Oulu oli toisen maailmansodan aikaan tärkeä logistiikkakeskus Natsi-Saksan Lapissa taistelevalle armeijalle. Kirjoitus siitä miten Oulun kautta mahdollistettiin saksalaisten sota pohjoisessa Neuvostoliittoa vastaan.
Johdanto
Talvisodassa Suomi puolustautui Neuvostoliittoa vastaan. Vuonna 1939 solmitun Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaisesti Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin ja Saksa pysytteli Talvisodassa neutraalina. Liittolaisten kahmiessa alueita Euroopasta suhteet alkoivat jäähtymään ja Hitler määräsi loppuvuodesta 1940 esikuntansa aloittamaan hyökkäyksen suunnittelun Neuvostoliittoa vastaan.1
Tuulen kääntyessä Suomen ja Natsi-Saksan suhteet lämpenivät ja Suomi salli keväällä 1941 saksalaisten Norjassa olevien joukkojen lomakuljetukset alueensa läpi. Ensimmäiset saksalaiset joukot tulivat Ouluun 26.9.1940. Kesäkuussa 1941 oululaiset yllättyivät, kun saksalaisten Lappiin sijoitettu XXXVI armeijakunta toi 30 000 saksalaista sotilasta Stettinistä ja Oslosta Toppilan satamaan, josta ne jatkoivat välittömästi matkaa junalla Lappiin ja Itä-Finnmarkiin tai autokuljetuksilla Kuusamon suuntaan.2
Sota alkoi kesäkuussa, kun 22.6.1941 Natsi-Saksa käynnisti operaatio Barbarossan, eli hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan. Suomi ei alkuun julistanut sotaa, mutta Neuvostoliiton pommitettua Suomea julisti hallitus sotatilan 26.6.1941 ja Natsi-Saksan ja Suomen joukot aloittivat hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Oulun kautta kulkeneet saksalaiset hyökkäsivät Sallassa.
Ensimmäisenä sotavuonna saksalaisia oli Oulussa lähinnä Toppilan satamassa, josta purettiin tarvikkeita joukoille sekä sotasairaaloissa potilaana. Syksyllä 1941 majuri von Bursethin panssaripataljoona oli Tuiran kansakoululla muutaman kuukauden levossa. Tilanne muuttui nopeasti, kun saksalaisen 6. SS-Vuoristodivisioona Nordin taistelut Sallassa eivät kulkenut toivotulla tavalla. 3
Tausta: Wehrmacht ja Waffen-SS?
Oulussa toimi sekä Wehrmachtin että Waffen-SS:n joukkoja. Näiden suhde on monitahoinen, mutta yksinkertaistaen Wehrmacht oli koko Saksan armeija ja Waffen-SS oli Hitlerin / natsipuolueen armeija. Näillä armeijoilla oli omat organisaationsa ja rakenteensa, vaikka toimintaa koordinoitiinkin yhdessä.
6. SS-vuoristodivisioona Nord
6. SS-Vuoristodivisioona Nord perustettiin Norjassa 1940, kun kahden SS-jalkaväkirykmentin määrättiin muodostamaan Taisteluosasto Nord (Kampfgruppe Nord). Rykmenttien sotilaat olivat etnisiä saksalaisia anneksoidun Tsekkoslovakian alueelta ja heitä oli käytetty puolisotilaallisina joukkoina sekä keskitysleirien vartijoina. Maaliskuussa 1941 taisteluosastoon liitettiin mukaan esikunta, kaksi pioneerikomppaniaa, tiedustelupataljoona, karttaosasto ja huoltojoukkoja. Huhti-toukokuussa 1941 osasto siirtyi Kirkenesiin, jossa siihen liitettiin 9. SS-jalkaväkirykmentti. Kesäkuuhun mennessä Taisteluosasto Nord siirtyi Sallan alueelle valmistautumaan Barbarossaan ja se nimettiin SS-Divisioona Nordiksi (SS-Division Nord) komentajanaan SS-Brigadeführer Karl-Maria Demelhuber.4
Nord ei ollut taisteluvalmis yksikkö ja sen kokemattomat ja huonosti koulutetut sotilaat kärsivät syksyllä 1941 massiivisia tappioita Neuvostoliittolaisia vastaan. Alkuperäiset sudeettisaksalaiset olivat kaatuneet tai haavoittuneet ja tilalle tuotiin täydennysmiehiä – mm. saksaa puhuvia romanialaisia ja unkarilaisia (”Volksdeutscher”). Raskaiden tappioiden seurauksena yksikkö jouduttiin rakentamaan uudelleen ja toukokuussa 1942 Ouluun tuotiin Nordin täydennysjoukkoja ja Nordin nimeksi tuli SS-Vuoristodivisioona Nord (SS-Gebirgs-Division Nord).
SS-täydennysjoukkojen koulutuspaikaksi tuli Pyykösjärvi. Divisioona organisoitiin uudelleen kahteen jalkaväkirykmenttiin ja yhteen tykistörykmenttiin. Oulun merkitys Sallan rintaman huoltamisessa tunnistettiin ja syksyllä 1942 kaupunkiin perustettiin Alppilaan huoltotukikohta SS-Stützpunkt IV vastaamaan Nordin huollosta. Huoltotukikohdassa työskenteli enimmillään 1500 ja autovarikolla 400 miestä.
Vuonna 1943 SS-divisioonien nimikäytäntöjä muutettiin ja divisioonat saivat numeron senioriteettinsa mukaisesti. Nordin nimeksi tuli 6. SS-vuoristodivisioona Nord (6. SS-Gebirgs-Division ”Nord”) ja Divisioona taisteli Sallan kohdalla Uhtualla ja Kiestingissä.
Wehrmacht
Suomen ja Saksan välisen sopimuksen mukaan rintamavastuu oli jaettu pohjoisessa Saksalle ja etelässä Suomelle. Rajalinjana toimi Oulujoen / Oulujärven tasa. Tästä syystä Oulusta tuli Lapissa ja osin myös Pohjois-Norjassa olevien joukkojen tärkein huoltosatama. Wehrmacht sijoitti kaupunkiin komendantinviraston, sotasairaalan, lomakeskuksen ”Waldlager”, kuormausosaston ja vartiopataljoonan. Vaikka kaupungissa oli merkittävästi enemmän saksalaisia sotilaita, oli Oulu suomalaisessa siviilijohdossa.5
Pian kaupungin sataman kautta virtasi joukkoja ja tarvikkeita Lappiin sekä Wehrmachtille että Waffen-SS:lle. Molemmat organisaatiot olivat itsenäisiä ja niillä oli omat tuki- ja huolto-organisaationsa.
Sotasairaalassa palveli 60 lääkintähenkilöstöön kuuluvaa ja elintarvikevarikon esikunnassa 70 henkilöä. Laanilassa oli lisäksi lomakylä, jossa lepäsi vaihteleva määrä rintamalta lomaa saaneita saksalaissotilaita. Yhteensä saksalaisia oli kaupungissa enimmillään 4000.
Karttaan on merkitty saksalaisten käyttämät alueet ja rakennukset Oulussa sillä tarkkuudella, kun ne on lähteiden perusteella voitu määrittää.
Saksalaisten joukkojen tarkemmasta historiasta Oulussa löytyy Kalevi Mikkosen kattava blogikirjoitus.
| Wehrmacht | Wehrmacht | Waffen-SS | |
|---|---|---|---|
| Yksikkö | Kommandatur Rückwärtiges Armeegeleite 20. AK | Transport-Befallmächtigen Finnland Kuljetusesikunta Suomi | 6. SS-Gebirgs-Division NORD |
| Esikunta | Rovaniemi | Helsinki | Kiestinki |
| Osastot | Ortskommandant Paikalliskomendantti | Auslade-Kommissar 40 | Nachschub-kommandatur def Waffen-SS-Finnland SS-Stützpunkt IV |
| Ortskommandatur Paikalliskomendantin virasto | Toppilan satama | Päällikkö | |
| Vartiopataljoona | Erilliset huoltopisteet | Esikunta | |
| Deutsche Kriegslazarett Oulu Sotasairaala | Huoltokeskus | ||
| Kenttäsantarmiosasto Sotilaspoliisi | Koulutusosastot | ||
| Lomalaiskeskus | SS-kenttäsantarmiosasto Sotilaspoliisi | ||
| PSV-korjaamo | |||
| Kenttäpostikonttori | |||
Kiinnostavia kokonaisuuksia
SS-Stützpunkt IV Oulu
Oulun Pikku-Berliininä tunnettu Waffen-SS:n tukikohta-alue Nachschub Kommandantur der Waffen-SS-Finnland, SS-Stützpunkt IV perustettiin syksyllä 1942. Noin 60 hehtaarin kokoisella alueella oli 275 rakennusta ja se toimi Waffen-SS:n Suomen joukkojen päähuoltotukikohtana vuodesta 1943 alkaen.
Saksalaisten suuri viinivarasto oli läheisellä Toppila Oy:n sellutehtaalla, jossa sitä pystyttiin pitämään sopivassa lämpötilassa.6
Yllä olevassa kartassa näkyy tukikohdan eteläpää. Pienet rakennukset ovat Tundra- ja Polar-miehistöparakkeja, joita suomalainen puuteollisuus valmisti. Keskellä aluetta oikealla puolen on suojeluskunnan ampumarata. Yläosassa eli länsipuolella sijaitsi miehistöparakkeja ja itäpuolella eli alalaidassa oli korjaamoita, materiaalivarastoja, hevossairaala ja hevosvarikko. Tukikohtaa suojasi koko sodan ajan 20 mm SS-ilmatorjuntapatteri. Tukikohdassa toimi myös koulutuspataljoona ja täydennyselin, joka antoi taistelukoulutusta huoltojoukkojen miehistölle.
Alueen nimi Alppila tulee Dietlin vuoristodivisioonan sotilailta, joita kutsuttiin Alppijääkäreiksi.
Alla olevassa kartassa näkyy tukikohdan pohjoispää, jossa sijaitsi sotilassairaala. Sairaalassa hoidettiin SS-joukkojen haavoittuneet ja jonkin verran suomalaisia. Alppilan sotilassairaalan rakennukset purettiin 1950-luvun alkupuolella. SS-sotasairaala koostui 11 parakista, jotka oli yhdistetty toisiinsa käytävillä. Käytävien kohdalla oli räjähdyspanos, jolla voitiin katkaista tulipalon sattuessa käytävä ja tulen eteneminen seuraavaan sairaalarakennukseen.7
Sotasairaala SS-Lazarett Oulun kenttäpostinumero oli 28119.
SS-Stützpunkt IV:n päälliköt:
| syksyllä 1942 | sturmbannführer | Dusenschön |
| 1943 – kesä 1944 | sturmbannführer | Honsell |
| kesästä 1944- | obersturmbannführer | Brechling |
SS-Gebirgs-Division Nordin koontialue
Pyykösjärven rannalla sijaitsivat Waffen-SS -joukkojen koonti- ja koulutusalue. Alueella koulutettiin täydennysmiehiä kovia tappioita kärsineelle SS-Division Nordille. Pyykösjärven seudulla on muinaismuistorekisteriin merkittynä saksalaisjoukkojen harjoittelu- ja leirialueita. Pyykösjärven rannalla olevia huviloita vuokrattiin upseerien majoitukseen.
Lähde: Museovirasto – JOKA Journalistinen kuva-arkisto – Kalevan kokoelmat
Sotavankileirit
Saksalaiset rakensivat Toppilansaaren tontille no:25 vankileirin. Leirille koottiin mielipidevankeja eri maista ja vangit työskentelivät satamassa huolintatöissä. Saksalaisten sotavankileiri toimi mahdollisesti myös kauttakulkuleirinä siirrettäessä vankeja leireiltä toisille. Leirille rakennettiin vuonna 1942 20 parakkia.
Neuvostoliittolaisten sotavankien pääleiri Sv-leiri 19 sijaitsi Nuottasaaressa. Lisäksi leirillä oli sivuleiri esimerkiksi Hietasaaressa tontilla no. 17 ja Pateniemen sahan lähellä. Leirin esikunta sijaitsi tyttölyseolla. Leirin vahvuudesta tuli vastaan erilaisia lukuja, mutta arvio olisi n. 500-600 vangin luokkaa, joista merkittävä osa osallistui lähiseudulla maataloustöiden tekemiseen. Vangit oli tilattu Oulun kaupungin toimesta omaan käyttöön ja leirin rakensi kaupunki. Sotavankileirin vankityövoimalla rakennettiin myös Merikosken voimalaitosta. Sotavankileiri no. 19 oli suomalaisten valvonnassa.
Jatkosodan päätyttyä leirin nimeksi tuli Sv-leiri n:o 41 ja sitä käytettiin saksalaisten sotavankien vangitsemiseen ennen kuin heidät luovutettiin neuvostoliittolaisille. Sotavankileireistä olen kirjoittanut erillisen artikkelin.
Toppilan satama
Toppilan satama oli avovesikaudella saksalaisten tärkein satama Suomessa. Logistiikan parantamiseksi Hietasaareen rakennettiin ristikkosilta, jolla saatiin rautatie ulotettua molemmille puolille Toppilan salmea. Satama-alue oli rajattu piikkilanka-aidalla mantereen puolelta ja sinne pystytettiin viisi makasiinirakennusta ja muutamia varastoparakkeja. Satamaa vartioi Vaakunakylään majoittunut vartiopataljoona.
Laivojen ahtausta tehtiin mm. vankityövoimalla.
Laivojen ja junien lastin lastauksesta ja purkamisesta vastasi Ausladekommissar 40 (Ausl.Ko 40). Yksikössä oli vakiovahvuudessa neljä upseeria, kaksi aliupseeria ja yhdeksän rivimiestä. Yksikön tunnuksena oli latinankielinen Tr ja yksikön numero (”Tr 40”). Yksikkö siirtyi Ouluun Hangosta vuonna 1942 ja piti alkuun esikuntaansa seurahuoneella, kunnes se siirrettiin Toppilan satamaan – mahdollisesti Vaakunakylän alueelle. Yksikön johtaja oli Oberzahlmeister Flosdorf, joka kaatui myöhemmin komppanianpäällikkönä itärintamalla.8
Vaakunakylä
Lähde: Museovirasto – JOKA Journalistinen kuva-arkisto – Kalevan kokoelmat
Kraakkulana tunnetulle alueelle rakennettu varuskunta-alue. Aluetta kutsuttiin Vaakunakyläksi asuinparakkien ikkunaluukkuihin maalattujen saksalaisten maakunta- ja kaupunkivaakunoiden mukaan, myös kylän kuorimattomista koivuista tehdyn portin päällä oli vaakuna. Kylään kuului parikymmentä rakennusta esikunta-, varasto- ja majoitustarkoituksiin, lisäksi alueella oli sauna ja ruokala. (Lähde Wikipedia)
Parakit olivat Tundra-mallisia ja niitä valmistettiin Suomessa Puutalo Oy:n toimintaan osallistuneiden yritysten toimesta. Oulusta Puutalo Oy:ssä oli mukana mm. Oulu Oy.
Alueen vieressä sijaitseva Nurron talo, joka oli tuolloin Oulun Merenkävijät ry:n maja, oli vuokrattuna upseerien majoitukseen.
Majoituslautakunta Ha:1, saksalaisten kanssa tehtyjä majoitussopimuksia 1941-1944
Vuokrasopimus ja asemapiirros majoitustarkoituksiin pystytettävästä parakkikylästä Hietasaari, Toppilan salmen rajoittajamana rautatiesillasta etelään.
Vaakunakylään oli sijoitettuna Vartiopataljoonan (mahd. pohjakartan mukaan Fendgendarmerie Battalion 1./18 / Feldjäger Battalion 1./18) joukkoja, joiden tehtävä oli vartioida erityisesti Toppilan satama-aluetta. Vaakunakylässä sijaitsi Vartiopataljoonan esikunta ja erilaisia toimisto- ja majoitusparakkeja. Vartiopataljoonan komentajana toimi majuri Wrampelmauer.9
Komendantinvirasto
Lähde: Museovirasto – JOKA Journalistinen kuva-arkisto – Kalevan kokoelmat
Hotelli Seurahuone toimi Wehrmactin komendantinvirastona. Komendanttina toimi alkuun keisarinajan eversti, kunnes tämän korvasi majuri Fritz Roos. Komendantinvirasto siirtyi Ouluun Caprilta ja alunperin sen tuli siirtyä Tripoliin. Syksyllä 1944 Roosin sijaisena aselepoa sovittaessa toimi kapteeni Frisch. Komendantin alaisia olivat vartiopataljoona, sotasairaala ja lomakeskus. Nykyisin Seurahuoneen rakennus toimii Oulun kaupungintalona.10
Lomakeskus
Laanilan Nokkalankankaalla ollut lomalaiskeskus ”Waldlager”, jossa oli tilaa n. 500 sotilaalle 24 parakissa ja rakennuksessa. Keskus toimi koonti- ja läpikulkupaikkana lomaa saaneille saksalaissotilaille. Lomakeskuksessa oli pieni vaihtuva vakituinen henkilökuntansa ja pieni osasto venäläisiä sotavankeja työvoimana. Vangeille oli alueella oma majoitustilansa.
Deutsche Kriegslazarett – saksalainen sotasairaala
Deutsche Kriegslazarett Oulu 3/677 -sotasairaala toimi Diakonissalaitoksen, Teollisuuskoulun, Keskuskansakoulun ja Snellmanin lastenkodin (”joulumerkkimerkkikoti”) tiloissa vuodesta 1942. (lähde). Vuonna 1942 petipaikkoja oli 110012 ja enimmillään sillä oli käytössä 2000 vuodepaikkaa Oulun alueella. Pohjolan poikakodissa Muhoksella hoidettiin sotasairaalan sukupuolitautitapaukset. Kantahenkilökunta oli saksalaisia ja sairaalassa palveli suuri määrä suomalaisia lottia sairaanhoitajina ja apuhoitajina.
Oma tulkintani on, että Deutsche Kriegslazarett oli Wehrmachtin sotasairaala ja Waffen SS:llä oli oma sairaalansa Alppilassa.
Saksalaisten perintö
Saksalaiset lähtevät oulusta
Aselevon 4.9.1944 solmimisen jälkeen suomalaiset irtautuivat sodasta. Rauhan ehtona oli, että maassa 15.9. jälkeen olevat saksalaiset riisutaan aseista. Nopea aikataulu tarkoitti sitä, että Pohjois-Suomen satamat olisivat evakuointikäytössä vain reilun viikon. Saksalaiset käynnistivät 6.9.1944 Operaatio Birken, joka oli suunnitelma ylimääräisen henkilöstön ja materiaalin evakuoinneille.
Saksalaisilla oli huolenaan Neuvostoliiton toiminta ja mahdollinen hyökkäys Oulujärven suunnalta. Tuiraan muodostettiin moottoroitu ja tulivoimainen Kampfgruppe West, jonka tehtävänä oli suojata Oulua ja sen satamaa Limingan-Muhoksen tasalla sekä tehdä tiedustelua Oulujoen eteläpuolella. West ei kuitenkaan koskaan edennyt Oulujoen yli etelään.
Oulun tilanteesta käytiin neuvotteluita suomalaisten ja saksalaisten kesken ja sovittiin, että West vetäytyy 12.9. mennessä Oulujoen pohjoispuolelle – josta se ei ollut koskaan lähtenytkään – ja saksalaiset poistuvat kaupungista Kalimenojan pohjoispuolelle 15.9.1944 klo 00.00 mennessä.
Evakuointiaikana Ouluun tuotiin materiaalia ja haavoittuneita laivattavaksi Saksaan ja rahtilaivat toivat mukanaan edelleen viljaa, vaikka liittolaisuus oli päättynyt. Samalla sotamateriaalia kuljetettiin junalla pohjoiseen ja paluukyydillä tuli evakkoja Lapista.
Saksalaiset jättivät Oulun 14.9.1944 sulassa sovussa. Viimeisinä laivoina satamasta lähti sairaalalaiva Rügen, johon oltiin tuotu haavoittuneita Kiestingistä ja Uhtualta. Satamaan ja rautatievaunuihin jäi suomalaisille runsaasti rautaromua, koneita, viinaa ja vaatteita jota ei saatu laivattua tai rahdattua enää pois. Alppimaja luovutettiin henkilökohtaisena lahjana suomalaisten komentajalle ja tukikohdan vartiomiehet vaihtuivat suojeluskuntalaisiin. Seuraavana päivänä 15.9. Suomen armeijan osastot miehittivät saksalaisilta jääneet tukikohta-alueet.
Rauhanomainen vetäytyminen päättyi jo 15.9., kun operatio Tanne Ostissa saksalaiset tekivät epäonnistuneen maihinnousuyrityksen Suursaaressa. Pohjoisessa taistelut alkoivat Pudasjärvellä 26.9.1944. Saksalaisia sotilaita nähtiin Oulussa vielä kertaalleen, kun vangiksi jääneitä saksalaisia säilytettiin Oulussa vankileirillä ennen siirtoa Neuvostoliittoon.
6. SS-Division Nord vetäytyi Suomesta taistellen Norjaan marraskuussa ja se pääsi lopulta Saksaan saakka, jossa Yhdysvaltain armeija lopulta tuhosi divisioonan ja se antautui Etelä-Saksassa Baijerin alueella.
Mitä jäljelle jäi?
Tukikohta-alueille jäi parakkeja ja muita rakennuksia, jotka purettiin tai kuljetettiin pois tulevina vuosina ja maa-alueet otettiin uusiokäyttöön. Vaakunakylän viimeiset parakit purettiin 1980-luvulla, siihen asti niitä oli käytetty asumiskäyttöön. Laanilan lomakylä muuttui JR1:n kasarmialueeksi, jossa yksikkö toimi 1945-1952.
Hietasaareen rakennettiin vuonna 1942 rautatiesilta pengertämällä rantoja Merikosken voimalatyömaalta saaduilla kivillä. Kuljetuksissa käytettiin Wehrmachtin autokalustoa ja rakentamisessa venäläistä sotavankityötä. Rahoitus tuli Wehrmachtilla. Samalla Toppilansalmen länsiranta saatiin myös satamakäyttöön.
Monella oululaisella rakennuksella on historiansa saksalaisten käytössä, mutta pysyviä jälkiä ei rakennuksiin saksalaiskäytöstä jäänyt. Alppilassa tunnetuin saksalaiskohde lienee upseerikerhonakin toiminut Alppimaja, joka tunnettiin myös Kalevankartanona.
Nimistössä on jäljellä esimerkiksi Alppitie ja Tirolintie sekä tietysti Alppilan kaupunginosa, jota vanhemmat sukupolvet kutsuivat vielä Pikku-Berliiniksi.
Pyykösjärven alueella on merkitty muinaismuistorekisteriin juoksuhautoja, korsuja ja telttapaikkoja Waffen-SS:n koontileirin paikoilta. Liikenneympyrän keskeltä löytyy kivenveistotaitoisen panssarintorjuntamiehen jälkeensä jättämät terveiset jälkipolville.
Feldquartier
Tuntematon saksalainen pst-sotilas
der 2/Pz.Jg.Abt.
SS-Geb.Div.Nord
Im Juli 1942
Tuirassa rautatien varressa on näkyvillä betoniset lastauslaiturit, joista voitiin ajaa panssarivaunuja junalaveteille.
Oulun hautausmaalle haudattiin 96 saksalaista sotilasta. Kaatuneet siirrettiin 1950-luvulla Rovaniemelle saksalaiseen sotilashautausmaahan vapaaehtoisten toimesta.
Uutta elämääkin saksalaisten läsnäolo jätti jälkeensä. Saksalaisten sotilaiden ja oululaisten naisten kanssakäymisessä syntyi avioliiton ulkopuolisia lapsia sotavuosina. Sotilailla oli saatavilla runsaasti ehkäisyvälineitä, mutta aina ne eivät olleet saatavilla oikea-aikaisesti. Yksi termi saksalaiselle ehkäisyvälineelle oli ”Nahkampfsocke”, eli lähitaistelusukka. Suhteiden seurauksena aiheutui myös avioeroja ja jopa väkivaltaa – yhdessä tarinassa autosotamies ampui saksalaisen vääpelin, jonka oli löytänyt kotoaan vaimonsa seurasta. Suhteista syntyi jonkin verran myös avioliittoja saksalaisten sotilaiden ja oululaisten naisten kesken ja lähtipä jonkin verran suomalaisia naisia myös saksalaisten sotilaiden mukaan pohjoista kohti. Viimeksimainittuun kohtaukseen päättyy Pojat -elokuva.
Saksalaisten joukkojen kuri oli kova ja edellä mainitussa Pojat -elokuvassakin varusteita siviileille kaupannut sotilas teloitetaan. Saksalaiset olivat liittolaiskaupungissa ja siviiliväestöön suhtauduttiin hyvin – samasta syystä oululaisten suhtautuminen saksalaisiin oli myöskin positiivista. Oulu oli myös kaukana rintamasta ja muualla Suomessakin tapahtuneet raakuudet, joita saksalaiset kohdistivat venäläisiin vankeihin ja myös omiin (rangaistus)sotilaisiinsa eivät näkyneet suurelle yleisölle.
Oululle saksalaisten läsnäolo sota-aikana toi työtä ja investointeja infrastruktuuriin. Saksalaisten sodankäynti tarvitsi lähes rajattomasti kaikkea ja Puutalo Oy valmisti mm. nopeasti koottavia Tundra- ja Polar-vaneriparakkeja sotilaiden ja vankien majoitukseen. Mahdollisesti näitä parakkeja valmistettiin myös Oulu Oy:n sahalla, joka siis kuului Puutalo Oy:ön.
Ilmatorjunta-aseet suojasivat kaupunkia venäläisten pommituksilta, vaikka toki vahva läsnäolo nosti kaupungin arvoa pommituskohteena. Oulun pohjoispuolella saksalaisten läsnäolo jätti jälkeensä hyvin toisenlaisen jäljen: vetäytymisen ja poltetun maan taktiikan seurauksena Lappia hävitettiin laajalti ja tuhoja korjattiin pitkään sodan jälkeen. Oulustakaan ei tarvinnut kauas lähteä tuhoja näkemään, sillä Kiiminkijoen silta räjäytettiin ensimmäisten joukossa suomalaisten etenemisen hidastamiseksi.
Lähteet
- Oulu – saksan armeijan pääsatama ja huoltokeskus Pohjois-Suomen joukoille. Kalevi Mikkonen, 2017.
- Oulun kaupungin historia 1918-1945, Kustaa Hautala
- Oulu varuskuntakaupunkina
- MEMORY OF BARRACKS. World War II German ‘Little Berlins’ and post-war urbanization in Northern Finnish towns. Scandinavian Journal of History, 2013 Vol. 38, No. 4, 525–548, http://dx.doi.org/10.1080/03468755.2013.822457
- Saksalaisten sotilaiden lapset – Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948, Osa I. Lars Westerlund
- KUKKANIITYLTÄ TAPULITARHAAN. Muistoja merkityksellisistä paikoista Pateniemen entisen sahan alueella. Marjo Juola
- Saksan vankileirit Suomessa. Lars Westerlund
Verkkolähteitä yms.
- https://en.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop_Pact ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 173 ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 174 ↩︎
- https://en.wikipedia.org/wiki/6th_SS_Mountain_Division_Nord, viitattu 18.10.2025 ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 174 ↩︎
- Toppila Oy sellutehtaan historiikki ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 186 ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 183 ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 180 ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 180 ↩︎
- Stig Roudasmaa. Oulun Varuskunnan historia, s. 277 ↩︎
- BArch RH 20-20/344 https://invenio.bundesarchiv.de/invenio/direktlink/808fb6de-ad50-427b-9fc9-dd3be0be318e/ ↩︎
Kiinnostavaa, koska äitini opiskeli Oulussa tuohon aikaan ja hänellä on muutama mainista saksalaisista. Kun hän asuin Kansankadulla ja Raksilassa ja koulu oli Heinäpäässä, saan käsitystä saksalaisten liikkumisesta hänen reviirillään.
Kommentti karttamerkistä ”SS-Gebirgs-Division Nord kokoontumisalue. Kuusamontien varrella (sijainti ei tiedossa) sijainnut SS-joukkojen koulutus- ja koontialue”.
Kuusamontien ja Raitotien risteyksen seudun sijasta karttamerkille sopisi paremmin Takalaanilan eteläreuna, esim. nykyisten Kuusamontien ja Vaalantien risteyksen ja Pohjantien Laanilan liittymän välillä.
Perustelut: Jatkosodan aikana Takalaanilan alueella oli runsaasti parakkeja, jotka näkyvät mm. v. 1947 ilmakuvissa. Ne olivat huomattavan kaukana Laanilan parakkialueesta, metsäalueella, jossa toimi vuodesta 1945 alkaen Suomen armeijan varuskunta-alueena ja jonne rakennettiin 1950-luvulla Typpi Oy:n tehdas. Maininta ”Kuusamontien varrella” selittyy sillä, että lyhyt (ilmeisesti paras) tie Kuusamontieltä Takalaanilan alueelle kulki myöhemmän Pursutien (nykyisen Varpiotien) kautta, Kuusamontietä lähinnä olevista parakeista oli matkaa Kuusamonien ja ”Pursutien” risteykseen noin 300 metriä. Lisäksi noin 200 metrin etäisyydellä tuosta risteyksestä oli runsaasti betonisia peruskiviä, jotka lienee tarkoitettu parakeille, jotka kuitenkin jäivät rakentamatta. Toki myös Nokkalankankaan lomalaiskeskus sijaitsi Kuusamontien varrella, mutta ajoreitti ”Pursutien” kautta poikkesi Kuusamontiestä noin kilometri Laanilasta Kuusamon suuntaan. Jos ”Kuusamontien varrella” on mainittu vasta 1950-luvulla, Kuusamontiellä on siinä voitu tarkoittaa 1950-luvun alussa toteutettua Kuusamontien oikaisua, jonka varrella (Typpi Oy:n ”Laanila 4”-kerrostalon lähellä) olevat muutamat saksalaisparakit purettiin vasta 1950-luvun loppupuolella – nuo parakit voitaneen katsoa kuuluneen SS-Gebirgs-Division Nord kokoontumisalueeseen. Raitotien seutu Korvensuoralla ei ole sopiva kohta karttamerkille senkään vuoksi, että sieltä ei ole löydetty mitään merkkejä parakkialueesta, eikä se kuulunut jatkosodan aikana Oulun kaupungin alueeseen, toisin kuin Laanila, Takalaanila ja Hintta, jotka liitettiin kaupunkiin vuoden 1938 alussa. Jos kokoontumisalue olisi ollut Korvensuoralla, siihen viitatessa olisi varmaan mainittu, että se on Oulujoen kunnan alueella.
Kokoontumisalueen sijainti tarkentunee vertaamalla Oulun varuskunnan historia -kirjan parakkiluetteloa ja vuoden 1947 ilmakuvia.
Kävin vuoden 1947 ilmakuvat läpi ja olet todennäköisesti aivan oikeassa. Olen korjannut karttanäkymää nyt vastaavasti, eli suurinpiirtein sillä alueella Takalaanilaan on nyt merkitty karttaan SS-joukkojen parakkialue.
Nyt karttamerkit ja vihreä alue ovat OK. Tässä pieniä tarkennuksia edelliseen kommenttiini. Kun tutkin vuoden 1947 ilmakuvaa, huomasin, että ne Pursutien lähellä ”rakentamatta jääneiden parakkien peruskivien” päällä oli parakit v. 1947, mutta ei enää noin vuonna 1956, jolloin tuo metsä oli Pursutien/Sammaltien lasten leikkipaikka. Pohjan prikaatin killan julkaisemassa artikkelissa ”Jalkaväkirykmentti 1” mainitaan: ”Tälle alueelle oli välirauhan aikana rakennettu ilmatorjuntapatteriston kasarmialue ja suojeluskuntapiirin varastoalue”. Tuon ei tarvitse poissulkea sitä, että saksalaiset käyttivät aluetta ja ehkä rakennuttivat lisää rakennuksia, mainitaanhan niitä olleen hyvin suuri määrä: 74. JR1-historiikissa mainittu pinta-ala ”n. 10 ha” lienee virheellinen, tai sitten v. 1945 käytössä oli vain osa karttaan merkitystä alueesta nro 5.
Kommendantti asui sota-ajan kolmiossa osoitteessa Torikatu 4 A 12. Opettaja Liisa Pekurin asunnossa, oikeanpuoleisessa isossa huoneessa.
Siltä varalta, että artikkelissa kaivataan kuvia Toppilansalmen rautatiesillasta, tässä pari sopivaa / Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hietasaari_Railway_Bridge_Oulu_1942.jpg
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:The_building_of_the_Toppilansalmi_bridge_in_Oulu,_Finland_1942_(JOKAKAL3B-7019).tif
Tässäpä vielä kartta SS-Stützpunk IV:sta Alppilassa:
https://digihakemisto.net/aineisto/2062877768
Saksalaisilta jääneitä parakkeja Iskossa käytettiin työväen asuntoina 50-luvulla, itse olen syntynyt yhteen niistä -56. Sääli, etten ole löytänyt niistä yhtään kuvaa täältä netistä, jotta voisin verrata niitä omiin muistikuviini.
Parakkeja valmisti Puutalo Oy ja esimerkiksi Tundra-parakista on kuva tässä https://newstandards.info/media/pages/the-story-of-puutalo/1298909668-1690845983/1941-barrack-c-200x.jpg Vaakunakylässä parakkeja https://www.munoulu.fi/app/uploads/sites/20/2021/05/ArkeologisetselvityksetVaakunakylC3A4ssC3A4.PC3A4C3A4kuva.jpg ja tuossa myöhemmin ”restauroituina” https://www.munoulu.fi/app/uploads/sites/20/2021/05/ArkeologisetselvityksetVaakunakylC3A4ssC3A4Toinenkuva.jpg
Toinen malli oli ”Polar”. En muista nyt minkälaisia parakit olivat, mutta tuota voisi verrata onko millään tavalla tutun näköinen?
Postimerkkikoti tarkoittanee Joulumerkkikotia.
Lomakeskus-osiossa mainitaan Nokkalankangas ja karttaan on sen nimeksi kirjoitettu Nokkalanmäki. Noita nimiä en ole koskaan kuullut tuosta alueesta käytettävän. Oikea nimi on Nokkalanmännikkö. Se oli ainakin 1980-luvulle asti yleisessä käytössä. Nokkalanmänniköllä tarkoitettiin Laanilan kansakoulun vieressä olevaa asuin- ja metsäaluetta, joka rajoittui lännessä rautatiehen, etelässä Oulujokeen sekä pohjoisessa ja idässä peltoihin – nykyaikana voitaneen Nokkalanmännikön katsoa rajoittuvan rautatiehen, Oulujokieen, Pohjantiehen ja Kuusamontiehen.