitä, buukkauksia, troubleshootingia, työnohjausta, roudausta… käytännössä lähes mitä vaan.

Lisää luettavaa

edit 5.7.2017: korjattu linkkejä toimiviksi, Juha Moisalan kuvagallerian php korjattu.

Ota osaa keskusteluun

3 kommenttia

  1. Olipa mielenkiintosta lukea, vaikka ei omaan musiikkimakuun oikein osukaan. Diskeriin vietyjä flaijereita jäin miettimään… olisin voinut vannoa että Diskeri katosi Oulusta jo 90-luvun alkuvuosina.

    1. Muistelisin että Diskeri olisi ollut vielä 90-luvun lopussa, mutta voin tässä olla väärässä. Kolme musakauppaa muistuu mieleen: galleriassa diskeri, pekurinkulmalla joku ja sitten fazer musiikki siinä nykyisellä paikallaan.

      1. Empä toki minäkään uskalla varmaksi sanoa tuota Diskerin loppumisajankohtaa. Keskustan antikvariaatti oli yks levykauppa myös ja siellä tuli diskerin jälkeen käytyä paljon. Ja muistelisin että armeijan jälkeen (-95) olis enää tuolla ja musiikki-kullaksella tullu käytyä, eli että Diskeri ois tuolloin jo loppunu. No varmuutta ei oo ja pikainen googletuskaan ei vastausta antanut…

Kommentoi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: