Ensimmäistä kertaa järjestetty Titta på Tuira on takanapäin. Omalta osaltani olin mukana edustamani Oulun katutaide ry:n kautta. Pystytimme tapahtumaan ensimmäistä kertaa uuden liikuteltavan katutaideseinämme. Hieno tapahtuma herätti ajatuksia Tuirasta ja kaupunkikulttuurista yleensä.
Titta på Tuiran keskipisteenä ollut ”Tuiran tori” huvitti. Tiesin suurin piirtein missä se oli, mutta en ollut koskaan havainnut että missä se oikeasti on. Myös muista Tuiran palveluista, mm. pikkuruisesta pubista, olin kuullut legendoja vaan en niitä ollut koskaan löytänyt. Mutta niin vain tapahtumapäivänä pensaiden takaa paljastui laatoitettu kenttä, joka oli käytettävissä vaikkapa tori- tai tapahtumakäyttöön. En ollut koskaan kuullut, että tuolla torilla olisi mitään järjestetty.
Aamupäivällä seinää pystyttäessä torilla kävi melkoinen kuhina, kun eri toimijat pystyttivät toimipisteitään. Torin penkeillä istui muutamia kanta-asukkaita nauttimassa aamuoluttaan. Mahtoipa heilläkin olla erilainen lauantaipäivän aloitus. Päivän edetessä he katosivat hiljakseen jonnekin toimittamaan asioitaan. Pikku hiljaa päivä oli valmis alkamaan.
Mutta ennen kuin mennään syvemmin itse tapahtumaan, niin pari sanaa Tuirasta.
Uneksiva Tuira
Tuira kärsii väsähtämisestä. Sen liikekiinteistöt ovat vanhoja ja varsinaista keskipistettä tai painopistettä on vaikea tunnistaa. Johonkin Valtatien ja Merikoskenkadun maastoon se varmaan sijoittuu. Tuira rakennettiin tulevaisuuden kaupunginosaksi vastaamaan sellaista asukasmäärän kehitystä, joka ei koskaan tapahtunut. Alta raivattiin puu-Tuira ja tilalle tuli betonia. Nyt Tuira on rakennettu nauhamaisesti joen ja rautatien väliin muutaman kilometrin matkalle.
Projekti Tuira jäi jotenkin kesken ja sen energia hiipui. Liikekiinteistöt taitavat myös olla jostain 70-luvulta. Mutta eivät ne Oulun muutkaan lähiöiden palvelukeskukset kovin hyvin voi. Koskela, Kaukovainio, Höyhtyä, Välivainio – kaikki enemmän tai vähemmän rappeutuvassa ja tyhjenevässä tilassa. Varsin monipuolisesti siellä kuitenkin on erilaisia ravintoloita ja pubeja. Tuirasta löytyy sinänsä aika monipuolisesti palveluita, ne on vain ripoteltu pitkin aluetta toisistaan erilleen.
Tuirasta on sanottu, että se voisi olla Oulun Kallio. Vireä kulttuurikaupunginosa keskustan läheisyydessä omalla vahvalla identiteetillä. Yritystä on takavuosina ollut, mutta ehkä se on ollut ulkoa tuotua vaikutetta, eikä ole tarttunut. En ole itse koskaan asunut Tuirassa, joten on vaikea sanoa alueen yhteisöllisyydestä mitään. Mutta enpä ole koskaan kuullut kenenkään Tuiraa mitenkään yhteisöllisenä alueena kehuvan.
Tuirassa olisi siis mahdollisuuksia, mutta jotenkin alue tuntuu elävän ruususen unta.
Titta på Tuira herätti Tuiran päiväksi
Titta på Tuira kokosi yhteen eri kulttuuritoimijoita yhteiseen tapahtumaan yhdeksi päiväksi eri puolille Itä-Tuiraa. Oli jännittävää seurata miten tyhjä ja vähän päämäärätön torialue muuttui hetkessä iloa ja elämää sykkiväksi tapahtumien keskipisteeksi.
Yksi tärkeä Titta på Tuiran ajatus on jo tapahtuman nimessä. ”Pysähdy hetkeksi ja katsele miltä Tuira näyttää”. Seuratessani tapahtuma-alueelle tulevia ihmisiä huomasin heidän katselevan uteliaina sisään liiketiloihin. Eivät taatusti olleet aiemmin asioineet alueella. Alueen yrityksiäkin oli mukana, mutta jotenkin olisi voinut ajatella että niitä olisi ollut enemmänkin mukana. Paikallisille yrityksille Titta på Tuiran kaltaiset tapahtumat ovat parasta mahdollista markkinointia – varsin pienelläkin panoksella voi jättää ihmisille erittäin positiivisen muistijäljen ja hoksauttaa omasta olemassaolosta.
Kaupunkitapahtuman ei tarvitse muodostua mistään yhdestä massiivisesta esityksestä – eikä sen tarvitse olla kovalla rahalla rakennettu. Titta på Tuira toteutui ”piknik”-periaatteella – jokainen toimija toi jotain pientä mukanaan yhteiseen pöytään ja kokonaisuudesta syntyi mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen päivä. Piknik-ajattelussa yhden osan muodostaa tietysti myös yleisö, jos pidät tällaista toimintaa tärkeänä niin tuo itsesi ja osallistu täysillä eri ohjelmiin.
Tapahtuman vahvuus oli myös sen aitoudessa ja monipuolisuudessa. Tarjolla oli vähän jokaiselle jotain ja lisäksi oli helppo tutustua myös sellaiseen ohjelmaan, mitä ei ajatellut alunperin tulevansa katsomaan. Ohjelma saattoi olla reilusti pienimuotoista ja tai sitten vähän isompaa – kaikki mahtui mukaan. Tärkeää on tietysti saada mukaan alueen omat voimat. Paikalla olikin vahvalla panoksella esimerkiksi paikallinen asukasyhdistys (kiitos avusta!).
Mitä ohjelmassa sitten oli? Kirpputoreja, elävää musiikkia, ruoka- ja kahvikojuja, myyntipisteitä, kasvomaalausta, katumaalaustyöpaja, vanhojen aikojen muistelua, basaari, oleskelualueita, tanssiesityksiä, kulttuurikävelyitä… Kaikenlaista ja mikä tärkeintä, ohjelmaa myös eri-ikäisille. Tällaiset korttelitapahtumat menevät helposti erityisesti nuorten ehdoilla, mutta jos niistä halutaan tehdä todella yhteisöllisiä pitää niiden puhutella erilaisia ja eri-ikäisiä alueen asukkaita.
Aloittaessamme katutaideseinän purkutyöt viiden jälkeen, oli tori jo suurimmaksi osaksi hiljentynyt. Varttitunti myöhemmin tori oli täysin hiljainen ja ainoastaan jotain järjestäjien tavaroita oli enää jäljellä. Ohjelma jatkui toki toisaalla yömyöhään, mutta päätapahtuma oli ohi.
Titta på Tuira muistutti siitä, että väsähtyneisyydestään huolimatta Tuiralla ja Oulun lähiöillä on toivoa. Yhteisö ei synny seinistä tai rakennuksista, vaan sen tekevät ihmiset. Vaikka kyseessä olikin yhteinen voimanponnistus, jossa monet pienet toimijat tekivät yhdessä jotain suurta, vaati päivä kuitenkin kurinalaista organisointia ja siitä kiitos taustajoukoille.
Ehkä nähdään samoissa merkeissä ensi vuonna Tuiran torilla ja toivottavasti tapahtuma synnyttää ajatuksia vastaavista jutuista eri puolilla Oulua. Kiitokset myös omasta ja edustamani yhdistyksen puolesta tapahtuman järjestäjille, talkoolaisille ja tietysti kaikille osallistujille, jotka tekivät päivästä sellaisen kuin se oli.
Kuvat: Pasi Lehtinen
Vastaa