Oulu oli toisen maailmansodan aikaan tärkeä logistiikkakeskus Saksan Lapissa taistelevalle armeijalle. Vuodesta 1941 alkaen kaupungin sataman kautta virtasi joukkoja ja tarvikkeita Lappiin sekä Wehrmachtille että Waffen-SS:lle. Molemmat organisaatiot olivat itsenäisiä ja niillä oli omat tuki- ja huolto-organisaationsa.
Tähän artikkeliin on muodostettu kartalle käsitys saksalaisten vaikutuksesta kaupunkikuvaan ja alueisiin. Tämän lisäksi kartalla on myös osa suomalaisjoukkojen sijoituksista Oulun kaupungin alueella.
Oulusta käsin huollettiin Saksan 20. vuoristoarmeijaan kuulunut 6. SS-vuoristodivisioona Nord (6. SS-Gebirgs-Division ”Nord”). Divisioona taisteli Sallan kohdalla Uhtualla ja Kiestingissä.
Saksalaisia oli kaupungissa enimmillään n. 4 000. SS-Stützpunkt IV-tukikohdassa oli 1 500 miestä ja autovarikolla 400 miestä. Sotasairaalassa palveli 60 lääkintähenkilöstöön kuuluvaa ja elintarvikevarikon esikunnassa 70 henkilöä. Laanilassa oli lisäksi lomakylä, jossa lepäsi vaihteleva määrä rintamalta lomaa saaneita saksalaissotilaita.
Karttaan on merkitty saksalaisten käyttämät alueet ja rakennukset Oulussa sillä tarkkuudella, kun ne on lähteiden perusteella voitu määrittää.
Saksalaisten joukkojen tarkemmasta historiasta Oulussa löytyy Kalevi Mikkosen kattava blogikirjoitus.
Kiinnostavia kokonaisuuksia
SS-Stützpunkt IV Oulu
Oulun Pikku-Berliininä tunnettu Waffen-SS:n tukikohta-alue Nachschub Kommandantur der Waffen-SS-Finnland, SS-Stützpunkt IV perustettiin vuonna 1942. Noin 60 hehtaarin kokoisella alueella oli 275 rakennusta ja se toimi Waffen-SS:n Suomen joukkojen päähuoltotukikohtana vuodesta 1943 alkaen.
Alueen nimi Alppila tulee Dietlin vuoristodivisioonan sotilailta, joita kutsuttiin Alppijääkäreiksi.
SS-Lazarett Oulun kenttäpostinumero oli 28119.
SS-Gebirgs-Division Nordin koontialueet
Pyykösjärven ja Kuusamontien varressa sijaitsivat Waffen-SS -joukkojen koonti- ja koulutusalueet. Alueella koulutettiin täydennysmiehiä kovia tappioita kärsineelle yksikölle. Pyykösjärven seudulla on muinaismuistorekisteriin merkittynä saksalaisjoukkojen harjoittelu- ja leirialueita. Pyykösjärven rannalla olevia huviloita vuokrattiin upseerien majoitukseen.
Kuusamontien varren leirialueen sijainti ei ole tiedossa.
Lähde: Museovirasto – JOKA Journalistinen kuva-arkisto – Kalevan kokoelmat
Sotavankileirit
Saksalaiset rakensivat Toppilansaaren tontille no:25 vankileirin. Leirille koottiin mielipidevankeja eri maista ja vangit työskentelivät satamassa huolintatöissä.
Neuvostoliittolaisten sotavankien pääleiri Sv-leiri 19 sijaitsi Nuottasaaressa. Lisäksi leirillä oli sivuleiri esimerkiksi Hietasaaressa tontilla no. 17 ja Pateniemen sahan lähellä. Leirin esikunta sijaitsi tyttölyseolla. Leirin vahvuudesta tuli vastaan erilaisia lukuja, mutta arvio olisi n. 500-600 vangin luokkaa, joista merkittävä osa osallistui lähiseudulla maataloustöiden tekemiseen. Vangit oli tilattu Oulun kaupungin toimesta omaan käyttöön ja leirin rakensi kaupunki. Sotavankileirin vankityövoimalla rakennettiin myös Merikosken voimalaitosta. Leiri oli suomalaisten valvonnassa.
Jatkosodan päätyttyä leirin nimeksi tuli Sv-leiri n:o 41 ja sitä käytettiin saksalaisten sotavankien vangitsemiseen ennen kuin heidät luovutettiin neuvostoliittolaisille.
Sv-leiri n:o 41:n lisäksi toimi Maikkulassa Sv-leiri n:o 48. Sotavankileireistä olen kirjoittanut erillisen artikkelin.
Toppilan satama
Toppilan satama oli merkittävä huoltosatama saksalaisten joukoille. Logistiikan parantamiseksi Hietasaareen rakennettiin ristikkosilta, jolla saatiin rautatie ulotettua molemmille puolille Toppilan salmea. Satama-alue oli rajattu aidalla ja sitä vartioi Vaakunakylään majoittunut vartiopataljoona. Laivojen ahtausta tehtiin mm. vankityövoimalla.
Vaakunakylä
Lähde: Museovirasto – JOKA Journalistinen kuva-arkisto – Kalevan kokoelmat
Kraakkulana tunnetulle alueelle rakennettu varuskunta-alue. Aluetta kutsuttiin Vaakunakyläksi asuinparakkien ikkunaluukkuihin maalattujen saksalaisten maakunta- ja kaupunkivaakunoiden mukaan, myös kylän kuorimattomista koivuista tehdyn portin päällä oli vaakuna. Kylään kuului parikymmentä rakennusta esikunta-, varasto- ja majoitustarkoituksiin, lisäksi alueella oli sauna ja ruokala. (Lähde Wikipedia)
Alueen vieressä sijaitseva Merenkävijäin maja oli vuokrattuna upseerien majoitukseen.
Komendantinvirasto
Lähde: Museovirasto – JOKA Journalistinen kuva-arkisto – Kalevan kokoelmat
Hotelli Seurahuone toimi komendantinvirastona. Nykyisin Seurahuoneen rakennus toimii Oulun kaupungintalona.
Lomakeskus
Laanilan Nokkalankankaalla ollut lomalaiskeskus, jossa oli tilaa n. 500 sotilaalle 24 parakissa ja rakennuksessa. Keskus toimi koonti- ja läpikulkupaikkana lomaa saaneille saksalaissotilaille.
Deutsche Kriegslazarett – saksalainen sotasairaala
Deutsche Kriegslazarett Oulu 3/677 -sotasairaala toimi Diakonissalaitoksen, Teollisuuskoulun ja Snellmanin lastenkodin (”postimerkkikoti”) tiloissa vuodesta 1942. (lähde). Enimmillään sillä oli käytössä 2000 vuodepaikkaa Oulun alueella. Pohjolan poikakodissa Muhoksella hoidettiin sotasairaalan sukupuolitautitapaukset.
Saksalaisten perintö
Saksalaiset jättivät Oulun 14.9.1944 sulassa sovussa. Satamaan ja rautatievaunuihin jäi suomalaisille runsaasti sotatarpeistoa, jota ei saatu laivattua tai rahdattua enää pois. SS-Division Nord vetäytyi Suomesta taistellen Norjaan marraskuussa ja se pääsi lopulta Saksaan saakka, jossa Yhdysvaltain armeija lopulta tuhosi divisioonan ja se antautui Etelä-Saksassa Baijerin alueella.
Tukikohta-alueille jäi parakkeja ja muita rakennuksia, jotka purettiin tai kuljetettiin pois tulevina vuosina ja maa-alueet otettiin uusiokäyttöön. Vaakunakylän viimeiset parakit purettiin 1980-luvulla, siihen asti niitä oli käytetty asumiskäyttöön.
Hietasaareen rakennettiin vuonna 1942 rautatiesilta pengertämällä rantoja Merikosken voimalatyömaalta saaduilla kivillä. Kuljetuksissa käytettiin Wehrmachtin autokalustoa ja rakentamisessa venäläistä sotavankityötä. Rahoitus tuli Wehrmachtilla. Samalla Toppilansalmen länsiranta saatiin myös satamakäyttöön.
Monella oululaisella rakennuksella on historiansa saksalaisten käytössä, mutta pysyviä jälkiä ei rakennuksiin saksalaiskäytöstä jäänyt. Alppilassa tunnetuin saksalaiskohde lienee upseerikerhonakin toiminut Alppimaja, joka tunnettiin myös Kalevankartanona.
Nimistössä on jäljellä esimerkiksi Alppitie ja Tirolintie sekä tietysti Alppilan kaupunginosa, jota vanhemmat sukupolvet kutsuivat vielä Pikku-Berliiniksi.
Pyykösjärven alueella on merkitty muinaismuistorekisteriin juoksuhautoja, korsuja ja telttapaikkoja Waffen-SS:n koontileirin paikoilta. Liikenneympyrän keskeltä löytyy kivenveistotaitoisen panssarintorjuntamiehen jälkeensä jättämät terveiset jälkipolville.
Feldquartier
Tuntematon saksalainen pst-sotilas
der 2/Pz.Jg.Abt.
SS-Geb.Div.Nord
Im Juli 1942
Tuirassa rautatien varressa on näkyvillä betoniset lastauslaiturit, joista voitiin ajaa panssarivaunuja junalaveteille.
Oulun hautausmaalle haudattiin 96 saksalaista sotilasta. Kaatuneet siirrettiin 1950-luvulla Rovaniemelle saksalaiseen sotilashautausmaahan vapaaehtoisten toimesta.
Uutta elämääkin saksalaisten läsnäolo jätti jälkeensä. Saksalaisten sotilaiden ja oululaisten naisten kanssakäymisessä syntyi avioliiton ulkopuolisia lapsia sotavuosina. Sotilailla oli saatavilla runsaasti ehkäisyvälineitä, mutta aina ne eivät olleet saatavilla oikea-aikaisesti. Yksi termi saksalaiselle ehkäisyvälineelle oli ”Nahkampfsocke”, eli lähitaistelusukka. Suhteiden seurauksena aiheutui myös avioeroja ja jopa väkivaltaa – yhdessä tarinassa autosotamies ampui saksalaisen vääpelin, jonka oli löytänyt kotoaan vaimonsa seurasta. Suhteista syntyi jonkin verran myös avioliittoja saksalaisten sotilaiden ja oululaisten naisten kesken ja lähtipä jonkin verran suomalaisia naisia myös saksalaisten sotilaiden mukaan pohjoista kohti. Viimeksimainittuun kohtaukseen päättyy Pojat -elokuva.
Oululle saksalaisten läsnäolo sota-aikana toi työtä ja investointeja infrastruktuuriin. Ilmatorjunta-aseet suojasivat kaupunkia venäläisten pommituksilta, vaikka toki vahva läsnäolo nosti kaupungin arvoa pommituskohteena. Oulun pohjoispuolella saksalaisten läsnäolo jätti jälkeensä hyvin toisenlaisen jäljen: vetäytymisen ja poltetun maan taktiikan seurauksena Lappia hävitettiin laajalti ja tuhoja korjattiin pitkään sodan jälkeen.
Lähteet
- Oulu – saksan armeijan pääsatama ja huoltokeskus Pohjois-Suomen joukoille. Kalevi Mikkonen, 2017.
- Oulun kaupungin historia 1918-1945, Kustaa Hautala
- Oulu varuskuntakaupunkina
- MEMORY OF BARRACKS. World War II German ‘Little Berlins’ and post-war urbanization in Northern Finnish towns. Scandinavian Journal of History, 2013 Vol. 38, No. 4, 525–548, http://dx.doi.org/10.1080/03468755.2013.822457
- Saksalaisten sotilaiden lapset – Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948, Osa I. Lars Westerlund
- KUKKANIITYLTÄ TAPULITARHAAN. Muistoja merkityksellisistä paikoista Pateniemen entisen sahan alueella. Marjo Juola
Kiinnostavaa, koska äitini opiskeli Oulussa tuohon aikaan ja hänellä on muutama mainista saksalaisista. Kun hän asuin Kansankadulla ja Raksilassa ja koulu oli Heinäpäässä, saan käsitystä saksalaisten liikkumisesta hänen reviirillään.
Kommentti karttamerkistä ”SS-Gebirgs-Division Nord kokoontumisalue. Kuusamontien varrella (sijainti ei tiedossa) sijainnut SS-joukkojen koulutus- ja koontialue”.
Kuusamontien ja Raitotien risteyksen seudun sijasta karttamerkille sopisi paremmin Takalaanilan eteläreuna, esim. nykyisten Kuusamontien ja Vaalantien risteyksen ja Pohjantien Laanilan liittymän välillä.
Perustelut: Jatkosodan aikana Takalaanilan alueella oli runsaasti parakkeja, jotka näkyvät mm. v. 1947 ilmakuvissa. Ne olivat huomattavan kaukana Laanilan parakkialueesta, metsäalueella, jossa toimi vuodesta 1945 alkaen Suomen armeijan varuskunta-alueena ja jonne rakennettiin 1950-luvulla Typpi Oy:n tehdas. Maininta ”Kuusamontien varrella” selittyy sillä, että lyhyt (ilmeisesti paras) tie Kuusamontieltä Takalaanilan alueelle kulki myöhemmän Pursutien (nykyisen Varpiotien) kautta, Kuusamontietä lähinnä olevista parakeista oli matkaa Kuusamonien ja ”Pursutien” risteykseen noin 300 metriä. Lisäksi noin 200 metrin etäisyydellä tuosta risteyksestä oli runsaasti betonisia peruskiviä, jotka lienee tarkoitettu parakeille, jotka kuitenkin jäivät rakentamatta. Toki myös Nokkalankankaan lomalaiskeskus sijaitsi Kuusamontien varrella, mutta ajoreitti ”Pursutien” kautta poikkesi Kuusamontiestä noin kilometri Laanilasta Kuusamon suuntaan. Jos ”Kuusamontien varrella” on mainittu vasta 1950-luvulla, Kuusamontiellä on siinä voitu tarkoittaa 1950-luvun alussa toteutettua Kuusamontien oikaisua, jonka varrella (Typpi Oy:n ”Laanila 4”-kerrostalon lähellä) olevat muutamat saksalaisparakit purettiin vasta 1950-luvun loppupuolella – nuo parakit voitaneen katsoa kuuluneen SS-Gebirgs-Division Nord kokoontumisalueeseen. Raitotien seutu Korvensuoralla ei ole sopiva kohta karttamerkille senkään vuoksi, että sieltä ei ole löydetty mitään merkkejä parakkialueesta, eikä se kuulunut jatkosodan aikana Oulun kaupungin alueeseen, toisin kuin Laanila, Takalaanila ja Hintta, jotka liitettiin kaupunkiin vuoden 1938 alussa. Jos kokoontumisalue olisi ollut Korvensuoralla, siihen viitatessa olisi varmaan mainittu, että se on Oulujoen kunnan alueella.
Kokoontumisalueen sijainti tarkentunee vertaamalla Oulun varuskunnan historia -kirjan parakkiluetteloa ja vuoden 1947 ilmakuvia.
Kävin vuoden 1947 ilmakuvat läpi ja olet todennäköisesti aivan oikeassa. Olen korjannut karttanäkymää nyt vastaavasti, eli suurinpiirtein sillä alueella Takalaanilaan on nyt merkitty karttaan SS-joukkojen parakkialue.
Kommendantti asui sota-ajan kolmiossa osoitteessa Torikatu 4 A 12. Opettaja Liisa Pekurin asunnossa, oikeanpuoleisessa isossa huoneessa.