Kadonnut kaupunki: Oulun Osuuskauppa -artikkelissa kerron Oulun Osuuskaupan noususta yli sadan kaupan monialayritykseksi ja katoamisesta osana E-liikkeen sortumista. Kadonnut kaupunki -sarjassa kerrotaan kadonneesta Oulusta. Alueista, joiden vanha käyttötarkoitus on kadonnut ajan kuluessa rakentamisen tai muun syyn seurauksena sekä menneistä toimijoista.
Oulun Osuuskauppa sai alkunsa 1800-luvun loppupuolella vuonna 1887. Tuolloin Oulu oli kasvava kauppakaupunki, jota tervakauppa vaurastutti. Vauraus kuitenkin keskittyi kauppaporvareille ja velkaannutti työväestöä. Euroopassa heränneen työväenaatteen mukaisesti Oulussakin heräsi ajatus työväen oman kaupan perustamisesta. Perustettiin Oulun työväen kauppayhtiö, joka osuustoiminnallisen aatteen siivittämänä pyrki tarjoamaan jäsenilleen edullisia hintoja sekä jakamaan voittoja jäsenten hyväksi. Toimintaa kesti vuoteen 1899, jolloin Oulun Työväen Kauppa Osakeyhtiö meni konkurssiin ja sen omaisuus huutokaupattiin vuoden 1900 keväällä saatavien kattamiseksi. Työväen Kauppa Osakeyhtiö kaatui lopulta siihen mitä se oli lähtenyt itse vastustamaan, eli velkakauppaan.
Siemen uudelle alulle kylvettiin vuoden 1900 vappuna, kun monialayritystään johtava 24-vuotias Otto Lindgren piti vähäväkisille puheen osuustoiminnasta ja sen eduista. Hän oli itse saanut osuustoiminnallisen kipinän tutustuessaan vuoden 1900 Pellervo-päivillä Suomen osuustoiminnan isään Hannes Gebhardiin ja tämän teokseen ”Maanviljelijäin yhteistoiminnasta mailla”. Lindgen ei itse ollut vähäväkinen, sillä hänen johtamallaan yrityksellä oli oma värjäämö, pesula, kehräämö, kutomo, mallastehdas, kaljatehdas ja mylly sekä kaupungin keskustassa sekatavarakauppa ja Kauppatorin viereinen lanka- ja kangaskauppa.
Vappupuhe ei mennyt kuulijoilta ohi ja Oulun Työväenyhdistys pyysi toimeliasta Lindgreniä vetämään syksyllä 1900 uutta osuuskuntahanketta. Vuonna 1901 allekirjoitettiin 30 hengen voimin perustamiskirja uudelle osuuskunnalle, jonka nimeksi tuli Oulun Yleinen Osuuskauppa. Osuuskunnan ensimmäiseen hallitukseen valittiin sanomalehtimies J. Raappana, tehtailija Otto Lindgren, asioitsija M. Leiviskä, muurari A. Forss, puuseppä K. Heitikko ja varajäseniksi A. E. Hammar ja kirvesmies K. Ahmala. Puheenjohtajaksi valittiin joulukuussa 1901 kukapa muukaan kuin Lindgren. Vuonna 1902 valtiovalta siunasi perustamispäätöksen ja Lindgren ilmoitti helmikuun hallituksen kokouksessa osuuskunnan tulleen merkityksi kaupparekisteriin. Ensimmäinen kauppa avattiin A. Högstenin taloon Pakkahuoneenkadulle 11.6.1902. Myymälän tarpeisto oli käytettyä ja saatiin lahjoitettuna.
Toiminta käynnistyi nopeasti. Vuosisadan alussa ei ollut ruokakauppoja ja sekatavarakaupoissakin hinta vaihteli ostajan pärstäkertoimen ja tinkaushalukkuuden mukaan. Osuuskauppa toi samat hinnat jokaiselle asiakkaalle. Jo vuonna 1903 laajennettiin myymälät Pateniemen sahalle ja Tuiran Alalaanilaan. Leipomo avattiin kesällä 1.6.1903. Vuonna 1906 ylittyi tuhannen jäsenen rajapyykki ja myymälät perustettiin Salonpäähän ja Kempeleeseen sekä perustettiin Ouluun lihamyymälä. Vuonna 1910 rakennettiin oma leipomorakennus ja 1911 makkaratehdas sekä aloitettiin oman liiketalon rakennustyöt. Kymmenessä ensimmäisen vuoden aikana jäsenmääräksi oli tullut 1900, oli 14 toimipaikkaa ja omaa teollista toimintaa. Nimikin oli lyhentynyt Oulun Osuuskaupaksi. Osuuskaupalla meni niin hyvin, että jäsenille tilattiin jäsenetuna osuustoiminnallinen Yhteishyvä-lehti.
Hyvää kasvutahtia tuli hidastamaan Euroopassa alkanut suursota. Alkuun sota katkaisi kauppayhteydet merentakaisiin maihin ja sodan uhka aiheutti hamstraamista. Suomella oli Venäjän alusmaana vastassa mahtava Saksan keisarikunta. Sotiminen tarvitsee kaikenlaista tarviketta ja alkuun Venäjän armeijan tarpeiden tyydyttäminen rikastuttikin Suomea. Sota toi myös puutetta – erityisesti viljan suhteen. Markan arvo oli pysynyt pitkään vakaana, mutta sota toi uuden ikävän tuttavuuden – inflaation – joka rapautti rahan arvoa. Puute synnytti myös mustan pörssin markkinoita ja keinottelijoiden – gulassien – ammattikunnan. Oulun Osuuskaupan kehitys ei kuitenkaan pysähtynyt ja 1913 perustettiin jalkinekorjaamo ja 1915 ostettiin Vesalan maatila Oulujoen kunnasta. Vuonna 1916 Vesalaa laajennettiin teurastamolla. Myymälöiden määräkin kasvoi – vaikka aiempaa hitaammin.
Vesalan tila sijaitsi nykyisessä Oulun Kiviniemessä Kempeleenlahden rannalla rautatien varrella. Vuonna 1915 tilalla oli maata 200 hehtaaria, josta viljeltyä oli 20 hehtaaria. Tuotantoeläimiä oli kymmenkunta. Tila ostettiin omaa tuotantoa varten ja sitä ryhdyttiin aktiivisesti kehittämään lisäämällä viljelypinta-alan määrää ja ottamalla käyttöön maatalouskoneita sekä uusia tuotantomenetelmiä.
Vuonna 1916 nimitettiin Oulun Osuuskaupalle toimitusjohtaja, joka jatkoikin pestissä vuoteen 1951 saakka. Hän oli – kukapa muu – kuin Otto Lindgren, joka oli vaihtanut vuonna 1911 nimensä suomalaistamisaallossa Otto Karhiksi.
Levottomuuksien aika
Yhteiskunnalliset jännitteet alkoivat purkautua Suomessakin. Vuonna 1916 Suomen Osuuskauppa jakautui kahtia porvarillisten ja työväestön kesken. Taustalla oli kiista vallasta – osuuskaupoilla oli kauppa per ääni -periaate ja taloudelliset vahvemmat työväen osuuskaupat eivät kokeneet saavansa painoarvoaan vastaavaa osuutta äänistä. Toisaalta maanviljelijät pelkäsivät sosialistien kaappaavan vallan osuustoimintaliikkeessä. Kiistaa yritettiin päättää Hannes Gebhardin jyrähdyksellä sekä toisaalta yrittämällä lakimuutosta, joka olisi pakottanut osuuskunnat suhteelliseen vaalitapaan. SDP:n kärsiessä vaalitappion lokakuussa 1917 lakiteitse tapahtunut muutos ajautui umpikujaan. Kaupunkien työväestö erosi Yleisestä Osuuskauppojen liitosta (YOL) ja perusti vuonna Kulutusosuuskuntien Keskusliiton KK:n ja vuonna 1917 keskuskaupakseen Osuustukkukauppa OTK:n. Työläisten osuuskuntaliike otti nimen Edistysmielinen Osuustoimintaliike, johon myös Oulun Osuuskauppa liittyi. Oulun porvarilliset piirit perustivat VPK:n talossa 25.2.1917 Osuuskauppa Arinan, joka kuului Suomen Osuuskauppaan. YOL:ssa ja SOK:ssa pysyneitä kutsuttiin pellervolaisiksi. Yhteishyvä vaihtui edistysmieliseen Me-lehteen.
Vuonna 1917 Venäjän imperiumissa tapahtui vallankumous ja levottomuudet levisivät myös Suomeen. Vuonna 1918 taisteltiin Oulussa ja osa Oulun Osuuskaupan vastuuhenkilöistä osallistui punakaartin toimintaan eri tasoilla. Keskusliikkeet OTK ja KK olivat julistautuneet puolueettomiksi ja torjuneet punakaartin yhteistyötarjoukset – mm. pakkoliiton SOK:n kanssa. Tämän neutraalin valtakunnallisen kannan sekä Oulussa Otto Karhin aktiivisten toimien ansiosta Oulun Osuuskauppa oli taisteluiden ajan vain yhden päivän kiinni ja jatkoi toimintaansa. Monia muita työväen toimintoja alasajettiin tai niiden toiminta estettiin. SOK oli vuonna 1918 tiukasti valkoisten puolella ja vaati sisällissodan päätyttyä punaisten puolella olleiden erottamista osuustoiminnan päättäjäpaikoilta. Osuuskuntien rintamalinjat eivät kuitenkaan olleeet selkeät – SOK:laisia oli kuitenkin taistellut punaisten puolella ja KK:laisia valkoisten puolella.
SOK näki sodan jälkeen mahdollisuuden yhdistää taas osuuskuntatoiminnat yhteen. Edistysmielisiä osuuskuntatoimijoita oli vankileireillä ja työväen osuuskauppa oli polvillaan. Sodan päätyttyä OTK sai kuitenkin lainan Suomen pankilta, joka oli neuvoteltu jo 1917 ja keskusliikkeen toiminta ja tuki omille osuuskaupoille pääsi käyntiin. Sodan seurauksena oli osuustoiminnan kahtiajaon sinetöityminen.
Valtakunnassa SOK ja OTK jatkoivat kilpailua kasvussa. Poliittisessa ympäristössä teolliset toimijat eivät halunneet myydä edistysmieliselle liikkeelle tuotteita joko ollenkaan tai jos möivätkin, niin se tapahtui kilpailijoita korkeampaan hintaan. Tämä johti tarpeeseen rakentaa omaa teollisuutta ja tuotantoa – toisaalta myös se tosiasia, että osuuskuntien kahtiajaossa teollisuus oli jäänyt pellervolaiseen leiriin. Kilpailun ja kirittämisen seurauksena 1920-luvulla toiminta jatkoi kasvuaan ja vuonna 1925 myyntipaikkoja oli 25.
Vuonna 1928 myyntipaikkoja oli 50 ja toiminta levisi maaseudulle lähikuntiin – Haukiputaalle, Lumijoelle, Liminkaan, Tyrnävälle, Muhokselle, Paavolaan, Utajärvelle, Vihantiin ja Kuusamoon saakka. Jäsenmäärä kasvoi yli kymmeneen tuhanteen. Oma teollisuus kehittyi ja 1918 avattiin metalliverstas, 1919 puusepäntehdas ja 1923 pesula sekä omia ravintoloita.
Oma panimokin hankittiin. Koskenniskan panimo oli perustettu jo 1857. Panimolla oli historiassaan useita omistajia ja panimomestareita, mutta kieltolain häämöttäessä panimo päätettiin vuonna 1920 myydä ja kauppa rekisteröitiin vuonna 1922. Kieltolain ajan valmistettiin alkoholittomia tai vähäalkoholisia juomia.
Oma meijeri saatiin vuonna 1927. Kauppayhteyksiä ja tavaroiden kuljetusta varten kehitettiin myös säännöllisiä autoreittejä, joita pitkin pääsi Oulusta Martinniemeen ja Madetkoskelle. OTK:n ja osuuskauppojen välillä oli työnjako tuotantoteollisuuden kehittämisessä: helposti pilaantuva ja vaikeasti kuljetettava tuotettiin osuuskunnan alueella ja suurtuotannon kehittämisestä vastasi OTK.
Koskenniskan alue kehittyi merkittäväksi teollisuusalueeksi, kun eri toimintoja varten ostettiin 20 000 m2 alue. Sinne rakennettiin keskusvarasto ja aiemmin mainittua teollisuutta. Lisäksi Koskenniskassa oli kivinen jääkellari, hirsinen makasiini ja muita rakennuksia. Koskenniska toimi myös jäsenistön juhlapaikkana, kun osuuskauppa juhli tasavuosiaan. Koskenniskaan saatiin vedettyä myöhemmin oma rautatieyhteys ja sinne rakennettiin höyläämö, pesula ja asuntoja työntekijöille.
Yksi keskeinen raaka-aine kasvussa oli raha. Rahaa tarvittiin investointeihin, tuotantoon ja tavaroiden sisäänostoon. Rahoituksen tärkeitä mekanismeja olivat säästökassat, joihin osuuskunnan jäsenet pystyivät tallettamaan säästöjään sekä OTK:n rahoitus. OTK sai säästökassaoikeudet 1919, minkä jälkeen säästökassoihin alkoi virrata rahaa ja vastaavasti rahaa alettiin lainata eteenpäin osuuskaupoille vuodesta 1920 alkaen. Tulovirtaa, lainoja ja saatuja talletuksia investoitiin eteenpäin kiinteistöihin, jotka puolestaan tuottivat taasen lisää tulovirtaa – ainakin silloin, kun kiinteistöillä oli käyttöä. Kiinteistöihin investoiminen oli yksi keskeinen osa osuuskuntastrategiaa, joskin sillä oli myöhemmin myös hintansa.
1930-luvulla talous kääntyi lamaan ja tuuli alkoi puhaltaa oikealta. OTK:laisessa liikkeessä oli mukana sosialidemokraatteja, näistä vasemmalla olevia sosialisteja, riippumattomia porvareita ja niitä pesunkestäviä kommunistejakin. Kommunistilait tulivat voimaan ja kommunistisiksi tulkittuja järjestöjä ja lehtiä lakkautettiin ja kommunistien toiminta yhteiskunnallisissa tehtävissä estettiin. Kommunistiksi syyttäminen oli kätevä leimakirves, jota käyttivät kommunistien vastustajat vasemmalla ja oikealla.
Lapuan liike piti edistysmielistä osuustoimintaliikettä kommunistisena ja toimipaikkoja häirittiin ja sotkettiin. SOK:laiset osuusliikkeet säästyivät häiriköinniltä ja osa tuki Lapuan liikettä – SOK myös mainosti satunnaisesti Lapuan liikkeen Aktivisti- ja Fascisti -lehdissä. Sinimusta-lehdessä vaadittiin ”muistakaa isänmaalliset kansalaiset, ei penniäkään kommunistien rahankeruulaitoksiin, OTK:n osuuskauppoihin, sen kahviloihin t.m.s. kaupallisen verhon taakse kätkettyihin Moskovan torikasseihin”. Sinimustan väite siis oli, että OTK:laiset osuustoimintaliikkeet olisivat olleet kommunistien soluttamia.
Oulun Osuuskaupan 1930 edustajiston vaaleissa enemmistö valituista edustajista oli sosialisteja ja toiseksi suurin ryhmä olivat sosialidemokraatit. Sitoutumattomat porvarit saivat hajapaikkoja. Vuonna 1934 äänestystuloksessa edustajiston ja hallintoneuvoston paikat jakautuivat niin, että sosialidemokraatit saivat yhdeksän paikkaa ja vasemmisto 11. Sama suhdeluku pysyi vaalituloksissa 30-luvun loppuun. Sosialidemokraattiset osuuskuntalaiset yrittivät kävivät aktiivisesti estää ja hillitä kommunistien valtauspyrkimyksiä lehtikirjoituksin, omia joukkoja masinoimalla ja tukemalla sosialidemokraattista yhdistystä.
Valtataistelun lisäksi kehitystäkin tapahtui.
Vesalan tilaa oli kehitetty voimakkaasti 15 vuoden aikana ja tilan pinta-ala oli vuonna 1931 250 hehtaaria, josta viljelyskäytössä oli 100 hehtaaria. Heinää tehtiin 70 hehtaarin alalla ja 30 hehtaaria oli viljelyskasveilla. Nautaeläimien määrä oli kasvanut yli seitsemäänkymmeneen ayrshire ja I.S.K. -rotuiseen. Sikoja oli 180 ja näillä oma sikala. Vuosikymmenen lopussa Oulun Osuuskaupalla oli Oulussa 21 liikettä ja Oulun ympärillä maakunnassa 72.
Sota-aikana Pakkahuoneenkadun pääkonttorin korttelia pommitettiin ja pääkonttori vaurioitui ja rautakaupan rakennus tuhoutui täysin.
Myymälöiden määrä putosi ja säännöstelyn myötä myytävästä oli puutetta. Vesalan tilan maita tuli luovuttaa talvisodan evakoille ja viljelypinta-ala sekä metsäomistus pieneni 65 hehtaarilla, joista saatiin muodostettua viisi viljelystilaa ja viisi asuintilaa.
1950-luvun alussa Oulun Osuuskauppa toimi 21 kunnassa 92 toimipisteen voimin – luvut näyttivät kuitenkin jatkuvaa kasvua jäsenmäärissä, liikevaihdossa ja myymälöiden määrässä.
Maaseutu tyhjenee
Yhteiskunnan rakennemuutos käynnistyi 1960-luvulla ja maaseutu alkoi tyhjenemään väestön muuttaessa kaupunkeihin sekä Ruotsiin. Kaupat ja kansakoulut jäivät tyhjiksi ja vuonna 1975 osuuskaupalla oli enää 62 eri konsepteilla toimivaa myymälää. Toiminta oli silti monialaista, myymälöiden lisäksi tuotantolaitokset, kuten leipomo ja mylly, jatkoivat toimintaansa ja osuuskaupalla oli 10 ravintolaa sekä myymäläautoja. Jäätelötehtaasta luovuttiin 1950-luvun alussa ja Koskenniskan Panimo sulki ovensa 1969. Panimo olisi vaatinut toiminnan jatkamiseen suuret investoinnit, joihin heikentyvän taloustilanteen vuoksi OOK ei halunnut alkaa.
Autokaupasta vastasi vuonna 1961 perustettu oma Ladoja sekä Moskvitseja myynyt autokauppa Oulun Tehoauto ja maataloutta palvelu Belarus-traktoreita myynyt E-Maatalous. Jäseniä osuuskaupalla oli 23 404 ja työntekijöitä vähän alle tuhat.
Myymälät olivat kasvaneet ja uutena menestyskonseptina edistyksellinen osuuskauppaliike oli avannut E-Hallit. E-halleja oli Isollakadulla, Puistokadulla, Kaukovainiolla, Välivainiolla, Pyykösjärvellä, Koskelassa, Pateniemessä, Nokelassa ja Rajakylässä.
Kaupunkilaisväestöä palveltiin tavaratalo Centrumilla, joka rakennettiin vanhan rautakaupan tontille Laanaojan varrelle keskustaan vuonna 1960. Centrumin mallina oli ruotsalainen Domus-ketju. Autoistuminen oli muuttanut asiakkaiden asiointia ja ensimmäinen autoilevalle kansalle tarkoitettu EKA-Market avattiin Raksilaan 2.9.1976. Omasta teollisuudesta luopuminen jatkui ja meijeri myytiin Valiolle 1970-luvun alussa.
Vielä 70-luvun lopulla Oulun Osuuskauppa oli yksi suurimmista osuuskaupoista. Edistysmielinen osuustoiminta-aate oli kuitenkin alkanut rapautumaan. Kuluttajat ostivat tarvitsemansa sieltä mistä se oli helppo saada, eikä lauantaimakkaralla ollut puoluekantaa.
Keskusliike OTK:lla oli suuria vaikeuksia uudistaa toimintaansa ja keventää byrokratiaansa. Valtakunnallisesti osa edistyksellisistä osuuskaupoista – sekä myös pellervolaisista – oli myös erittäin heikossa taloudellisessa kunnossa. Toisaalta OTK:n johdolta puuttui määrätietoisuutta puuttua heikommin suoriutuvien osuuskauppojen tilanteeseen ja hyvin pärjänneitä ei onnistumisesta palkittu. Kaikissa tilanteissa osuuskauppojen heikkoa tilannetta ei edes tiedetty ja jopa peiteltiin. Tasekikkailua tehtiin mm. aiemmilla kruununjalokivillä – eli kiinteistöillä – määrittämällä niiden arvoja yläkanttiin.
Oulun Osuuskaupan viimeisten toimintakertomusten perusteella taloustilanne oli siedettävä, mutta haasteita riitti ja rahaa ei riittänyt toiminnan kehittämiseen.
Näistä ja muista syistä E-liikkeen osuuskaupat päättivät yhdistää voimiaan ja aloittaa E-liikkeen uudistamisen. Oulun Osuuskaupan tarina itsenäisenä osuuskauppana päättyi vuonna 1983, kun 39 E-liikkeen osuuskauppaa yhdistyi E-osuuskunta Ekaksi ja myöhemmin 1987 Eka-yhtymäksi. Ulos fuusiosta jäi helsinkiläinen Elanto. Yhtymän kolme kivijalkaa olivat E-osuuskunta Eka, rakennusliike Haka ja vakuutusyhtiö Kansa.
Otto Karhin pitkän yli 50 vuoden toimitusjohtajakauden jälkeen toimitusjohtajina ehtivät olla ainakin Arvi Torvi, Kaarlo Huhtala, Herman Tunturi (-1.9.1978), Kaarlo Puranen (1.10.1978-31.5.1980) ja Pekka Huhtala (1.6.1980-1985).
Oulun Osuuskauppa kartalla
Kartalle on lisätty Oulun Osuuskaupan myymälät ja toimipisteet 1950-luvun puhelinluettelotietojen perusteella. Sinisellä värillä ovat vahvistettuja sijainteja ja keltaiset värit ovat arvioituja sijainteja. Osoitetietoja on vahvistettu Oulun vuoden 1940 kaupunkikartasta, erityisesti Tuirassa tiestön nimet ovat toiset kuin tänä päivänä. Samassa sijainnissa on yhdessä kiinteistössä saattanut olla useita toimintoja.
Miten Oulun Osuuskaupan tarina jatkui
Itsenäistä Oulun Osuuskauppaa ei enää ollut, mutta EKA-ketju sai fuusiosta uutta virtaa. Toimintaa lähdettiin 1980-luvulla kehittämään ja perustettiin mm. saksalaisesta Aldi-ketjusta kopioitu Siwa-lähikauppaketju. Tappioita tuli ja osuuskaupoilta saatua omaisuutta myytiin rahan saamiseksi kassaan – mm. Oulun Osuuskaupalta saatua metsää oli 1400 km2, joka laitettiin myyntiin 80-luvun puolivälissä. Tappioiden vähentämiseksi toimintaa saneerattiin muutenkin ja keskustan Centrum lakkautettiin 1980-luvulla – toisaalta rakennettiin uusi Cumulus.
Yhteistoimintaakin ehti osuustoimintakentällä tapahtua. SOK, EKA-yhtymä ja Elanto perustivat Co-Op Suomen kuluttajaosuustoiminnan liiton (KOL) vuonna 1992 ja SOK erosi Pellervo-seurasta.
Ekan tarun päätösveisut alkoivat soida 90-luvun alussa. Kansa oli lähtenyt seikkailemaan amerikkalaisille vakuutusmarkkinoille ja oli tehnyt siellä jättitappiot. Haka törmäsi 90-luvun lamaan ja teki myös ulkomaan yritysostoilla jättitappioita. Nämä punaisen pääoman maailmanvalloitukset rasittivat Eka-yhtymää ja vuonna 1993 radiouutinen povasi Haka-yhtiön kaatumista mikä johti valtavaan talletuspakoon. Aiemmin puskurina toimineet säästökassavarat alkoivat sulaa ja yhtiö ajautui maksukyvyttömäksi.
Saneerausohjelman jälkeen Eka-yhtymä muuttui Tradeka-yhtymäksi 1995 ja säästötoimenpiteiden seurauksena Siwa-, Valintatalo- ja Restel-ketjut muuttuivat kannattaviksi. Tradeka luopui lopulta myös Siwoista ja Valintataloista 2005 ja sille ei jäänyt enää kuluttajille tapahtuvaa päivittäistavarakauppaa.
Osuuskauppojen kahtiajako tuli myös päätökseen. SOK:n kotiintulon aika Pellervo-seuraan oli vuonna 2016 ja lopullisesti osuuskauppojen kahtiajako päättyi 2017 kun Tradeka seurasi perässä. Sata vuotta jatkunut osuuskauppojen jakautuminen oli päättynyt.
Oulun Osuuskauppa kaupunkikuvassa
Kaupunkikuvassa Oulun Osuuskaupasta on jäljellä vielä pieniä pilkahduksia. Pääkonttorin rakennus on hyvässä kunnossa ja saneerattu asunto- ja yrityskäyttöön. Liiketiloissa toimi aiemmin ravintoloita, kuten Botnia Pub ja Haarikka. Tällä hetkellä tiloissa toimii kukkakauppa sekä mainostoimisto Kolmas Polvi. Sattumaa kyllä, mutta mainostoimistolla on myös kaukainen yhteys Oulun Osuuskauppaan: Oulun Osuuskaupan ensimmäisessä hallituksessa 1902 istui muuan J. Raappana, joka oli perustanut erään Kaleva-lehden Oulun kaupunkiin. Tämä mainostoimisto sattuu myös olemaan Kaleva-konsernin tytäryhtiö.
Raksilan EKA-market on sekalaisessa kauppakäytössä Arinan omistuksessa. EKA-marketin purkutuomio on annettu, ajankohta vain on vielä blanketissa tyhjänä. Centrumin paikalla toimi pitkään urheiluliike Rintamäki ja nyt rakennus on purettu ja tilalle tullut asuntoja sekä pieniä liiketiloja.
Osuuskauppojen myymäläkiinteistöjä on muutettu asuntokäyttöön ja tarkkasilmäinen voi havaita rakennuksen käyttötarkoituksen olleen joskus muukin. Yritin tätä artikkelia kirjoittaessa muistella olisiko E-halleja tai muita E-liikkeen mallimyymälöitä vielä pystyssä, mutta en osannut tätä varmaksi sanoa.
Oulun Osuuskaupan perillisenä jatkaa Oulun alueella Tradeka ja OOK:a voi muistella esimerkiksi Burger Kingissä, Raxissa tai Taco Bellissä aterioidessaan. Vähävaraisten pääomat olivat tehneet reilussa 120 vuodessa pitkän matkan mahdollistaakseen amerikkalaisten pikaruokaketjujen saapumisen Ouluun.
Täydennyksiä ja korjauksia
27.10.2024
- Täydennetty toimitusjohtajatietoja lukijakommentin perusteella
- Lisätty kuvia myymälärakennuksista ja Vesalan tilasta
Lähteet
- Kaiku, 09.05.1900, nro 107, s. 4, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/711951?page=4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, Viitattu:17.08.2024
- Pohjolan Työmies, 16.07.1932, nro 80, s. 6 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1897466?page=6 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:17.08.2024
- Oulun Osuuskauppa 1902-1975. 1976.
- Yksi aate kaksi heimoa. Osuustoiminnan tarina. Mauno-Markus Karjalainen 2023. Tue historiatyötä ja osta kirja omaksesi.
- Oulun Osuuskauppa 50 vuotta
- EKA-YHTYMÄ JA TRADEKA-YHTYMÄ 1983–2008
- Pohjanmaan Pienviljelijä, 08.08.1931, nro 31, s. 3 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1884799?page=3 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:18.08.2024
- Sinimusta, 22.03.1931, nro 3, s. 9 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/499949?page=9 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu:18.08.2024
- Oulun kaupungin historia 1945-1990. Turo Manninen.
- https://www.beerfinland.com/suomen_panimot/oulu.htm (viitattu 19.8.2024)
Vastaa