Ritaharjun synty

Ritaharju on yksi pohjoisen Oulun uusista asuinalueista ja merkittävä ja kehityksessä oleva asuin- ja palvelukeskittymä. Kauniistikin muotoillen alueella on aika niukasti historiaa, sillä se on rakennettu melkolailla metsien, peltojen ja soiden päälle ja alueella ei juurikaan ole aiempaa asutushistoriaa. Tässä kirjoituksessa kokoan kansantajuisesti yhteen tietoa alueen historiasta ja synnystä.

Laiskoille lukijoille voin jo alkuun kertoa, että mitään kovin jännittävää historiaa ei Ritaharjulla ole tarjota. Tämä jännityksen puute kuvaa hyvin aluetta myös tänä päivänä.

Ajallisesti Ritaharjun ”syntytarina” alkaa muinaisista ansakuopista ja jatkuu 2000-luvun alkuun.

Ritaharju -nimestä ja maantieteestä

Harju on Wikipedian mukaan eräs jäätikköjokimuodostuman tyyppi, joka on kumpumainen ja jäätikön liikkumissuunnan mukaan muotoutunut. Alueelta löytyi todellakin Ritaharju -niminen muodostelma, jonka sijaintipaikka oli suurinpiirtein Ritaväylän ja Raitotien risteysalueella. Nykyisellään mahdollisesta harjusta on vaikea nähdä maastossa merkkejä.

Rita-sanan mahdollinen merkitys on kolmiseinäinen loukkupyydys, jota on käytetty kettujen, kärppien ja ahmojen pyydystämiseen. Tätä tulkintaa ovat alueen nimistöstä päättäneet halunneet myös käyttää, sillä alueella on runsaasti erilaista metsästyshenkistä nimistöä.

Ritaharju on siis nimi jääkauden synnyttämälle kummulle, jossa on ansastettu erilaisia turkiseläimiä.

Ritaharju rajoittuu lännessä Pohjantiehen (”nelostie”), idässä Aaltokankaaseen, etelässä Raitotiehen ja pohjoisessa Varpusuohon / Kalimentiehen. Rajaus ei ole mikään tieteellisen tarkka – vaan kirjoittajan näkemys – mutta kuvaa suurinpiirtein mistä alueesta puhutaan.

Alueella on kaksi laajahkoa suota. Varpusuo sijaitsee pohjois-Ritaharjussa ja se on melko lailla luonnontilassa. Siiposuo on nykyisellään Ritaharjun ja Aaltokankaan välissä, mutta se on vielä 1950-luvulla ollut nykyisen koulukeskuksen ja sen pohjoispuolisen asutusalueen tienoolla. Alue on muuten moreenipohjaista, mikä on myöhempinä aikoina vaikuttanut siihen että alueelta on otettu maa-ainesta rakentamisen tarpeisiin. Näistä maa-ainesmontuista on tullut myöhemmin lampia.

Maatalouden historiaa on myös nähtävissä ojitettujen peltojen ja niittyjen muodossa. Osa pelloista on kasvanut jo metsiksi, mutta eri kohdissa voi nähdä vielä merkkejä peltojen asemoitumisesta maastoon. Puusto on myös tyypillisesti koivupuuta ja pusikkoa vanhoilla peltomailla.

Siirtyviä rajoja

Ritaharjun alue kuului ennen vuotta 1965 Haukiputaan kuntaan. Vuonna 1965 Pateniemi, Herukka ja myös tulevaisuudessa Ritaharjuna tunnettava alue liitettiin osaksi Oulua. Uusi kuntaraja tuli kulkemaan Ritaharjun pohjoisosiin, kunnes Haukipudas liittyi osaksi Oulua ja raja katosi. Alueella on ollut historian saatossa erikokoisia palstoja kuntien sisällä, jotka ovat olleet kuuluneet jollekin toiselle lähikunnalle.

Esi-historialliset ritaharjulaiset

Varhaisimpia merkkejä ritaharjulaisista on havaittu pohjoisosista olevalta Kummunkankaalta. Alueelta oli inventoitu vuonna 1986 neljä pyyntikuoppaa. Pyyntikuoppa on siis ansakuoppa, jossa on pohjalla vaikkapa teräviä keppejä ja johon joutuessaan eläin on varmemmin matkalla metsämiehen ruokapöytään. Kuopat oli kuvailtu näin:

”Kuopat ovat itä-länsi -suuntaisesti harjun korkeimmalla kohdalla, noin 10-15 m päässä toisistaan. Kuoppien ympärillä on ’reunavallit’ ja niiden halkaisija on 2-4 m ja syvyys 60-80 cm. Kuoppien keskellä kasvaa isohkoja puita. Kuoppien ’reunavallit’ ovat sammaleen peitossa. Kuopat ovat mäntyä ja kuusta kasvavalla harjulla.”

Taskinen, Helena 1986: Oulu ja Oulunsalo – inventointikertomus, käsikirjoitus Museoviraston
arkeologian osaston arkistossa, kopio Oulun yliopiston arkeologian laboratoriossa. S. 69-70.

Jännittävää? Rauta- tai joka kivikautisia ritaharjulaisia vaanimassa mammutteja ja susia keihäiden ja jousien kanssa? No ei ihan.

Myöhemmässä 2000-luvun alun tutkimuksessa Oulun yliopiston arkelogit tutkivat aluetta Oulun Teknisen keskuksen toimeksiannosta ja totesivat kuopat liian nuoriksi ollakseen pyyntikuoppia. Kuopat olivat muodoltaan liian terävät ja niiden rakenne ei ollut tarpeeksi vanha.

Todennäköisesti kyseessä ovat Tie- ja Vesilaitoksen kaivattamat näytteenottokuopat. Kohde ”34 Kummunkangas Oulu” on sittemmin poistunut muinaismuistorekisteristä ja metsästäjä-ritaharjulaisten legenda jäi syntymättä.

Järvi joka katosi

Pohjois-Ritaharjun ja Seelannin välissä sijaitsi vielä 1950-luvulla Santajärvi-niminen järvi, jolle oli merkitty joka 8,5 metrin syvyys. Nykyisellään järven sijainnin yli kulkee Pohjantie ja järvi elää enää tiestön nimissä, sillä Seelannin puolelta tulee Ritaharjuun Santajärventie.

Kulkuyhteyksiä

Ritaharju on nykyisellään varsin kattavasti yhdistetty Ouluun. Päiväunissa alueelle on kaavailtu jopa raitiovaunuyhteyttä ja paikallisjunien käyttöönoton myötä omaa Ritaharjun rautatieasemaa henkilöliikenteelle. Polkupyöräilijät haaveilevat Baana-yhteyden jatkamisesta Linnanmaalta Ritaharjuun saakka.

Tätä ennen Ritaharjuun pääsi käytännössä Ritakummuntietä Pateniemestä käsin. Eteläosassa kulki Raitotie, josta ei kuitenkaan sen kummemmin mennyt reittejä alueen läpi, tosin jossain kohti Ritakummun alueelle tehtiin tieyhteys Raitotielle. Ja miksipä olisikaan mennyt, koska Ritaharjun alueella ei ollut merkittävää asutusta. Näiden lisäksi alueella on ollut risteileviä metsäpolkuja.

Kulkuyhteyksien kannalta merkittävä muutos tapahtui vuonna 1981, jolloin Pohjantie valmistui Kelloon saakka. Tällöin ei Ritaharjussa ollut toki vielä omaa kiertoliittymää, mutta tie katkaisi vanhat kulkureitit sekä muutti myös lopulta Kalimentien kulkulinjaa. Vanha Kalimentien alituskohta ”kivisilta” on toki edelleen olemassa ja yhdistyy Seelantiin. Oma kiertoliittymä tuli lopulta vuonna 1993.

Aiemmin mainittu rautatie on ollut läntisenä Ritaharjun rajana jo pitkään. Pohjois-eteläsuuntaisen matkustaja- ja tavaraliikenteen lisäksi rautatietä pitkin kuljetettiin aikanaan Pateniemen sahalle tukkipuuta ja vastaavasti sahalta vietiin valmista lautaa markkinoiden tarpeisiin. Pistoraide Pateniemen saha-alueelle ja satamaan on purettu pois 90-luvun aikoihin.

Varhaiset ritaharjulaiset

Ritaharjun alueella ei ole aiemmin ollut merkittävää asutusta.

Köllin tila sijaitsi nykyisen Pohjois-Ritaharjun koulun vieressä Varpupuiston leikkipuiston vierestä. Talosta ja sitä ympäröivistä pelloista sekä niityistä voi nähdä maastossa merkkejä ja tulisijaan käytetyt tiilet ovat aika ajoin lasten leikkikaluina rakennuksen sijaintipaikalla. Tiilikasan voi nähdä viereiseltä pyörätieltä selkeästi. Tila oli vielä 1950-luvulla asuttu, mutta 1970-luvun kartoissa se on merkitty vakituisesti asumattomaksi.

Köllin tilan peltojen kulmauksessa on nimeämätön rakennusryhmä, jossa on vielä 1950-luvulla ollut asutusta. Tästä tilasta ei ole tarkempaa tietoa ja siitä on maastossa jäljellä vain metalliromua.

Ritakumpu -niminen tila sijaitsi Ritaväylän varressa ja alueella sijainneet rakennukset purettiin vuonna 2020. Tila oli rakennettu vuonna 1948. Ritakumpuun johtaa Ritakummuntie, jonka Pohjantien rakentaminen katkaisi. Nykyisin Ritakummuntietä pitkin ei siis pääse Ritakumpuun.

Ritakummun läheisyydessä oli vielä 1990-luvulla pientaloasutusta. Nyt nuo talot on purettu ja jäljellä on vain pihapuutarhojen kasvustoja ja ei-minnekään vieviä teitä.

Muutaman tilan lisäksi alueella on ollut peltojen yhteydessä lukuisia latorakennelmia, jotka ovat todennäköisesti pääosin kadonneet näkyvistä historian saatossa.

Kaatopaikka

Ritaharjun kaatopaikka on maisemoitu kukkula, josta lasketaan talvella mäkeä ja ammutaan raketteja. Kukkula on pääasiassa täyttömaata ja ”yhdyskuntajätettä” 1960-1980-luvuilta. Myrkkyjä ei kukkulaan ole tutkimusten mukaan kätketty, joten pulkkalaskut ovat turvallisia jatkossakin.

Ritaharjun kartta

Alla olevalla kartalla on koottuna edellä mainittuja paikkoja. Sijainnit eivät ole absoluuttisen tarkkoja. Jos tarkat sijainnit kiinnostavat, suosittelen vanhatkartat.fi -palvelua alueen tutkiskeluun.

Ritaharjun identiteetti?

Ritaharjulla ei ole loisteliasta ja kerroksellista historiaa kuten Pateniemen alueella, jossa on ollut teollisuutta ja laivanrakentamista parin sadan vuoden ajan. Alueella ei ole mitään merkittävää arkeologista historiaa ja asukkaatkin ovat olleet tavallisia oululaisia. Vähäiset vanhat rakennukset on joko purettu tai luonto on ne ottanut hellään huomaansa. Luonnon osalta alueella on yksi tarkkailussa oleva heinälajike, muuten kasvillisuus ja eläimet edustavat tyypillistä suomalaista lajistoa.

Alue on siis syntynyt melko lailla puhtaalta pöydältä – toisaalta vapaana myös menneisyyden painolastista ja historiasta.

Mikä sitten on osa Ritaharjun identiteettiä? Kuntatasolla tätä on usein lähestytty kuntien vaakunoiden kautta, johon on pyritty löytämään jotain kuntaa sisimmiltään kuvaavaa. Ehkäpä Ritaharjun identiteetti kirkastuisi oman vaakunan kautta?

Ideointi – mitä Ritaharjun vaakunassa tulisi olla?

Kerro lyhyessä kyselyssä mitä Ritaharjun vaakunassa tulisi mielestäsi olla.

Lähteet

• Vanhatkartat.fi (kartat vuosilta 1955-1991)
• Ritaharjun kaavaluonnosalueen osainventaario
• Oulun seudun lähijunaliikenne – Markkinaselvitys
• Ritaharjun tavoitesuunnitelma

Täydennykset
Santajärventien tieyhteys valmistui vasta 2005, tekstiä korjattu vastaavasti (22.7.2020).