OP Oulun edustajisto on aloittanut työnsä ja kerron lyhyesti alkukevään tapahtumista sekä merkittävästä uudesta avauksesta luoda Suomeen Osuuspankki. Alkuvuodesta edustajisto kokoontui OP Oulun toimitusjohtaja Keijo Posion vetämiin pienryhmätapaamisiin OP Oulun konttorille. Koronatilanteen vuoksi tapaamiset olivat nimenomaan pienryhmätapaamisia. Pienempi porukka oli kuitenkin eduksi varsinaiselle keskustelulle. Keskusteluissa tuli esiin myös edustajiston vaikutusmahdollisuudet käytännössä, sillä edustajisto nosti esiin […]
Oulu
Oulu 1918
Oulu 1918 kertoo taustoista, henkilöistä ja tapahtumista ennen, aikana ja jälkeen Oulun taisteluksi nimettyä tapahtumaa vuonna 1918. Lähtötilanne Venäjän imperiumi murtui kahdessa vallankumouksessa maaliskuussa ja marraskuussa 1917. Suomi oli Venäjän imperiumin osa ja maassa oli vahvat venäläisjoukot. Poliittisesti Suomi oli kahtiajakautunut sääty-yhteiskunta ja monet tarpeelliset yhteiskunnalliset uudistukset olivat olleet pitkään pysähdyksissä tai ne oli eri […]
Vankileirien Oulu
Oulussa olleet vankileirit ovat Suomen käymien sotien aikaan toiminut sotavankien säilytyspaikkana. Vangit ovat olleet suomalaisia, venäläisiä, neuvostoliittolaisia ja saksalaisia ja mahdollisesti myös muiden maiden kansalaisia, sillä Natsi-Saksan ja Venäjän keisarikunnan riveissä taisteli usean eri kansakunnan edustajia. Tässä kirjoituksessa käyn läpi mitä vankeja on Oulussa ollut, missä vankileirit olivat ja miksi ja mitä heille tapahtui vankeusaikana […]
Saksalaiset Oulussa
Oulu oli toisen maailmansodan aikaan tärkeä logistiikkakeskus Saksan Lapissa taistelevalle armeijalle. Vuodesta 1941 alkaen kaupungin sataman kautta virtasi joukkoja ja tarvikkeita Lappiin sekä Wehrmachtille että Waffen-SS:lle. Molemmat organisaatiot olivat itsenäisiä ja niillä oli omat tuki- ja huolto-organisaationsa. Tähän artikkeliin on muodostettu kartalle käsitys saksalaisten vaikutuksesta kaupunkikuvaan ja alueisiin. Tämän lisäksi kartalla on myös osa suomalaisjoukkojen […]
Oulu kylmässä sodassa
(eli Oulu kylmäsä sojasa.) Suomi oli kylmän sodan vallitessa kahden sotilasliiton välissä sijaitseva liittoutumaton maa, jonka tuli varautua mahdolliseen uuteen suursotaan mahdollisimman pitkälle omin voimin. Omaa aluetta tuli uskottavasti puolustaa, jotta siitä ei syntyisi sotilaallista tyhjiötä jommallekummalle suursodan osapuolelle. Oulu oli ja on Pohjois-Suomessa merkittävä logistiikkakeskus. Kaupungin läpi kulkee pohjois-eteläsuuntainen rautatie ja Oritkarissa oli syväsatama. […]
Ritaharjun synty
Ritaharju on yksi pohjoisen Oulun uusista asuinalueista ja merkittävä ja kehityksessä oleva asuin- ja palvelukeskittymä. Kauniistikin muotoillen alueella on aika niukasti historiaa, sillä se on rakennettu melkolailla metsien, peltojen ja soiden päälle ja alueella ei juurikaan ole aiempaa asutushistoriaa. Tässä kirjoituksessa kokoan kansantajuisesti yhteen tietoa alueen historiasta ja synnystä. Laiskoille lukijoille voin jo alkuun kertoa, […]