
OP Oulun edustajiston vaalien tulokset tulivat ja paikka lohkesi 79 äänellä. Kiitos kaikille äänestäneille ja keskusteluihin osallistuneille! Vaalilupauksena lupasin kirjoitella mitä edustajistossa tapahtuu ja miten edustajisto toimii. Tässä siis ensimmäinen kirjoitus aihepiiristä.
Otetaan alkuun kuitenkin kertaus siitä miten vaalit menivät. Vaaleissa äänestysoikeus oli kaikilla omistaja-asiakkailla ”ääni per omistaja” -periaatteella. Pääasiallinen äänestyskanava oli erillinen verkkopalvelu ja lisäksi äänestyslippu lähetettiin kaikille sellaisille, joilla ei ole verkkopankkia käytössä (esimerkiksi perheen omistaja-asiakkaina olevat lapset). Sähköisesti sai äänestää viimeiseen äänestyspäivään saakka ja postitse annetut äänet piti (muistaakseni) postittaa viimeisenä äänestyspäivänä, että ne ehtivät laskentaan. Tuloksia piti odottaa jonkin aikaa ja valituille tiedotettiin muutamaa päivää ennen tulosten julkistusta valituksi tulemisesta.
Ensimmäisenä konkreettisena toimena uudet (ja uudelleenvalitut) edustajat kutsuttiin joulukuussa koulutukseen, joka järjestettiin kokoontumisrajoituksista johtuen Teamsilla. Koulutuksessa tutustuttiin Osuuspankin osuustoiminnalliseen toimintamalliin, käytiin läpi Osuuspankin hallintorakenne ja toiminta sekä esiteltiin OP Oulun hallinto ja avainhenkilöt. Koulutuksellinen osuus oli tuttu niiltä ajoilta, kun työskentelin OP Ryhmässä.
Keskustelu
Koulutuksen jälkeen oli aikaa keskustelulle, jossa edustajat toivat esiin heille esiin tulleita kehityskohteita tai toiveita. Varsinaisia päätettäviä asioita ei ollut. Edustajiston kokoukset eivät ole lähtökohtaisesti salassapitovelvoitteen alaisia, ellei siellä käsitellä erikseen sellaisiksi julistettavia asioita. En pitänyt mitään erityistä muistiota, joten esillä olleet asiat tulevat siinä järjestyksessä ja sillä tarkkuudella millä ne muistan 🙂 Keskusteluun osallistuivat sekä edustajat että OP Oulun hallinnon henkilöt. En itse osallistunut tällä erää juurikaan keskusteluun, mutta kirjaan alle omia ajatuksia keskusteluista:
TUPAS-tunnisteiden käyttö
TUPAS-tunnistautumista, eli arkisemmin pankkitunnuksia, käytetään vahvaan tunnistautumiseen eri asiointipalveluihin. Tämä koettiin ongelmaksi, koska pankki-asioiden hoitoa ja tunnistautumista ei haluta sekoittaa keskenään (tulkitsin näin). Tähän kerrottiin vaihtoehtona Mobiilivarmenne, jolloin pankkitunnuksia ei tarvitse syöttää palveluun.
Kommentti: En ollut asiaa ajatellut näin, mutta on totta että vahvaa tunnistautumista tarvitaan tänä päivänä todella paljon. Jos huijaukset huolettavat, voi erottaa Mobiilivarmennetta käyttämällä tunnistautumisen pois pankkitunnuksista.
Huijausviestit
Keskusteltiin lyhyesti erilaisista käynnissä olevista huijausviesteistä ja siitä miten ne tunnistetaan. Huijauksiahan on liikkeellä paljon ja niiden ”laatu” paranee koko ajan. OP ei ohjaa viesteissä kirjautumissivulle tai pyydä koskaan lähettämään tunnuksia. Kaivoin vielä tuoreen tiedotteen aiheesta.
Kommentti: Käyttämällä OP-Mobiilia asiointiin välttyy monelta teoreettiseltakin huijausmahdollisuudelta.
Vaalit
Vaalien äänestysaktiivisuus (OP Oulu 8,616 %) todettiin yleisesti pettymykseksi. Valtakunnallisesti ryhmä oli panostanut vaalien markkinointiin merkittävästi aiempaa vähemmän, tarkkaa syytä en enää muista. Sähköinen äänestys koettiin kankeaksi, äänestyssivua ei löydetty ja edustajat toivat esiin toiveenaan, että postiäänestys olisi edelleen laajemmin käytössä. Myös alaikäisten äänestyksestä keskusteltiin.
Kommentti: En itse kokenut äänestämistä mitenkään vaikeaksi – ei se tosin ihan suoraviivaistakaan ollut, mutta ohjeet lukemalla onnistui. OP Mobiilissa näin ensimmäistä kertaa käytettävän vaalimainos-interstitiaalia (koko näkymän peittävää mainosta, joka piti kuitata pois). Yleisesti ottaen osuuspankki-ryhmän tulisi kyllä tehdä äänestäminen eri omistajille helpoksi ja tarjota niitä tapoja mitä omistajat haluavat äänestämiseen käyttää.
Senioreiden pankkipalvelut
Pankki-asioinnista, erityisesti senioreiden kohdalla, keskusteltiin ja palveluiden saatavuus (erityisesti kait kassapalveluiden) oli ollut joissain konttoreissa heikkoa ja jonotusajat pitkiä. Toisaalta senioreiden käyttöön oli tuotu 2021 aikana uutena palveluna Senioriluuri, jolla parannettiin palveluiden saatavuutta yli 65-vuotiaille.
Kommentti:
Kassa-asiointi ja konttoreiden palvelut ovat tänä päivänä itselleni aika lailla vieraita asioita. Käteistä ei juuri tarvita (ja talletusautomaattikin on olemassa) ja lähes kaikki asiat hoituvat joko OP-Mobiililla tai verkkopankissa. Peruspankkipalveluiden hoito on tänä päivänä OP:ssa todella vaivatonta. Toisaalta pankin palveluita ei voida suunnitella vain kaltaisiani atk-orientoituneita keski-ikäisiä varten, vaan asiakaskunta on kaikenikäistä. Tuo Senioriluuri (sekä muut senioreiden palvelut) kannattaa kyllä esitellä esimerkiksi omille vanhemmille, jos ne eivät ole entuudestaan tuttuja. Ja se OP Mobiili on seniorillekin todennäköisesti erittäin kätevä kampe.
Kuolinpesän asiat
Kuolinpesän asioiden hoito koettiin hankalaksi. Tämä ei ole vain Osuuspankin ongelma, vaan laajempikin ongelmavyyhti. Kuolinpesästä voi maksaa vain rajatusti kuluja ja asioiden hoitaminen ei ole varsinaisesti kätevää peruspalveluihin tottuneelle.
Tässä yhteydessä keskusteluun nostettiin edunvalvontavaltuutus, jota suositeltiin tehtäväksi. Samalla pohdittiin myös sitä miten OP voisi auttaa edunvalvontavaltuutusten teossa. DVV:n sivuilta:
”Voit ennakoida tuen tarpeen ja tehdä edunvalvontavaltuutuksen siltä varalta, että et itse pysty myöhemmin hoitamaan asioitasi. Valtuutus kirjataan valtakirjaan, johon voit nimetä etukäteen, kuka saa hoitaa asioitasi ja miten niitä saa hoitaa. Voit myös määritellä siinä, miten valtuutetun toimintaa valvotaan. Se on siis edunvalvojan määräämistä joustavampi ja kevyempi tapa järjestää omien asioiden hoitaminen tulevaisuutta varten.”
https://dvv.fi/edunvalvontavaltuutus-eli-tuen-tarpeen-ennakointi
Kysymyksessä on siis valtuutetun henkilön nimeäminen, jolla voidaan turvata yllättävässä tilanteessa omien asioiden hoito.
Korona-aikana ei ole vaikea keksiä esimerkkiä: jos sairastut vakavasti ja joudut pitkäaikaiseen sairaalahoitoon tai jopa tehohoitoon, on olemassa joku joka voi hoitaa asiat sillä välin kun olet itse kykenemätön asioitasi hoitamaan.
Kommentti: kuolinpesän asioiden hoidosta minulla ei ole (onneksi) kokemusta, mutta olen kuullut sen olevan kankeaa ja hankalaa erityisesti silloin, kun jotain dokumenttia ei saada ajallaan. Testamentti oli tuttu juttu entuudestaan, mutta en ollut itse edes tietoinen edunvalvontavaltuutuksesta. Suosittelen kyllä tekemään, jotta se on kunnossa silloin jos et itse ole kunnossa.
Tutustuminen OP Ouluun.
Edustajiston jäsenille järjestetään ensi vuonna pienryhmissä tutustumisia OP Ouluun ja sen avainhenkilöihin.
Edustajiston roolista
Ensimmäisen koulutuksen perusteella edustajiston jäsen on suora linkki OP Oulun hallintoon. Eli jos sinulla on jotain mielen päällä omaan pankkiisi liittyen, ole yhteydessä! Erityisesti silloin, jos koet että asialle ei löydy valmiiksi jotain selkeää yhteydenottotapaa. Edustajisto kokoontuu harvakseltaan (vähintään kerran vuodessa), mutta asioita voidaan edistää myös virallisten kokousten välillä. Huom. Edustaja ei saa sinulle kuitenkaan edullisempaa lainamarginaalia 🙂
Vastaa