Alkuperäinen versio esitetty Ollolan tytön kotona (2022) -kirjan julkistustilaisuudessa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kelloon Kalimenjoen varrelle. Teksti mukailtu puheesta artikkeliksi.
Kellon kylä
Kello on vanha pitäjä ja siellä on ollut pysyvää asutusta jo yli 500 vuoden ajan. Nimestä sanotaan – yhtenä tarinana – että se tulisi mereen uponneista kirkonkelloista, mutta vastaavia tarinoita on Suomesta useita. Maantieteeltään Kello on muuttunut tuossa ajassa paljon – maankohoamisen seurauksena keskellä Kelloa sijainnut Kellonlahti on kadonnut ja merestä on jäljellä enää paikannimiä – kuten vaikkapa Takkuranta, joka aikanaan oli aidosti ranta-aluetta.
Kello oli tuolloin – 1950-luvulla – Haukiputaan sahapitäjään kuuluva vanha kylä, joka sijaitsi parin kilometrin päässä merenrannasta. Sen eteläpuolella oli Pateniemen saha ja pohjoispuolella Haukiputaan kirkonkylä.
Kalimenoja halkaisee Kellon kylän ja se oli vielä 1950-luvun alussa kirkasvetisempi – eivätkä yläjuoksun suonkuivatukset olleet sitä vielä samentaneet. Tänään Kalimenojaa on vaikea kuvitella siksi kylän elämänlangaksi, jota se 50-luvulla oli: jokea pitkin uitettiin tukkeja, sen koskipaikkoihin oli rakennettu sahoja ja myllyjä ja joesta pyydettiin kalaa, rapuja ja nahkiaisia. Varakkailla oululaisilla oli huviloita joen varrella ja joessa uitiin ja pestiin pyykkiä. Kalimenjoen varrelle oli myös keskittynyt asutusta ja kauppoja – ennen kuin uusi tielinja vakiinnutti Kellon keskuksen nykyiselle paikalleen.
Kalimenjoen eteläpuolta kulkee Kellon asematie, jota pitkin pääsee Kellon rautatieasemalle Oulu-Tornio -radan varteen. Pohjois-etelä -suunnassa kulkee juuri valmistunut Suomen halkaiseva tärkeä kulkureitti – Valtatie 4, jolle oli vuonna 1952 valmistunut uusi Kalimenjoen ylittävä silta.
Kellon Asematien ja Valtatie 4:n risteyskohdassa Hietalanmäen risteysalueella sijaitsi Kellon Osuuskaupan sivuliike ja Keski-Kellon kansakoulu – Hietalanmäen tai Mannisen koulu. Hietalanmäen koulun vierellä oli muutama vuosi sitten urheiluseurojen yhteisponnistuksena valmistunut urheilukenttä. Hietalanmäellä sijaitsi myös lähialueen postilaatikko Kiutun talossa, josta kukin sai oman postinsa käydä hakemassa. Samaiseen taloon oli saatu myös Hietalanmäen ensimmäinen puhelinyhteys vuonna 1925.
Millaista oli elämä 1950-luvun Kellossa?
1950-luvulla Suomi oli köyhä maa, jossa oli kuitenkin jo nähtävissä toivoa paremmasta. Viimeiset raskaat sotakorvaukset oli saatu maksettua Neuvostoliittoon ja vuosikymmenen alussa Suomi oli saanut itsenäisenä valtiona isännöidä olympialaisia Helsingissä. Sotakorvaustuotteita oli valmistettu myös läheisellä Pateniemen sahalla.
Elämä Kellon kylässä oli pitkälti omavaraistaloutta. Ruoka saatiin oman maan antimista ja viljapeltojen jyvät jauhatettiin kylän myllyssä jauhoksi. Mahdollisimman paljon pyrittiin valmistamaan itse ja käytössä kulunut vaate kierrätettiin uudelleen vaikkapa matoksi.
Lisätienestejä saatiin marjanmyynnistä, viemällä pajuparkkia Åströmin nahkatehtaille, sekä viemällä Oulun kaupunkiin sekä sahojen toreille tilojen tuotteita kaupaksi. Erityisesti maidontuotannosta saatiin arvokas maitotili.
Kello oli kuulu myös perunastaan – Keisarinkruunusta. Kellon Kiviniemi oli merkittävä kalasatama ja kalastus oli perinteinen elinkeino. Töissä ja opiskelemassa voitiin käydä Oulussa saakka, joko junalla – Marttilalaisella – Kellon asemalta tai ohi kulkeneella bussilla. Muuten autoja ei yleisesti ollut ja kulkupelinä toimi edelleen hevonen ja sen vetämät rattaat. Kaikille ei kuitenkaan riittänyt enää elantoa maasta ja töitä lähdettiin hakemaan kauempaa – vaikkapa Ruotsista.
Ankean sotavuosikymmenen jälkeen paremmat ajat olivat kuitenkin jo alkaneet. Kaupoista sai muutakin kuin käyttötavaraa ja ulkomailta tuotiin Suomeen uusia hedelmiä. Nykyajasta tuttuja mukavuuksiakin jo oli, sähköt sekä puhelinyhteys oli saatu jo aiemmin kylälle ja päreiden sijaan taloja voitiin valaista sähkölampulla.
Lähteet
- Kello Merelle soi. Kellon kylän historiaa. Kellon kyläyhdistys 2014
- Sanomalehti Kaiku 27.11.1927
- Sanomalehti Kaiku 25.10.1925
Vastaa