

Petteri Parhi – ehdolla Osuuskauppa Arinan edustajistoon – 46
Tervetuloa vaalisivulleni. Olen ehdolla Osuuskauppa Arinan joka neljäs vuosi järjestettävissä edustajiston vaaleissa äänestysalueella 1. Esittelen alla lyhyesti ajatuksiani, kerron miksi olen ehdolla ja miksi kannattaa harkita äänen antamista minulle.
Ehdokasesittely
Olen 42-vuotias oululainen ja asun perheeni kanssa Ritaharjussa. Osuuskauppa Arinan jäsen olen ollut pitkään ja vaaleissa olen ensimmäistä kertaa ehdolla.
Osuuskauppa Arinan edustajistoon haen, koska olen kiinnostunut osuustoiminnasta ja haluan vaikuttaa siihen minkälainen Pohjois-Suomelle merkittävä toimija Arina on tänään ja tulevaisuudessa.
Osuuskauppa Arinan palveluista käytämme eniten päivittäistavarakaupan ja kauppakeskus Valkean palveluita. Sujuva sähköinen asiointi sekä asioinnin helppous ovat minulle tärkeitä tekijöitä. Aiemmin myös S-bonusten kertymä oli merkittävä syy asioida Arinan toimipaikoissa.
Työskentelen Kaleva Medialla digimarkkinoinnin kehittäjänä. Minulla on pitkä kokemus yhdistystoiminnasta useissa yhdistyksissä vuosien varrella ja minut valittiin 2021 vaaleissa OP Oulun edustajistoon.
Ehdokkaana olen poliittisesti sitoutumaton.
Vaaliteemat Arinan vaaleissa
1 Etua osuustoiminnasta myös pienempiin talouksiin
Arina on osto-osuuskunta – mitä enemmän keskität ostoksia sitä enemmän etuja saat. Konkreettinen esimerkki tästä on S-bonus-järjestelmä. S-bonuksen kertymä on pienissä talouksissa aika lailla merkityksetön, koska ei yksittäinen ihminen voi määräänsä enempää syödä (eli ostaa vaikka ruokakaupasta). Osuuskaupan jäsenyyden tuleekin hyödyttää myös pienempiä talouksia esimerkiksi runsaampien ja monipuolisten alennusten kautta.
2 Vastuulliset hankinnat
Arina on merkittävä tuotteiden ja palveluiden sisäänostaja. Tätä merkittävää asemaa tulee käyttää niin, että sisäänostot tehdään eettisesti ja ekologisesti vastuullisilta toimijoilta ja niin että alkutuottajan osuus on kakusta riittävä. Palveluiden ja tuotteiden hankinnassa tulee tukea paikallisia toimijoita.
3 Pelikoneet pois Arinan toimipisteistä
Arinan toimipisteissä ei tarvitse mielestäni olla pelikoneita. Pelikoneet liittyvät monella tapaa ongelmapelaamiseen ja tuomalla ne asiakasvirtojen äärelle altistetaan peliriippuvaisia käyttämään päivittäisasiointiin varattuja euroja uhkapelaamiseen. Uhkapeleihin tulisi suhtautua kuten tupakkatuotteisiin – ne ovat saatavilla, mutta niitä ei nosteta kauppapaikoissa näkyviin. Veikkauksen pelejä voi olla täysi-ikäisille tarjolla palvelupisteissä ja kassoilla.
Bonusteemat:
- Häränpihvit takaisin Viitasaaren ABC:lle (tai vaikka koko ketjuun niiden roiskeläppälehtipihvien sijaan) Tämä asiakasomistajan toive on hyvin konkreettinen ja otan sen yhdeksi vaaliteemaksi.
- Avoimuutta edustajiston toimintaan. Kuten OP Oulun edustajistossa toimiessani, lupaan kertoa edustajiston toiminnasta sivustollani ja taustoittaa eri kysymyksiä. Minulla ei ole tässä kohti suurempi ajatuksia edustajiston yleisestä viestinnästä, aion ainoastaan lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä omalta osaltani.
Kysymyksiä ja vastauksia
Joitain kysymyksiä ja vastauksia niihin, joita ehdokkuus on herättänyt.
K. Mitä on sujuva sähköinen asiointi?
V. Maksamisen ja bonusten keräämisen tulee olla helppoa. Esimerkiksi MobilePayn kautta maksamalla saa samalla kerättyä bonukset talteen.
K. Oletko rakentamassa ehdokkuudellasi poliittista uraa?
V. En ole. Olen poliittisesti sitoutumaton ehdokas ja kiinnostunut kehittämään osuuskaupan toimintaa. Poliittisen uran suhteen ”never say never” mutta aikeissani ei ole lähivuosina lähteä mukaan politiikkaan.
Lisätietoa vaaleista: Arinan vaalisivusto https://arina.fi/vaalit/