Kommunistien maanalainen toiminta Oulussa

Suomen sisällissodan tapahtumat Oulussa kulminoituivat helmikuussa 1918 kaupunkitaisteluun, jossa valkoinen armeija kukisti Oulun Punakaartin. Taisteluiden jälkeen vangitut punakaartilaiset sijoitettiin Oulun vankileirille ja raskaammat syytökset saaneet lähetettiin eteenpäin mm. Tammisaaren vankileirille odottamaan tuomiota. Työväenyhdistyksen sekä työväen lehtien toiminta kiellettiin. Sota jatkui verisenä Etelä-Suomessa, mutta Pohjois-Suomi säästyi punaiselta ja valkoiselta terrorilta. Vankileireille joutuneiden osa ei ollut kadehtittava: tarjolla oli nälkää, kylmää ja kurjuutta. Silti Pohjois-Suomen punaiset selvisivät sodasta keskimäärin vähemmällä, kuin Etelä-Suomessa toimineet toverinsa ja Oulusta tuli merkittävä tukialue kapinan suunnittelulle. 

Vuoden 1918 tapahtumat jakoivat työväenliikkeen kahteen osaan, maltilliseen ja radikaaliin siipeen. Maltilliset olivat sosialidemokraatteja ja vastustivat SKP:ta sen väkivaltaisuuden ja antiparlamentaarisuuden vuoksi. Radikaalit pitivät sotaa oikeutettuna ja kantoivat huolta Neuvostoliiton puolelle paenneista tovereista – vaikka eivät kaikki SKP:ta kannattaneetkaan. Neuvostoliitossa elokuussa 1918 perustettu Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) oli perustamisestaan alkaen kielletty Suomessa, joten se joutui toiminnassaan turvautumaan maanalaiseen toimintaan. SKP:n maanalaisen siiven tavoite oli erään Etsivän Keskuspoliisin (EK) etsivän – Kekkosen – tutkimusten mukaan vallankumouksen aikaansaaminen Suomessa ja valtiollisen järjestelmän muuttaminen samanlaiseksi kuin Venäjällä. Tämä salainen puoli piti tiiviisti yhteyttä Neuvostoliitossa toimineeseen Suomen Kommunistisen puolueen johtoon. Julkisesti toimineet kommunismin kannattajat jatkoivat työtään työväenyhdistyksissä.

Jotta pelin henki olisi selkeä, otetaan suora ote Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) perustamiskokouksen perustamislausunnosta 25.8.1918:

1. Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.

2. Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan vallankumouksen voitolle pääsyä on hyväksyttävää ja sellaista on tarmokkaasti ajettava — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa ori jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.

3. Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri, — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta eikä vallankumouksen kautta.

4. Työväen diktatuuri vallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskuntajärjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako; — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta eikä ennen sitä pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.

5. Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.

Tämä kirjoitus kuvaa Oulussa tapahtunutta vallankumouksellista toimintaa 1920-luvulla ja kertoo paljastuneiden avainhenkilöiden tekemisistä ja kohtaloista. Ajanjakso päättyy noin 1930-luvun alkuun, jolloin Lapuanliikkeen ajamat muutokset ajoivat kommunistisen toiminnan ahtaalle. Vuosikymmenen loppuun sijoittuu myös useita merkittäviä pidätyksiä.

Legaali toiminta

Vallankumoustoiminta jakautui lailliseen (legaali) ja laittomaan (illegaali) toimintaan. Usein henkilöllä oli jokin julkinen laillinen rooli yhteiskunnassa – vaikkapa osuuskaupassa tai kaupunginvaltuustossa, joka mahdollisti myös illegaalin toiminnan. Hän saattoi myös toimia jossain peiteammatissa, joka mahdollisti ja perusteli liikkumisen omalla alueella – esimerkiksi Antti Ojala oli nahkakauppias. Täyspäiväisiä vallankumouksellisiakin oli – esimerkiksi sotilasjaoksen toimijat välttelivät kiinnijäämistä ja toimivat salassa. Legaali rooli mahdollisti myös fraktiotoiminnan, eli erilaisten työväenjärjestöjen ja -toimijoiden soluttamisen ja myötämielisten sympatisoijien värväämisen.

Oulun työväenyhdistys käynnistyi uudelleen 1918 lopussa. Oulun työväenyhdistyksen edellinen puheenjohtaja Hugo Granat oli vangittu ja A. Tuominen valittu tilalle. Granat oli toiminut Oulun Punakaartin johdossa Antti Juhonpoika Laukkasen (s. 1.1.1883-), Veikko Henrik Uksilan (s. 6.9.1892 – k. 1921) ja Anton Lennart Lindgrenin (s. 28.9.1877 – k. 21.12.1919) kanssa. Uusi johtokunta A. Lahti, H. Törmä., V. Korkeakangas, A. Tuominen ja O. Karhi. Puheenjohtaja O. Hannus ja sihteeri O. Helo. Johtokunnan jäsenistä Hannus ja Karhi olivat maltillisia. Yhteiselo ei jatkunut kauaa. Maltillisten ja radikaalien valtataistelu Oulun työväenyhdistyksessä päättyi radikaalien voittoon. Vuonna 1920 Oulun kunnallisjärjestö liittyi Kolmannen Internationaalin – Kominternin – jäseneksi ja 9.7.1920 Oulun työväenyhdistys seurasi äänin 14-3 perässä. Kominterniin liittyivät myös työväenjärjestön nuorisojärjestö Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto (SSN) sekä lakkautetun Kansan Tahdon seuraaja Pohjan kansa. 

Vuoden 1920 toukokuussa SDP-kriittiset perustivat julkisen kommunistisen poliittisen puolueen – Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) – ajamaan laitavasemmiston asiaa parlamentaarisin keinoin. Kannattajat olivat vasemmistososialisteja ja kommunisteja – näistä ensin mainittu kannatti suomalaista kommunismia ja jälkimmäinen Kominternin linjaa. Puolueohjelman kirjoitti itse Otto Wille Kuusinen. Vuoden 1922 vaaleissa Oulun vaalipiireistä puolue sai kuusi kansanedustajaa läpi eduskuntaan. Puolue ei jäänyt pitkäikäiseksi, sillä jo vuonna 1923 ”Kallion leikkauksessa” puolueen toimitsijat vangittiin, lehdet lakkautettiin ja toiminta kiellettiin. Puolueen nimi muutettiin Suomen Työväenpuolueeksi (STP) ja se jatkoi parlamentaarista vaikuttamista vuoteen 1930 saakka Suomen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestön kautta, jolloin se lopullisesti kiellettiin.

Lehdistössä Kansan Tahto oli kielletty sisällissodan päätyttyä ja sen toimintaa työväen äänitorvena jatkoi Pohjan Kansa. Lehti alkoi toimittaja Kosti Salosen johdolla kannattamaan kannattamaan radikaalia linjaa. Salonen esiintyi sosialidemokraattina, mutta oli tosiasiallisesti SKP:n maanalaisen järjestön toimitsija. Pohjan Kansa kiellettiin 1923 nk. ”Kallion leikkauksen” yhteydessä ja samalla päätoimittaja Yrjö Mäkelin vangittiin. Pohjan Kansa jatkoi lyhyen aikaa ilmestymistä eri nimillä. Vuonna 1924 lehti jatkoi ilmestymistä nimellä Pohjan Voima.

Illegaali toiminta

Mitä tarkoitti olla konspiraattori? Tässä ote pitkän linjan kommunistivaikuttaja Nestori Parkkarin SKNL:n ohjeistuksesta:

Ehdotonta salaisuutta tarvittiin turvaksi valtiollista poliisia, »ohranaa» ja sen agentteja vastaan. Salaisen toiminnan säännöt — konspiraatio — merkitsi sitä että jäsen noudattaa ehdotonta vaiteliaisuutta järjestön sisäisiin asioihin nähden, on kurinalainen suorittaen täsmällisesti hänelle uskotut tehtävät, säilyttää salaisuutensa toveripiirissä ja valtiollisen poliisin vankikopissa, jos sinne joutuu, on rohkea ja valmis uhraamaan henkilökohtaiset etunsa työväenluokan asian puolesta. Jokainen SKNL:n riveihin astuva nuori tiesi että pidätetyksi tultuaan saisi vankilatuomion ja mahdollisesti joutuisi kidutettavaksi valtiollisen poliisin toimesta. Vaara oli aina olemassa, sillä ohrana yritti jatkuvasti sijoittaa provokaattoreitaan työväen julkisiin ja salaisiin järjestöihin.

SKP lähti vallankumouksellisessa toiminnassaan jatkamaan vuonna 1918 kesken jäänyttä vallankumousta. Ensimmäisiä vuosina 1919-1922 suunnitelmana oli aktivoida punakaartit uudelleen ja aloittaa uusi vallankumous samalla rakentaen yhdyshenkilöverkostoa ja maanalaista organisaatiota. Seuraavaksi tavoitteena oli perustaa Kominternin antaman mallin mukainen sotilasorganisaatio. Suomen SKP:n toimintaa avustamaan lähetettiin Neuvostoliitosta koulutettuja agentteja, joilla saattoi olla Lenin-koulussa saatua poliittista koulutusta tai sotilaallinen punaupseerikoulutus. Ensimmäiset punaupseerit valmistuivat vuonna 1919 ja kurssilta lähetettiin Ouluun mm. Leo Mäkelin ja Vilho Honkanen.

SKP:n tavoitteena oli myös muodostaa Suomen armeijan sisälle soluja, jotka sitten kääntäisivät vallankumouksen hetkellä valkoiset joukot punaisten puolelle. SKP:n sotilaslinjan organisoitumismalli kuvaa tapaa, miten SKP organisoi salaliittoaan Suomessa. Solutettuihin komppanioihin oli tarkoitus muodostaa kolmen hengen soluja, jotka tunsivat saman komppanian muut solut mutta eivät toisten komppanioiden soluja. Solut valitsivat komppanianjohtajakseen kyvykkäimmäksi katsomansa henkilön. Seuraava taso oli pataljoonan organisaattori, joka tunsi hoiti yhteyksiä komppanianjohtajiin, välitti propagandaa ja salaista postia. Pataljoonan organisaattori oli joku joukkoyksilön kyvykkäimmistä henkilöistä ja hän hoiti myös yhteyksiä SKP:n yhdyshenkilöön. Yhdyshenkilö muodosti kahden muun henkilön kanssa sotilaskomitean, joka piti yhteyttä sotateollisuuteen ja rekrytoi uusia jäseniä soluihin. Tämän komitean puheenjohtaja oli ainoa henkilö, joka tunsi koko organisaation rakenteen. Suomi oli jaettu neljään divisioonaan, joita johti divisioonanorganisaattori ja näiden ylimpänä johtajana toimi armeijaorganisaattori.

Tätä sotilaslinjan mallia sovellettiin myös soluttaessa tehtaita ja rakennettaessa paikallisorganisaatioita. SKP:n toiminta oli organisoitu orkkien eli organisaattoreiden piiri- ja paikalliskomiteoihin eli pikit ja pakit. Niiden alla toimi soluja ja kolmikoita, jotka turvallisuussyistä eivät tienneet toistensa olemassaolosta. Piiriorganisaattorit vaihtuivat aika ajoin, jotta EK ei olisi päässyt selville toimijoiden henkilöllisyydestä. Esimerkiksi vuonna 1919 oululaisista työpaikoista mainittiin soluja toimivan mm. Åströmin tehtailla, Korkeasaaren ja Nuottasaaren sahoilla ja Mustosen metalliverstaalla. Pakit ohjasivat solujen toimintaa ja kertoivat mikä oli puolueen kanta mihinkin asiaan.

SKP:n piiriorganisaattoreita Oulussa 1920-luvulla

• Antti Hyvönen (1921)
• Jalmari Rasi (10/1923-10/1924)
• Antti Ojala (10/1924-3/1926)
• Ilmari Urpilainen (1925-syksy 1926) (apulainen
• Abel Majanen (kevät 1926-2/1927)
• Jalmari Vilenius (2/1927-10/1927
• Heikki Stenius (10/1927-4/1928)
• Yrjö Jääskelä (1929-3/1930)

SKP:n jäsenet ja organisaatio Oulussa

SKNL oli organisoitunut samalla tavoin ja esimerkiksi vuonna 1930 Oulussa toimi VII piirikomitea, jolla oli yksi alapiirikomitea ja 16 paikallispiirikomiteaa. Toiminnassa oli yksi työpaikkasolu ja 22 aluesolua. Erilaisissa julkisissa järjestöissä ja toiminnoissa toimi 26 fraktiota. Aktiivisia jäseniä oli yhteensä 102.

Liikenteen solmukohtiin perustettiin etappeja, joiden tehtävänä oli kuljettaa kaupunkien ja kauppaloiden välillä lehtiä, kirjallisuutta, aseita, rahaa, propagandaa ja SKP:n ohjeita eri toimijoille. Etappien kautta kulkivat myös henkilöt Neuvostoliitosta Suomeen ja takaisin sekä toimijat, jotka pakenivat Suomesta maan alkaessa polttaa alla. Etappiverkoston kautta toimivat yhteydet Moskovaan ja Pietariin. Oulu oli sijaintinsa vuoksi tärkeä etappi ja esimerkiksi vuonna 1920 Oulussa SKP:n salainen etappipiste toimi Isokatu 3:ssa A. Lotvosen kahvilassa. Etappiin saapuneen tuli tilata kahvia ja kysyä emäntää muina miehinä, jolloin Yrjö Mäkelinin vaimo Ellen Mäkelin otti matkalaisen asiat hoitaakseen. Salainen posti oli sifferoitua, eli salakirjoitettua, ja vain piki tai paki pystyi sen aukaisemaan.

Sanomalehdet olivat tärkeitä myös illegaalin toiminnan kannalta. Sanomalehdet olivat erittäin tärkeässä roolissa tiedotuksessa sekä kielletyn SKP:n sanoman välittämisessä niin, että lehdestä ei pystynyt suoraan päättelemään kyseessä olevan SKP:n maanalaisen puolen viestintä. Sanomalehtiä – silloin kun ne eivät olleet kiellettyjä – pystyi myös jakamaan julkisesti lukijoille etappireittien sijaan. SKP:n kirjoittamissa artikkeleissa kerrottiin mikä oikea linja oli ja miten valkoista valtaa vastaan taisteltiin. Jälleen sekoittuivat legaali ja illegaali toiminta – esimerkiksi Pohjan Voiman toimittaja Akseli Timonen (1901-1944) toimi myös piiriorganisaattorina Kemissä.

Laillisia järjestöjä solutettiin fraktiotoiminnan avulla. Nämä toimijat eivät olleet SKP:n toimijoita, mutta niissä toimi SKP:n kannattajia. Fraktiotoiminta oli yksi onnistuneimmista illegaaleista toimista. Fraktiotoiminta oli vuoden 1928 Suomen Kommunistisen Puolueen plenumin (yleiskokous) perusteella seuraavanlaista: ”jokaiseen joukkojärjestöön ja niiden johtaviin elimiin (ammatillisiin, delegaattien työvaliokuntiin, urheilu-, raittius-, osuustoiminta-, vaali- ja paikallisjärjestöihin, pienviljelijän järjestöihin, kunnanvaltuustoihin ym) muodostetaan organisatorisesti puolueen jäsenistä kokoonpantu fraktia ja pannaan käyntiin säännöllinen fraktiatyö”. Fraktioiden ympärille kerättiin samanmielisiä henkilöitä, joiden tehtävänä oli edesauttaa päätösten läpimenoa. 

Kaiken edellämainitun lisäksi SKP:n perustoimintaa oli tietysti uusien tovereiden rekrytointi sekä propagandan levittäminen. Tovereita haettiin keskustelemalla eri yhteyksissä kommunistisista teemoista SKP:tä mainitsematta ja jakamalla lentolehtisiä postilaatikoihin tai sujauttamalla niitä takin taskuun työpaikoilla. Tämän jälkeen seurattiin tapahtuiko ajattelussa toivottua muutosta. Tärkeää oli myös saada omanhenkiset työläiset osallistumaan eri kokouksiin ja äänestämään toivottujen ehdokkaiden puolesta. 

Salaliittolaisten ainaisena pelkona olivat myös urkkijat ja soluttautujat. Näihin reagoitiin puhdistamalla omasta organisaatiosta epäiltyjä tai todellisia soluttautujia. Oulussa Pauli Kukkonen murhattiin 10.9.1932. Kukkonen oli kiinni jäätyään ilmiantanut tuntemansa SKP:n ja SKNL:n jäsenet Oulussa. Toverit julistivat petturille tuomion ja Kukkonen tapettiin lapiolla. Tuomion julistamiseen osallistuneet oululaiset Martti ja Leevi Klemetti loikkasivat Neuvostoliittoon. Martti Klemetti oli osallistunut Lenin-koulun toimintaan ja sodan alettua hänet tiputettiin desanttina Suomeen. Kiinni jäätyään hänet teloitettiin.

Vangittuja SKP:n toimijoita avusti Puna-apu toimittamalla näille ruokaa ja muita tarpeita. Kansainvälinen Puna-apu (MOPR) auttoi myös etappeja pitkin maasta paenneita. Yksi paljon käytetty pakoreitti kulki juuri Oulun etapin kautta Pohjois-Ruotsiin, josta matka jatkui Tukholmaan. Tällaista apua sai mm. Yrjö Jääskelä pakomatkallaan.

EK vaanii

Etsivä Keskuspoliisi (EK) suhtautui kommunisteihin vakavasti ja pyrki hankkimaan toiminnasta tiedustelutietoa sekä soluttautumaan SKP:n organisaatioon.

Vuonna 1919 SKP lähetti 20 punaupseeria perustamaan punakaarteja eri puolille Suomea. Näistä punaupseereista suuri osa saatiin kiinni melko nopeasti, mutta mm. Ouluun lähetetyt Vilho Honkanen ja Leo Mäkelin pääsivät aloittamaan uuden kapinan valmisteluita. Honkanen kiersi Pohjois-Suomessa muillakin paikkakunnilla pitämässä sotilaskoulutusta.

Vuonna 1923 toteutettiin ns. ”Kallion leikkaus”, jolloin suuressa kommunistijutussa käynnistettiin SSTP:n kansanedustajien joukkopidätykset. SSTP:tä pidettiin SKP:n peitejärjestönä. Pidätykset menivät Kallion nimiin, mutta vastuussa oli sisäministeri Joukahainen.  Tässä yhteydessä vangittiin Oulussa myös Pohjan Voiman päätoimittaja Yrjö Kallinen.

Vuonna 1928 pidätettiin Etsivän keskuspoliisin huhtikuisessa suuroperatiossa SKP:n salaisia asiamiehiä. Oulussa pidätettiin peltiseppä Heikki Stenius, sähkötyömies Erkki Viitanen, Pohjan voiman toimittaja Väinö Aalto ja vaimonsa Fiina Aalto sekä suutari Teodor Lappalainen. Kaiku raportoi että Lappalaisen asunnosta olisi kotietsinnöissä löytynyt erityisen tulenarkaa materiaalia – ”kommunistista kiihotuskirjallisuutta”. Näistä ainakin Stenius ja Viitanen vangittiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen, jossa he olivat nälkälakossa. Oululaisia vankeja olivat lisäksi Väinö Pelkonen ja Aleksi Lindfors.

Vuonna 1930 EK teki yllätysiskun piirikoordinaattori Yrjö Jääskelän asunnolle ja hänen hallustaan löytyi sifferoituja ja sifferoimattomia kirjeitä. Samalla jäi kiinni hänen organisaationsa Niilo Väre, Eino Uusisalmi, Paavo Ollikainen ja Juha Lakkala sekä hänen taloudenhoitajansa. Jääskelä yritti hävittää materiaalia kiinnioton hetkellä siinä epäonnistuen. Hän ei ollut ehtinyt sifferoimaan saamiaan kirjeitä muiden puoluekiireiden vuoksi.

Oulussa toimineita vallankumouksellisia

Käyn läpi Oulussa toimineita vallankumouksellisia ja heidän tekemisiään ennen ja jälkeen Oulussa toimimista. Kaikki toimijat eivät olleet oululaislähtöisiä, vaan saattoivat olla täällä verraten lyhyen aikaa. Erityisesti piirikoordinaattoreita kierrätettiin puolen vuoden – vuoden jaksoissa, jotta nämä eivät olisi palaneet. Henkilölista ei ole todennäköisesti millään tavalla kattava kuvaus kaikista maanalaisista toimijoista Oulussa, mutta todennäköisesti olen tunnistanut keskeisimmät henkilöt.

Maanalaisista kommunisteista on tiedossa yllättävänkin paljon. Tässä on apuna kaaderikirjallisuus: Neuvostoliittoon loikanneiden tuli pystyä kertomaan mitä he olivat SKP:ssä Suomessa toimiessaan tehneet, milloin ja kenen kanssa. Tieto on kuitenkin myös hengissä selvinneiden kertomaa ja teloitetut eivät aina ehtineet omia kokemuksiaan dokumentoimaan. Tietoa tallentui myös niissä tilanteissa, jossa henkilö jäi kiinni ja tuomittiin jostain rikoksesta. 

Monen kommunistitoimijan maallinen vaellus päättyi Neuvostoliitossa. Heidän tuomioistaan löytyi tyypillisesti jokin seuraavista perusteluista:

• 58/6 Vakoilu ja valtiosalaisuuksien paljastaminen
• 58/9 Kansallisten rautateiden yms. sabotaasi
• 58/10 Neuvostovallan vastainen propaganda ja agitaatio
• 58/11 Kielletty järjestötoiminta

Syyllisyys ja tuomio olivat tyypillisesti selvillä ennen syytöstä.

Ville Honkanen 

Ville Honkanen syntyi 26.12.1898 Kontiolahdessa. Hän osallistui sisällissotaan ja liittyi 1918 Suomen kommunistiseen puolueeseen. Hän suoritti Pietarissa punaupseerikurssin valmistuen kurssilta 28.4.1920. Kurssin mukana Honkanen taisteli eri rintamilla. Häntä toimi kahteen otteeseen SKP:n sotilaslinjan korkeimpana johtajana Suomessa. Venäjällä ollessaan hän osallistui myös Lenin-koulun toimintaan.

Honkanen siirtyi Suomeen vuonna 1920 yhdessä 31 punaupseerin kanssa, jotka SKP oli lähettänyt kouluttamaan punakaarteja. EK pääsi soluttautujien jäljille ja kahdeksan pidätettiin, kahdeksan pakeni takaisin Venäjälle, yksi kuoli, kaksi karkasi Ruotsiin ja kolme jäi piileskelemään Suomeen. Loput katosivat. Honkanen aloitti punakaartien koulutuksen Lentuan kylässä Kajaanissa. 

Seuraavaksi Ville Honkanen opetti neljälle kommunistille sotataitoja 1920 tienoolla. Näistä koneenkäyttäjä August Turunen ja työmies Adolf Fredrik Toivola todistivat osallistuneensa rouva Ellen Mäkelinin yksityisasunnolla sekä Oulun läheisillä saarilla osallistuneensa sotilasharjoituksiin tai sotilasopetuksesta käytäviin neuvotteluihin. Kaksi muuta kommunistia olivat Jaakko Putaansuu ja Armas Piirala. Hänen todettiin esiintyneen myös latoja Einari Kalliona vaimonsa Anni Kurvisen kanssa sekä esittäytyneensä olevansa piirtäjä Väinö Sainio. Kommunistien viestinnässä hän käytti nimeä ”Eero Fors”. 

EK pidätti 1921 Turusen, Toivolan, Mäkelinin ja Sevanderin. Tällöin koneenkäyttäjä August Turunen ja työmies Adolf Fredrik Toivola todistivat osallistuneensa rouva Ellen Mäkelinin yksityisasunnolla sekä Oulun läheisillä saarilla sotilasharjoituksiin tai sotilasopetuksesta käytäviin neuvotteluihin. Honkanen oli tällöin jo siirtynyt seuraavalle paikkakunnalle.

Honkanen vangittiin lokakuussa 1929 ja häntä syytettiin vuoden 1930 oikeudenkäynnissä valtiopetoksen valmistelusta. Pietarsaaren etappijutussa Honkasen hallusta saatiin haltuun kirjeenvaihtoa. Hänet tuomittiin 1930 seitsemän vuoden kuritushuonetuomioon, mikä todennäköisesti pelasti hänet Stalinin vainoilta. Honkasen henkisen terveyden mainittiin olleen tuomion loppupuolella heikko ja hänen mainittiin epäilleen kaikkia ohranan vakoojiksi. Honkasen vaiheista tuomion jälkeen ei ole tietoa, mutta hänen loppuvaiheitaan ei myöskään muistella sodanjälkeisissä SKP:n muistelmissa. Neuvostoliitto ei myöskään halunnut Honkasta takaisin Talvisodan päätyttyä, jolloin kaksi merkittävää SKP-aktivistia siirrettiin Suomen vankiloista takaisin Neuvostoliittoon osana rauhansopimusta. Honkasen  kuolinvuodeksi on ehdolla 1943 ja Neuvostoliitossa julkaistun omaelämäkerran perusteella voisi päätellä, että jotain reittiä hän vielä pääsi työväen paratiisiin takaisin palamaan.

Kosti Salonen (-1938)

Kosti Salonen toimi Pohjan Kansan päätoimittajana Oulussa vuosina 1920-1923. Hänet pidätettiin ja vapautumisen jälkeen hän pakeni Pohjanlahden yli Ruotsiin, mistä hän siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1924. Hän toimi Karjalassa opetustehtävissä, ennen kuin hänet tuomittiin neuvostovastaisesta propagandasta pykälän 58/10 mukaan. Salonen teloitettiin Sandarmohissa.

Yrjö Isak Jääskelä (1894-1964)

Syntyi 11.11.1894 Siikajoella. Liittyi SDP:n jäseneksi 1912 ja SKP:n jäseneksi 1919. Hän osallistui Raahessa punakaartin toimintaan, joutui vangiksi ja Raahen vankileirille. Raahesta hän joutui Tammisaaren vankileirille, josta pakeni elokuussa 1918 kotiseudulleen. Hän piilotteli suojeluskuntalaisia ja ohranaa Pohjois-Pohjanmaalla mm. Raahessa ja Haukiputaalla. Vuosien 1923-1924 vaihteessa Jääskelä kutsuttiin Oulun paikalliskomitean jäseneksi, jossa toimivat myös ainakin Jussi Kanerva ja Jonne Heikkinen. Jääskelä osallistui Kominternin 6. kongressiin 1928 Moskovassa ja hänet nimettiin Oulun piirin SKP:n piiriorganisaattoriksi kesästä 1928 maaliskuuhun 1930. Salanimeltään hän oli ”Blom”. Oulun piirikomiteassa toimivat tuolloin Antti Timonen (Kemi), Erkki Viitanen, Väinö Aalto, Heikki Stenius ja Jaakko Putaansuu.

Hän oli naimisissa Lyydia (Lydia) Kaislarannan kanssa. Lydia Kaislaranta -niminen henkilö tuomittiin kuritushuoneeseen Kuopiossa 1930-luvulla kommunistisen propagandan jakamisesta. Heillä oli poika, joka syntyi Jääskelän ensimmäisen vankileiriajan aikana. Poikaa Jääskelä näki omien sanojensa mukaan viimeisen kerran tämän ollessa 12-vuotias (1930) ja pojan vaiheista hän tiesi vain sanoa, että oli ”ammuttu desanttina”. Mitä tuo lause sitten tarkoitti? Desantit olivat Neuvostoliiton Suomen maaperälle lähettämiä vakoojia, jotka toimivat siviiliasussa tai Suomen armeijan vaatetuksessa. Jääskelä siis tiesi tai epäili poikansa siirtyneen Neuvostoliittoon – mahdollisesti äitinsä kanssa? Viholliset keskellämme -kirjasta Jääskelän poikaan sopivaa desanttikuvausta ei löydy. 

Jääskelä jäi 1930 kiinni EK:lle ja hänen hallustaan löytyi sifferoituja ja sifferoimattomia kirjeitä – mm. raporttejan paikalliskomiteoiden toiminnasta. Samalla jäi kiinni hänen organisaationsa jäsenet Niilo Väre, Eino Uusisalmi, Paavo Ollikainen ja Juha Lakkala. Kemistä oli löytynyt kirjoituskone, jolla oli kirjoitettu syytettyjen hallussa löytyneet kirjeet. Jääskelä tuomittiin vankeuteen Tammisaareen, jossa hän verkostoitui Tammisaaren yliopiston muiden punaisten kanssa. Jääskelä loikkasi 1930-luvun lopulla Ruotsiin ja palasi sotien jälkeen Suomeen. Hän teki vielä pitkän uran SKP:n riveissä.

Jalmari Rasi

Jalmari Rasi ”Jussi” osallistui punakaartissa sisällissotaan. Hän lähti 1923 Neuvostoliittoon opiskelemaan Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistoon mutta palautettiin takaisin jo 1923 osallistumaan puoluetyöhön. Oulun SKP:n piiriorganisaattorina hän työskenteli 1923-1924. EK sai Rasin kiinni 1927. Vuonna 1928 Rasi paljasti koko SKP:n Suomen byroon, jolloin pidätettiin 56 henkilöä ja tuomittiin 46. Käytännössä SKP:n Suomen byroosta jäivät kiinni kaikki yhtä lukuunottamatta. Rasi tuomittiin vankeuteen mutta armahdettiin jo samana vuonna kansalaisluottamus palautettuna. Rasi sai uuden henkilöllisyyden ja Johan Valter Rissanen -nimisenä hän muutti Australiaan ja kuoli siellä 39-vuotiaana.

Antti Hyvönen

Yrjö ja Ellen Mäkelin tutustuttivat Hyvösen marxilaiseen kirjallisuuteen ja hän toimi Oulussa työväenliikkeessä. Oulun taistelut menivät ohi kuumeessa ja vuonna 1919 hän liittyi SKP:n jäseneksi. Salanimiä hänellä oli mm. ”Iitu”, ”Matti Pajari” ja ”Yrjö Linko”. Hän siirtyi 1920 Neuvostoliittoon ja sai koulutusta maanalaiseen toimintaan, minkä jälkeen hän siirtyi Ouluun järjestämään toimintaa SKP:n piiriorganisaattorina. Laillisella puolella hän toimi SSTP:n organisaattorina ja puolue saikin läpi useita kansanedustajia vuoden 1921 vaaleissa. SSTP:n piirissihteerinä maa alkoi polttaa jalkojen alla ja vuonna 1926 oli aika siirtyä Neuvostoliittoon. SKP:ssa hän toimi tehtävissä mitä puolue hänelle osoitti: vakoili ja levitti propagandaa. Stalinin vainoista Hyvönen selvisi melko kuivin jaloin ja osallistui Talvi- ja Jatkosodassa propagandan tekoon sekä suomalaisten sotavankien kuulusteluihin. Terijoen hallituksessa hän toimi päätoimittajana Kansan valta -lehdessä.

Uuno Väre

Ainoa Rasin ilmiannossa vapaaksi jäänyt oli Oulun piirin organisaattori Uuno Väre (1899-1936), joka käytti salanimeä ”Pentti Lund”. Pentti oli taistellut punakaartissa ja kävi 1923 Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston. Pentillä alkoi maa polttaa jalkojen alla ja hän koulutti Jääskelälle siffrausmenetelmät ja pakeni Ruotsiin. Myöhemmin hän tuli takaisin Suomeen toimimaan SKP:n muissa tehtäviään. Jääskelä väitti Väreen paljastuneen EK:n soluttautujaksi, mutta ”Pentti” teki vielä lyhyen uran Neuvostoliitossa SKP:n riveissä. Pitäisin Jääskelän väitettä mustamaalaamisena, jolla perusteltiin tai oikeutettiin myöhempi karu kohtalo Neuvostoliitossa. ”Pentin” kohtaloksi koitui väärän hevosen veikkaaminen Otto Ville Kuusisen ja Kullervo Mannerin välisessä valtataistelussa. Valtataistelun hävinneenä osapuolena hänet tuomittiin ns. ”Mannerin jutussa” vankileirille Neuvostoliitossa, missä hän menehtyi 1930-luvun lopulla.

Yrjö Mäkelin

Yrjö Esaias Mäkelin (s. 1.6.1875 Tampere – k. 16.9.1923) teki pitkän uran työväen aatteen parissa. Lapsia oli seitsemän, joista Yrjö Esaias oli vanhin. Koulua hän kävi kolme luokkaa ja hän avioitui Ellen Mäkelinin kanssa. Yrjö Mäkelinin työstä on kerrottu paljon ja tässä tekstissä ei syvennytä Mäkelinin toimintaan ennen vuotta 1918 – vain SKP-osuuteen.

Hänet pidätettiin Oulun taisteluiden jälkeen osallisuudesta punakaartin toimintaan ja kapinaan. Mäkelin palasi vuonna 1922 vankeudesta ja alkoi Pohjan Kansan päätoimittajaksi. Hän suhtautui alkuun kriittisesti SKP:n toimintaan, mutta alkoi sitten myötäilemään radikaalia linjaa. Mäkelinin lapsista Yrjö ja Leo olivat SKP:n punaupseereita ja puoliso Ellen oli vangittuna useaan kertaan. Ellen ja Yrjö tapasivat viimeisen kerran toisiaan vankilassa. Mäkelinin siirtyminen radikaalille puolelle oli merkittävä moraalinen voitto kommunisteille. Yrjö Mäkelin vangittiin ja teki itsemurhan 16.9.1923. Hän otti sellissään 14 pussia Veronalia (barbituraatti) ja vatsahuuhtelusta huolimatta kuoli yliannostukseen. 

Mäkelinistä rakennettiin tämän kuoleman jälkeen työväenaatteen marttyyria. Tämä oli SKP:n strategian mukaista: puolue ohjeisti korostamaan viestinnässä, että ohrana oli murhannut aatteen puolesta toimineen. 

Yrjö Yrjönpoika Mäkelin

Yrjö Mäkelinin poika Yrjö Yrjönpoika Mäkelin (s. 25.4.1900) osallistui sisällissotaan ja Oulun taisteluihin. Valtiorikostuomioistuimen pöytäkirjoissa hänen mainittiin osallistuneen Pokkitörmän taisteluun sekä taisteluun kaupunkiin saapuvia valkoisia joukkoja vastaan. Mäkelin sai valtio- ja maanpetoksen yrityksestä kolme vuotta vankeutta, missä huomioitiin hänen alaikäisyytensä taisteluiden hetkellä. Yrjö meni rajan yli Neuvostoliittoon vuonna 1919 mutta kävi Suomessa vakoilemassa. Vuonna 1922 hän osallistui Toivo Antikaisen johtaman Pietarin sotakoulun hiihtopataljoonan toimintaan ja oli tukahduttamassa suomalaisten vapaaehtoisten tukemaa Itä-Karjalan kansannousua. 

Hän oli kommunistisen puolueen VKP (b):n (Vsesoyuznaya kommunisticheskaya partiya (bol’shevikov) jäsen ja punaupseeri. Yrjö työskenteli siviilipuolustusorganisaatio Osoaviakhimissa komentajana Petroskoissa. Yrjön kohtaloksi muodostuivat Stalinin vainot: hänet  vangittiin 16.4.1937 ja teloitettiin Krasnyi Borissa 20.8.1937. Tuomiona artikla 58/6 eli vakoilu. 

Leo Mäkelin

Leo Mäkelin (s. 15.12.1897) oli Saksassa koulutuksen saanut jääkärivaravääpeli ja hän oli osallistunut Jääkäripataljoona 27:n mukana taisteluihin Kuurinmaalla. Jääkärien tullessa Suomeen hänet internoitiin hänen omasta tahdostaan ja hän ei näin ollen osallistunut sisällissodan taisteluihin. Hän työskenteli lyhyen aikaa kauppa-apulaisena Osuusliike Voiman sähköosastolla ennen kuin lähti vuoden 1918 aikana Neuvostoliittoon. Neuvostoliitossa hän kävi punaupseerikussin Pietarissa ja valmistui huhtikuussa 1919. 

Mäkelin siirtyi Ouluun vuonna 1919 valmistelemaan kapinaa salanimellä ”Osmo Kivelä” ja hän perusti Ouluun SKP:n sotilasjärjestön toimipisteen toimien Oulun sotilaskomitean johtajana. Saman vuoden toisena helluntaina Leo Mäkelin oli Merenkurkussa veneellä liikkeellä rautatieläinen ja painija Uuno Mäkipään kanssa. Vartiovene havaitsi heidät ja vaati pysähtymään ja Mäkelin ja Mäkipää ampuvat 16 laukausta ennen antautumistaan. Mäkipää oli ollut karkuretkellä haavoitettuaan poliisia salakuljetusyrityksessä. Olivat lähteestä riippuen joko tulossa Ruotsista Suomeen tai toisinpäin. Vuoden 1919 marraskuussa Leo Mäkelin vapautettiin syytteistä, joissa hänen epäiltiin olleen osana maanpetoksellista toimintaa. Mäkelin siiirtyi 1920 Ruotsiin, josta hänet karkotettiin Neuvostoliittoon.

Neuvostoliitossa hän työskenteli opettajana ja osallistui punaisen jääkäripataljoonan toimintaan. Jääkärinä hänen kohtalonsa oli sinetöity Stalinin puhdistuksissa ja hänen mainitaan kuolleen keskitysleirillä – toisaalta Punaupseerit -kirjassa mainitaan Mäkelinin selviytyneen. Hänet vangittiin ensin vuonna 1935 mutta vapautettiin, kunnes hänet pidätettiin uudestaan vuonna 1937 ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi Tseljabinskin vankileirille. Itse pidän selviytymistä erittäin epätodennäköisenä Mäkelinin jääkäritausta huomioiden. Tarkkoja tietoja viimeisistä vaiheista ei löytynyt, mutta jos Mäkelin vangittiin Gulagille, niin vankileirien saaristossa kuoltiin nälkään, tauteihin, onnettomuuksiin ja teloituksiin. 

Ellen Mäkelin

Ellen Mäkelin syntyi 1871 Lapualla ja avioitui 1897 Yrjön kanssa. Ellen Mäkelin muutti Ouluun 1907 puolisonsa Yrjö Mäkelinin kanssa. Yrjö työskenteli Kansan Tahdon toimituksessa. 

Mäkelin liittyi 1892 Tampereen työväenyhdistykseen. Hän edusti vuonna 1918 Oulun punakaartissa työtätekeviä sotilaiden neuvostossa ja vallankumouskomiteassa ja kannatti aseellista luokkasotaa. Hänet vangittiin Oulun taisteluiden jälkeen ja hän oli harvoja naisia, jotka olivat valtiopetoksesta syytettyjen listalla. Vapauduttuaan hän alkoi organisoida kolmikkomallin pohjalta SKP:n toimintaa Ouluun vuonna 1919. Neuvostonainen kehui nekrologissaan ”SKP:n toimintaa hoiti Ellen Mäkelin pääasiassa Oulun läänissä osoittaen suurta taitavuutta konspiratsioissa, sitkeyttä ja nerokkuutta työssä.” Oulussa toimiessaan hän kertoi vuoden 1934 SKP:n 15-vuotishistoriikissa miten he olivat vallanneet työväentalon johtokunnan ja miten olivat auttaneet vankileiriltä tovereita pakoon sekä Ruotsiin – ohranan nenän alta. Vaikuttamistyössä kerrottiin miten he olivat saaneet Oulun pataljoonan 4. ja 5. komppanian itselleen myötämielisiksi sekä miten etappiyhteydet olivat toimineet. 

Hänet pidätettiin 5.10.1921 ja hän oli noin vuoden tutkintavankeudessa. Vuonna 1922 hän sai viiden vuoden vankeustuomion. Ellen tapasi Yrjön kanssa viimeisen kerran 1922 vankilassa. Ellenille tarjottiin mahdollisuutta muuttaa Neuvostoliittoon 1926 vankienvaihdon yhteydessä, jossa vaihdettiin NL:ssa vangittuja ja kuolemaantuomittuja suomalaisia Suomessa vangittuihin kommunisteihin. Hän kuitenkin kieltäytyi ja muutti vasta 1927 (tai 1928 lopulla) Neuvostoliittoon Karjalaan ja liittyi NKP (b):n jäseneksi.

Mäkelin kuoli 1935 ennen Stalinin puhdistuksia aivoverenvuotoon. Ellenin lapsista Leo Mäkelin kuoli keskitysleirillä ja Sirkka menehtyi Leningradin piirityksessä nälkään. Lapsista vain Kerttu selvisi. Stalinin kuoleman jälkeen olosuhteet Neuvostoliitossa lieventyivät ja maastamuutto tuli mahdolliseksi. Kerttu palasikin vuonna 1957 Suomeen.

Väinö Aaltonen ja Fiina Aaltonen

Toimittaja Väinö Nestor Aaltonen / Väinö Aalto (s. 2.4.1893) ja hänen puolisonsa Amanda Adolfiina Aaltonen / Fiina Aaltonen (s. 1877) olivat SKP:n aktiiveja. He muuttivat Yhdysvaltoihin, josta muuttivat vuonna 1924 Neuvostoliittoon. Siellä hän kävi ilmeisesti Lännen vähemmistökansallisuuksien kommunistisessa yliopistossa ja palasi Suomeen vuonna 1927. Väinö oli Pohjan voiman toimittaja ja toimi piirikomiteassa Oulussa. Aaltoset pidätettiin vuoden 1928 kommunistipidätyksissä. Heitä avusti oikeudenkäynnissä Hugo Granat.

Aaltoset loikkasivat lopulta Neuvostoliittoon ja Väinö teloitettiin vakoilusta syytettynä 1938. Jääskelä kommentoi hänen kohtaloaan muistelmissaan ”lienee kuollut jo aiemmin”. Fiina Aaltonen kuoli 50-luvulla Leningrafissa.

Erkki Viitanen

Oulun kaupunginvaltuutettu Erkki Viitanen toimi julkisesti Oulun teollisuusneuvostossa ja TUL:n Oulun piirin johtokunnan sihteerinä. Osallistui SKP:n puoluekokoukseen 1928. Viitanen jäi kiinni EK:n vuoden 1928 pidätyksissä. Hänen todettiin matkustaneen laajasti maakunnassa – mikä viittaisi rooliin piirikoordinaattorina. Hänet tuomittiin vankeuteen Tammisaaren vankileirille. Viitanen loikkasi vuonna 1935 Ruotsiin ja sittemmin Neuvostoliittoon. Hän työskenteli Petroskoissa Elektrotok-trustissa, kunnes tuomittiin pykälän 58/9 perusteella kuolemaan. Viitanen teloitettiin 5.10.1937.

Abel Majanen / Aapeli Majanen

Syntyi 24.12.1891 Jyväskylässä ja kävi kansakoulun. Sotkeutui salakuljetukseen ja varastetun tavaran kätkemiseen. Kävi tutkimusretkikunnan mukana Siperiassa ja Kiinassa ennen paluutaan Poriin. Piirikoordinaattori Oulussa. Osallistui SKP:n plenumiin (yleiskokoukseen) Neuvostoliitossa. Salanimi ”Gustav Malmberg”. Vangittiin suuressa kommunistijutussa Tammisaareen saatuaan 3,5 vuoden tuomion. Siirtyi vuonna 1931 Neuvostoliittoon ja työskenteli toimittajana Toksovan piirin aluelehdessä.

Matti Henrik Stenius (Heikki Stenius)

Lähti Neuvostoliittoon töihin vuonna 1922 ja opiskeli vähemmistökansallisuuksien korkeakoulussa valmistuen 1926. Toimi Viipurissa piirikoordinaattorina. Osallistui SKP:n puoluekokoukseen Moskovassa. Vangittiin Tammisaareen vuonna 1928 ja hän osallistui vankien nälkälakkoon protestoidessaan olojaan.

Heikki Steniuksesta ei löydy enää tuomion jälkeen merkintöjä illegaalista toiminnasta. Yrjö Jääskelän paetessa 30-luvulla Suomesta Ruotsiin Oulussa Hiirosessa asuvat Heikki ja Tyyne Stenius auttoivat pakomatkalla. Sotien jälkeen Steniukset toimivat Oulussa Suomi-Neuvostoliitto -seuran toimihenkilöinä. 

Isak Heikka (1891-1938)

Syntyi 1.5.1891. Toimi alkuun sosialidemokraattisen puolueen toimijana. Liittyi SKP:n jäseneksi ja oli SSTP:n toimihenkilö sekä Oulun Osuuskaupan edustajiston jäsen. Joutui Lapuan liikkeen muiluttamaksi ja siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1930. Työskenteli Punainen Karjala -lehden toimittajana.

Teloitettiin Sandarmohissa Stalinin vainoissa vuonna 1938.

Teodor Lappalainen 

Suutari Lappalainen oli SKP:n salainen asiamies Oulussa. Hän tapasi ja majoitti piirikoordinaattori Rasia Oulussa vuonna 1923 kuukauden ajan, kunnes kyllästyi Rasin juopotteluun ja nakkasi tämän ulos. Lappalainen toimi viestinviejänä ja myöhemmin häntä pyydettiin perustamaan SKP:n solu Ouluun. Vuoden 1928 kommunistijutussa hän sai vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Antti Siimon Ojala (s. 12.2.1892 Kurikka- ) 

Ojala toimi piirikoordinaattorina Oulussa ja sittemmin Turussa. Osallistui vuoden 1923 SKP:n plenumiin. Salanimiä ”Mattila” ja ”Paksula”. Pidätettiin 1928 suuressa kommunistipidätyksessä ja sai 3,5 vuoden kuritushuonetuomion. Vapautui vuonna 1931. Hän jatkoi toimintaansa SKP:ssä ja vuonna 1934 tuomittiin ”Vaasan piirikomiteajutussa” uudelleen kolmen vuoden vankeuteen SKP:n toiminnan organisoimisesta.

Jalmari Vilenius

Vilenius toimi piirikoordinaattorina Oulussa. Hän jäi kiinni vuoden 1928 kommunistijutussa ja sai 3,5 vuoden kuritushuonetuomion. Käytti salanimeä ”Evert”.

Ilmari Urpilainen

Syntyi 16.1.1895 Kinnulassa. Ammatiltaan työmies ja maanviljelijä. Liittyi SKP:n jäseneksi 1920 ja perusti paikalliskomitean kotipaikkakunnalleen Saloisiin vaimonsa kanssa. Aviopari oli poliittisesti aktiivinen: vaimo toimi laillisesti STP:n edustajana sekä puhujana ja mies salaisena SKP:n asiamiehenä. Ryhtyi vuonna 1926 Pohjan Kansan ilmoitusten hankkijaksi ja vaimo oli SSTP:n kansanedustaja Siina Urpilainen. Toimi piirikoordinaattorina Oulussa ja sai siitä 2000 mk kuukausipalkkaa. Hänen maatilaltaan löytyi EK:n etsinnässä kommunistista kirjallisuutta.

Tuomittiin Tammisaaren vankilaan vuonna 1928 kahdeksi ja puoleksi vuodeksi tunnisteella 257/28. Ilmarin ollessa vangittuna alkoi maa polttaa myös Siinan alla – sillä EK oli pidättänyt koko STP:n eduskuntaryhmän. Siina pakoili poliisia ja pysyi vapaalla jalalla, hänet myös määrättiin toimimaan SKP:n organisaattorina. Ilmarin vapauduttua pariskunta loikkasi Neuvostoliittoon vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Ilmari Urpilainen telotettiin vuonna 1938 Petroskoin lähellä – kuten myös hänen toinen poikansa. Heidät rehabilitoitiin vuonna 1955. Vaimo selvisi vainoista ja jäi asumaan Neuvostoliittoon ja kuoli siellä 1960-luvulla, toinen poika pääsi palaamaan Suomeen.

Hugo Granat (1888-1938)

Hugo Granatia vaadittiin vangittavaksi vuoden 1918 tapahtumien johdosta, koska hän oli työväenliikkeen johdossa kannattanut aseelliseen taisteluun ryhtymistä. Granat piileskeli vuoteen 1922 ennen ilmoittautumistaan poliisille. Hänestä ei löytynyt merkintöjä toiminnasta SKP:n illegaalipuolen hyväksi. Granat vaikutti Oulun Osuuskaupassa ja Oulun kaupungin valtuustossa, johon hän nousi A. J. Tuomisen menetettyä suuressa kommunistijutussa edustuskelpoisuutensa. Samalla tavoin Granat toimi hetken kansanedustajana edustaja Mauritz Rosenbergin saatua vankeustuomion ja menetettyä edustuskelpoisuutensa.

Granatia oltiin muiluttamassa vuonna 1930, mutta muiluttajat eivät saaneet häntä kiinni. Granat siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1931 ja hänet teloitettiin Sandarmohissa pykälien 58/6 ja 58/11 nojalla vuonna 1938.

Kommunistien salaisen toiminnan vaikutus Oulussa

Sisällissodan jälkeen SKP:n tavoitteena oli uuden aseellisen vallankumouksen aloittaminen. Tämä tavoite oli epärealistinen ja perustui väärään tilannekuvaan. Merkittävin sotilaallinen kapinateko tapahtui Läskikapinan muodossa. Sotilasyksiköiden soluttaminen Leninin opein ei onnistunut: Suomessa oli käytössä asevelvollisuusjärjestelmä, joka loi jatkuvaa vaihtuvuutta ja varusmiehet olivat paremmin koulutettuja. 

Organisaation rakentaminen oli hidasta ja yhteydet olivat säännöllisesti poikki. Kiinnijäämiset haittasivat toimintaa ja salaisessa toiminnassa epäluottamus oli jatkuvasti läsnä. Organisaatiot olivat olemassa lähinnä paperilla tai paikalliskomitean saattoi muodostaa yksi henkilö. Vaikka yhteydet Neuvostoliittoon ja SKP:n keskuskomiteaan toimivatkin, oli viestintä silti epävarmaa ja hidasta. 

Etsivä keskuspoliisi tunnisti myös jo varsin varhain kommunistisen uhan ja reagoi vastaavasti. Tunnettuja kommunisteja valvottiin ja seurattiin. Toimintaan solutettiin myös urkkijoita, jotka välittivät tietoa tapahtumista. EK tiedotti suurta yleisöä kommunisteista. 

Merkittävimmät onnistumiset tapahtuivat fraktiotoiminnassa, eli erilaisten laillisten ja julkisten toimintojen soluttamisessa. 

Vallankumousta ei Oulussa tehty, mutta yritystä kyllä oli.

Loppusanat

Koko tämä kirjoitus lähti liikkeelle Ellen Mäkelinistä. Törmäsin jossain aiemmassa kirjoitusprojektissani mainintaan Ellenin pitämästä etappipisteestä 1920-luvun alussa ja anekdoottiin siitä, että se sijaitsi samassa rakennuksessa kuin EK:n Oulun toimipiste.

Tässä kirjoituksessa ei ole tietoisesti pureuduttu motiiveihin ja aatteeseen, mikä sai ihmiset tekemään mitä he tekivätkin. Aikalaisilla ei ollut käytettävissä sitä tietoa, mikä meillä on tänä päivänä. Paikallisella tasolla ymmärrys SKP:n tavoitteista saattoi olla paljon yleisluontoisempi. Laillisia kanavia muutoksen tekemiseen oli kuitenkin olemassa ja nämä henkilöt valitsivat toisen tien.

Ellen Mäkelin ja hänen perheensä omistivat koko elämänsä työväenaatteelle. Tuo omistautuminen johti heidät lopulta kommunismin kannattajiksi ja tuo aate tuhosi lopulta lähes koko perheen – kuten se tuli tuhoamaan myös miljoonia muita elämiä.

Oulussa on Mäkelininkatu, joka nimettiin Kansan Tahdon 60-vuotispäivän kunniaksi. Mäkelininkadun Oulussa sanottiin vievän Oulun vankilalle, jossa myös Yrjö Mäkelin kärsi tuomiotaan. Samaa katua kävellessä voi pohtia mikä aate sai Ellenin lähtemään tielle, jonka tavoitteena oli vallankumous ja työväen diktatuuri Suomessa.

Lähteet

Lehdet

• Kokkola, 14.06.1919, nro 64, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256166?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:25.08.2024
• Pohjan Voima, 15.11.1925, nro 263, s. 3 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1450630?page=3 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:25.08.2024
• Työläisnainen : Suomen sos.-dem. naisliiton äänenkannattaja, 01.12.1922, nro 20, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/973441?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:25.08.2024
• Kaiku
• Pohjan Voima, 17.11.1929, nro 266, s. 1 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1757886?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:25.08.2024
• Turun Sanomat, 14.02.1930, nro 43, s. 3 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1928995?page=3 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:25.08.2024
• Punainen Karjala, 05.01.1935, nro 5, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2078406?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:08.09.2024
• Kaiku, 16.12.1930, nro 290, s. 1 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1842131?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:15.09.2024
• Pohjan Voima, 04.08.1928, nro 105, s. 5 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1573746?page=5 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:03.10.2024

Kirjat

• Taistelun tieltä.
• Henkipattona Suomessa. Yrjö Jääskelä
• Punaupseerit. Markku Salomaa. 1992 WSOY
• Punaupseerien nousu ja tuho. Markku Salomaa 2018. Otava
• Suomalaisia vankileirien saaristossa. Erkki Vettenniemi. 2002 Art House
• Viholliset keskellämme. Desantit Suomessa 1939-1944. 2012 Minerva
• Nuoret taistelun tiellä. Nestori Parkkari. 1970. https://www.marxists.org/suomi/parkkari-nestori/1970/nuoret-taistelun-tiella/index.ht
• Punakaarti rintamalla – luokkasodan muistoja. Jukka Lehtosaari. 1929, Leningrad.

Väitöskirjat ja gradut

• https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/5902/nbnfioulu-201604141484.pdf?sequence=1
• Joni Krekola Stalinismin lyhyt kurssi Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938 https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182910/BH105_opt.pdf?sequence=1
• Ulla Aatsinki: Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918. Linkki
• Työväki ja sivistys. Toimittaneet Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin 
• https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/75840c84-6c37-4794-8fe0-0be5da064218/content
• Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930 https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182957/HT239_opt.pdf

Verkkoaineistoja

• Valtiorikosoikeuden merkinnät: Punakaartilaisia oulu https://digihakemisto.net/item/2630911653/5910127540/108
• https://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2004/arnberg.html
• Sandarmohissa teloitettuja suomalaisia
• Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa. 2004. Lars Westerlund.
• Työväen verkostot. Toimittaneet Sakari Saaritsa ja Kari teräs. 2003
• SKP:n puoluekokousten, konferenssien ja keskuskomitean plenumien päätöksiä. 1935. Jukka Lehtosaari.
• Kohtalona Neuvostoliitto
• Avoin projekti vainoissa kuolleiden dokumentoimiseen

Wikipedia

• Ellen Mäkelin https://fi.wikipedia.org/wiki/Ellen_M%C3%A4kelin
• Jalmari Rasi https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalmari_Rasi
• Antti Hyvönen https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hyv%C3%B6nen
• Luetteko suomalaisten kommunistien salanimistä https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisten_kommunistien_salanimist%C3%A4
• Suuri kommunistijuttu https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_kommunistijuttu_1923
• Suomen sosialistinen työväenpuolue (SSTP) https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialistinen_Ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue
• Suomen punainen apu https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Punainen_Apu