Bit.ly kertoo miten Fennonen kiinnostaa

Postiluukusta tipahti taannoin Fennovoiman pr-lehti Fennonen 2/2018. Lehti oli siististi tehty ja jutut pintapuolisesti lukaisten tasokkaita. Näkökulmia oli moderniin tapaan läheltä ja kaukaa. Kerrottiin henkilöstöstä, vaikutuksista elinkeinoelämään ja otettiin vähän analyysiä myös ydinvoimakeskusteluun. Jakelusta en ole ihan varma, lehden tietojen mukaan kyseessä on kuusi kertaa vuodessa (printtinä kahdesti) ilmestyvä sidosryhmälehti. Verkkosivujen mukaan se jaetaan kaikkiin talouksiin Pohjois-Pohjanmaalla, tarkkaa painosmäärää en tiedä mutta perheitä oli Pohjois-Pohjanmaalla n. 106 000 (2016). 

Mutta se lehdestä taustaksi. Omaan silmään osui, että osaan lehden pikkunostoista oli lisätty mukaan bit.ly -linkki varsinaiseen pääartikkeliin. Bit.ly on asiaan vihkiytymättömille linkinlyhennyspalvelu, jolla voidaan pitkä osoite saada lyhennettyä selkokieliseksi ja kompaktiksi – esimerkiksi juuri siksi, että osoite on helppo laittaa offline-julkaisuun ja lukijan on se helppo kirjoittaa koneelleen / mobiililaitteen selaimeen ja jatkaa jutun lukemista.

Esimerkiksi osoite ”www.sivusto.fi/kansio/kansio2/juttu” muuttuu kätevästi muotoon ”bit.ly/juttu”. Helppoa, mutta pieni jekkuhan tässä piilee.

Ihan kaikki eivät kuitenkaan tiedä bit.lyn pientä ominaisuutta, nimittäin bit.ly jakaa julkisesti tiedot lyhennettyjen linkkien klikkausmääristä kun vain lisää lyhennetyn osoitteen loppuun ”+”-merkin. Eli esimerkiksi linkin ”bit.ly/osoite” statistiikka avautuu käyttämällä selaimessa linkkiä ”bit.ly/osoite+”. Ilman lainausmerkkejä toki.

Koska Fennonen näitä bit.ly -linkkejä ystävällisesti käytti, niin nyt meillä on hieno mahdollisuus tietää kuinka paljon sidosryhmälehdessä oleviin linkkeihin mennään. Lehden painosta en tosiaan tiedä, mutta jos otaksumme sen olevan noin 100 000 Pohjois-Pohjanmaan kotitalouksien lukumäärän perusteella niin saamme jonkinlaisen työluvun ja tätä kirjoittaessa lehti on ilmestynyt noin viikko sitten. 

Sitten laskemaan – luvut ovat 17.12.2018 päivältä:

Tämän ei-kovin tieteellisen mittaustavan perusteella siirtymisessä offline mediasta (printti) online-mediaan (omat verkkosivut) on vielä hieman työsarkaa. 

Pisteet kuitenkin Fennoselle siitä, että nyt lehdessä olevien linkkien tehokkuus on helposti mitattavissa ja jutussa on käytetty uniikkia lyhennettä. Perusvirhe olisi ollut käyttää samoja linkkilyhennyksiä myös muissa medioissa (esim. Facebook) ja tällöin saatu liikenne olisi ”sotkeentunut” eri lähteittäin. Bit.ly siis osaa kertoa mistä lähteestä liikenne on tullut, mutta siinäkin on varmasti omat virhepaikkansa seurannassa. 

Yhden otannan perusteella ei suuria tulkintoja kannata tehdä, mutta paperisen sidosryhmälehden julkaisijana kertoisin kyllä sen pihvin suoraan siinä printissä lukijalle ja jättäisin linkin taakse sitten jotain muuta.   

PS. Tämä on ensimmäinen virallinen Gutenberg-kirjoitus. Näytti onnistuvan. 

Kommentoi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: