Palanen oululaista elektronisen musiikin historiaa

Joitakin kirjoituksia on pitänyt tehdä jo pitkään ja yksi niistä on ollut kirjoittaa ylös muistoja omista ajoista teknobileiden promoottorina. Muistoihin liittyy myös palanen oululaista elektronisen musiikin historiaa, joka on taltioitu jollain tapaa monien ihmisten muistoihin – mutta yhteenvetoa noista tapahtumista ja ajoista ei ole juurikaan tehty. Pohjoista elektronisen musiikin skeneä on ansiokkaasti dokumentoitu ainakin yhteen opinnäytetyöhön, mutta tätä yhtä puolta siinä ei ole käsitelty. Yksi syy näiden asioiden ylöskirjaamiseen on myös aika. Tein kaverin häissä havainnon, että on kulunut 17 vuotta siitä kun itse aloin puuhailla elektronisen musiikin parissa.

Niin kuin muisteloissa aina, kyse on yhden henkilön varsin subjektiivisesta näkemyksestä, jota on tyypillisesti vielä aika hieman kullannut.

Alku – Last Night A DJ Saved My Life

Omalla kohdalla ensimmäinen kosketus elektroniseen musiikkiin oli silloin Helsingissä asuneen serkkuni huoneen ovessa ollut Lifesaverin tarra ja tuo otsikon teksti. Miksi tällaiset asiat jäävät mieleen – sitä on vaikea sanoa. Bileissä käynti alkoi oikeastaan dE3pin ja Time Tunnelin kautta. Oliko jotain muutakin, ehkä oli – mutta ehkä se oma herätys tuli kuitenkin vuoden ’98 Burning -bileiden kautta Rauhalassa. Jälkikäteen on ollut hauska todeta, että paikalla oli käytännössä myös moni muu silloin tuntematon henkilö, joista tuli sitten myöhemmin hyviäkin ystäviä.

Opiskelukaveri Antin kautta ajauduin jossain kohti myös osaksi Metsä -ambientkollektiivia, jossa käytännössä ehdin muistaakseni osallistua yhden pääkirjastolla olleen tapahtuman järjestelyihin. Mukaan lähdin lähinnä kavereiden ja musiikin vuoksi, en niinkään musiikin tuottajana vaan enemmänkin sitä kuuntelevana. Metsä oli tuossa vaiheessa jo hieman hiljenemään päin. Tietääkseni viimeisin tapahtuma järjestettiin vuonna 2002.

Vuonna 1998 olin tuoreeltaan kirjoittanut itseni ulos lukiosta ja jäänyt ”pitämään välivuotta” (=en päässyt opiskelemaan). Ilman varsinaista suurta suunnitelmaa oli aikaa kaikenlaiseen tekemiseen ja toisaalta ensimmäistä kertaa myös omaa rahaa, kun työkkärin kautta järjestyi kouluavustajan tukiduuni tyött ömyyskorvauksen saamiseksi. Joidenkin kuvioiden kautta päädyin juttelemana keskustan nuorisotalo Waldan porukoiden kanssa ja päädyin järjestämään sinne K16-tapahtumia erilaisin musiikillisin painotuksin.

Tapahtumista ensimmäinen oli Elektrokeittiö (lineup). Nimen takana oli mm. se käytännön seikka, että dj-pöytä sijaitsi Waldan keittiön puolella. Puristi-henkeen bileissä myös kokattiin lättyjä keittiössä, joita sitten tarjoiltiin yleisölle. Jatkoa seurasi Elektrokylpyhuone-nimisissä (lineup) bileissä ja olipa meillä myös Sunset Beach -bileet, joissa soitin elämäni ensimmäisiä dj-keikkoja lyhyen ja huonosti miksatun gabber-setin merkeissä. Tässä rakensimme erilaisesta kesäsälästä rantamiljöön dj-pisteen ympärille hiekkarantoineen ja uima-altaineen. Hiekkaa saatiin läheiseltä työmaalta lainaan ja saatettiin se sinne yön kähmässä myös palauttaakin.

Tässä tuli myös ensimmäinen tapahtumia leimannut erityispiirre – nimittäin panostaminen dekoraatioihin. Panostus ei aina tarkoittanut mitään erityisen hienoa lopputulosta kovasta visioinnista ja improvisaatiosta huolimatta, mutta yleensä pimeä sali ja riittävä muu valokapasiteetti riittivät kiinnittämään huomiota pois yksityiskohdista tai niiden puutteesta. Toinen ehkä leimallinen juttu oli jonkinlainen kieli poskessa -meininki, mikä välillä toimi ja välillä ei. Mutta ihan hirveän vakavasti sitä ei hommaa otettu.

Kolmas keikka oli silloin vielä hyvin marginaalissa ollutta Suomi-räppiä. Illan dj oli kouluavustaja-piireistä tuttu Tommi ja pääesiintyjäksi saatiin Tampereelta silloinen ykkösnimi Nuera jollain bonuskokoonpanolla. En muista oliko MC Dream mukana, mutta mies breikkasi läpi vähän myöhemmin taiteilijanimellä ”Petri Nygård”. En tiedä oletko kuullut? Räppi-iltaan tilattiin joltain silloiselta maalarimestarilta iso piissi seinälle, mikä maalattiin Waldan yläkerrassa. Nueran porukka tuli paikalle asuntoautolla ja piti omia bileitään läheisellä parkkipaikalla.

Nälkä kasvoi ja jossain kohti syntyi myös tarve virallistaa tapahtumaorganisaatio. Erinäisten hyvien ja huonojen ideoiden jälkeen syntyi Remote Fields ja vuosi oli 1999.

Remote Fields

Waldassa bileet olivat menneet putkeen ja itsevarmuus oli kasvanut. Oli aika tehdä jotain isompaa. Rahaa ei ollut, joten hommat puljattiin joko henkilökohtaisella taloudellisella riskillä tai niillä vähillä suhteilla mitä vähän yli kaksikymppisillä silloin oli. Syntyi ajatus toteuttaa iso tapahtuma silloisella Nukulla ja bileiden nimeksi keksittiin Oulu 2002 (lineup). Eli Oulu kaukaisessa kolmen vuoden päässä olevassa tulevaisuudessa. Esimerkkinä tapahtumalle oli (tietysti) Oulun ykköstapahtuma Time Tunnel.

Tapahtuman markkinoimiseksi käynnistettiin massiivinen kampanja ja panostettiin flaijereihin ja nelivärijulisteisiin, joita levitettiin pitkin Oulua ja lähiseutua. Jokainen keskustan sähkölaatikko ja puhelinkoppi teipattiin julisteilla läpi. Ajatuskin online-mainonnasta oli täysin vieras, mitä nyt IRC valjastettiin tiedonvälitykseen.

Kokoon saatiin kolme esiintymislavaa täysillä esiintyjäkattauksilla ja Technicsejä metsästettiin eri puolilta kaupunkia kaikilta kavereilta ja tutuilta. Bileisiin keksittiin myös yhdeksi ohjelmanumeroksi Prodigy-henkinen seinänläpimurtautuminen. Tätä varten rakennettiin edullisimmasta materiaalista (Gyproc) tilapäinen seinä ja illan viimeinen DJ tuli siitä sitten lekalla läpi keikan alkua ilmaistakseen. Spektaakkeli siitä kyllä saatiin aikaan, mutta myös älytön sotku kun kivipöly levisi joka paikkaan ja näin jälkikäteen voin myös sanoa, että sen siivoaminen vedellä oli myös erinomaisen huono idea. Vinkkinä kannattaa käyttää vaikka lastulevyä, jos haluaa vielä Prodigy-fiilistelyjä toteuttaa joskus toistekin…

Oulu 2002:n saldona oli 550 kävijää, mikä oli huikea määrä parikymppisille järjestäjille. Kaikkien kulujen jälkeen markkoja jäi sen verran kassaan, että niillä saatettiin mukavasti kattaa sitten tulevat tappiot…

Missing In Action

Nälkä kasvoi syödessä ja päätimme pitää Oulu2002:n konseptilla toisen tapahtuman, M.I.A.:n (lineup) heti perään. Mainoslause oli jälleen kova: ”Remote Fields hits you with ultimate Rambo-experience”.

Kolme esiintymislavaa ja paikkana Nuku. Matkakulut muodostivat ison osan kustannuksista ja keksimme idean – entä jos vuokrataan Helsingistä bilebussi, pakataan esiintyjät siihen ja myydään ylimääräiset paikat bilettäjille. Idea kuulosti hyvältä ja maksoi muistaakseni 7000 mk. All inclusive -paketti maksoi 150 mk. Yllättäen etelästä oli kuitenkin pohjoiseen pidempi matka ja bussi jäi lopulta aika vajaalle täytölle. Lisäksi esiintyjät tulivat paikalle omine nokkineen ja taisi pari muutostakin tulla viime hetkellä – idea meni siis kaikilla tasoilla pieleen. Ainakin minulla oli tuolloin epärealistinen kuva sen suhteen, että kuinka kaukaa bileisiin tosiasiassa lähdettiin…

Massiivinen mainoskampanja toteutettiin jälleen kerran julisteita levittämällä ja kädet jäässä teipattiin A3:sia puhelinkioskien seiniin.

M.I.A.n dekoissa ehkä hienoin idea oli rakentaa päälavan dj-pisteestä tankin mallinen. Tykinpiippuun kytkettiin savukone, joka puski sitten putken suusta savua ulos sopivilla hetkillä. Muuten käytettiin mm. maastoverkkoja ja vastaavia, mitkä toimivatkin varsin hyvin valojen ja savun kanssa.

Kahvion lavalle keksittiin rakentaa vankileiri ja sitä varten haettiin maatalouskaupasta 420 metriä piikkilankaa. Onneksi loppumetreillä järjen valo syttyi: ehkä tanssilattian ja esiintymislavan rajaaminen piikkilangalla ei olisi kovinkaan järkevä idea. Piikkilanka jäi varastoon ja se lahjoitettiin myöhemmin eri asiayhteydessä Kemiin vuonna 2014 estämään mahdollinen kuntaliitos Oulun kanssa. Kahvion lavalla esiintyi mm. Salamaryhmä ja taisipa yllätysesiintyjänä olla myös Jori Hulkkonen. Kakkoslavalta jäi mieleen erityisesti Ural13 Diktatorsin setti.

Pääbileillä oli tietysti jatkot ja niissä koettiin pientä jännitystä, kun yksi bilebussin matkustajista veti ilmeisesti gammaöverit ja oli matkakumppaniensa seurannassa. Tämä oli oikeastaan ainoa kerta, kun huumeet näkyivät jollain tapaa tapahtumissa järjestäjän silmään. Toki myöhemminkin oli pientä episodia, mutta niistä lisää – myöhemmin. Jatkojen päätyttyä bilebussi lähti takaisin kohti etelää ja yksi pääesiintyjistä, Karri O., keräsi vielä matkalta satunnaisia matkaajia kyytiin ja tasoitti näin hieman tappioita.

Pari kuukautta nieltiin kyyneliä ja sitten mentiin taas.

Implant (lineup) järjestettiin 45 Specialissa ja sinne saatiin pääesiintyjäksi jenkeistä Safety Scissors. Lupauksemme oli jälleen jäätävä: ”A Night of Quality Electronics”. Mies tuli junalla läpi Suomen ja kärsi aikaerosta ja väsymyksestä – keikka ei ollut parhaasta päästä, mutta tapahtuma oli itsessään hyvä. Visualisointeihin saatiin jostain nippu mallinuken päitä, joilla oli sitten kaikenlaisia implantteja päässään. Aiempien häppeninkien jälkeen tilaisuuden järjestäminen ravintolassa oli varsin helppoa ja mukavaa. Oksanen ovella piti kuria ja järjestäjät pystyivät keskittymään ajan kanssa olennaiseen.

Viimeiseksti tapahtumaksi ennen armeijan harmaisiin siirtymistä jäi Puutarha. Siihen järjestimme Ainolaan 5 kW äänentoistoa ja soittoteltan ja järjestimme ulkoilmabileet aurinkoisena kesäkuisena lauantaipäivänä.  Sähköt vedettiin 150 metrin päästä kesäteatterilta tapahtumapaikalle ja illan hämärtyessä nuoriso huvitti itseään irrottelemalla johtoja liitoksistaan.

The Nation & Innovation

Minä siirryin kesäkuussa armeijan vihreisiin Sodankylään. Jotain ehdin taustalla lomilla huseeraamaan, mutta käytännössä bilepuikoissa jatkoi Tommi & co. Remote Fields tiivistyi muotoon Remfields ja meininki jatkui.

The Nation -klubi syntyi kun Oulun yökerhotaivaan uusin tähti Night avasi ovensa ja uusi ravintolapäällikkö kaipasi jotain erilaista ohjelmaa taloon. Varovaisten tiedusteluiden jälkeen homma lähti etenemään vauhdilla ja The Nation -klubi syntyi. Avajaiset järjestettiin lauantai-iltana ja pääesiintyjänä oli DMX Krew. Majoitukset ja lennot järjestyivät mukavasti SAS-yhteistyön kautta. Keskiviikon klubi-iltoja ehdittiin järjestää vajaa kymmenen ja toinen merkittävä ulkomainen stara oli Cylob. Käytännössä The Nation kuivui kasaan henkilövaihdosten myötä, kun Nightissä jatkanut ravintolapäällikkö ei ollut ehkä ihan samalla aaltopituudella iltojen idean kanssa.

Armeija-aikaani ajoittui myös Innovation, jonka ideaa päästiin myymään Teknopolikselle. Käytännössä sisään päästiin kakistelemaan ehdotusta Jyrkin avustamana ja pohjustamana, mitään myyntimiehiä ei tuolloin oltu. Innovation-bileiden budjetti oli kaikista siihenastisista tapahtumista korkein ja se myös näkyi. Teknologiakylässä järjestettyihin bileisiin lennätettiin jenkeistä Daniel Bell ja vähän lähempää Lena Popova sekä vanha tuttu Mono Junk. Rahamielessä homma taisi pysyä vaivoin pinnalla, vaikka mukaan saatiinkin neuvoteltua teknokuplan siivittämänä myös yrityssponsoreita.

Syksyllä 2001 kokeiltiin vielä kerran, josko aiempien Oulu2002:n ja MIA:n menestys olisi toistettavissa. Ei ollut. Kultti oli floppi ja jos jotain markkoja oli vielä jostain jäänyt niin tähän ne taisivat mennä. Saattoi tosin olla, että tätä tapahtumaa jouduimme myös makselemaan omistamme – varma en tästä ole. Tapahtumasta jäi mieleen, kun tupakkapaikalla äänentoistofirman nuppienvääntelijä puhui puhelimeen jollekin tutulleen ja mainitsi että ”oli paska tapahtuma”, tiedostamatta sitä että järjestäjät olivat kuuloetäisyydellä. Tästä jäi itselleni jonkinlainen ryppy rakkauteen ja säännöllisistä joulukorteista huolimatta lisätilauksia en ko. firmalta enää tehnyt. Osasyy oli toki silläkin, että vastaavan mittakaavan tapahtumia ei enää järjestetty.

Armeija-aikana olin tutustunut vähän eri genreä vetävään Anttiin, ja intistä päästyämme päätimme toteuttaa Antin kanssa Ouluun yhden vähän erilaisen tapahtuman. Vuonna 2002 järjestetty Kuilu (lineup) tarjosi musiikkityyleiltään Oulussa silloin harvemmin kuultua power electronics-dark ambient-industrial -linjaa. Vaikka kaikenlaista olikin tullut nähtyä, niin Kuilun esiintyjissä oli mukana ihan mielenkiintoisia persoonallisuuksia. Järjestelyitä varten metsästettiin mm. 200 litran öljytynnyriä, joka mikitettiin muistaakseni Strom.ec:n keikkaa varten. Temple of Tiermesin keikan aikana valot tuli kohdistaa niin, että yleisöön kohdistettiin lähes koko keikan ajan stroboefektiä.

Tämän jälkeen alkoi omalta osaltani hiljaiselo tapahtumatuottajana ja keskityin muihin projekteihin – sekä myös ihan opiskeluiden loppuunsaattamiseen ja päivätöihin.

Gut gut Supergut

Club Supergut sai alkunsa riikalaisessa yökerhossa loppusyksystä 2006. Ehkä aikaa oli kulunut tarpeeksi tai ideat olivat jalostuneet, mutta nyt visio oli kirkastunut ja vanhat traumat unohtuneet. Maailman – ainakin henkisesti – pohjoisin elektroklubi Club Supergut oli syntynyt. Mukaan lähti hieman freesattu kokoonpano kavereita ja ideaa lähdettiin myymään Oulun yökerhomaailman uudelle tulokkaalle HTC:lle.

HTC starttasi hieman vinoon heti alkuvaiheesta. Paikalla oli tietysti legendaarinen historia Oulun yökerhomaailmassa, mutta mukana oli tullut myös vanhaa painolastia. Lisäksi tilat olivat aika loppuunajetut ja isokaan remontti ei riittänyt kuin oikeastaan pahimpien paikkojen korjaamiseen. HTC:n ongelmaksi tuli alusta alkaen, että yleisö ei oikein löytänyt sitä eikä se yökerhokaan löytänyt oikein itseään. Tämä heijastui käytännössä siihen, että klubi-illoissa ravintolalla ei ollut omaa asiakaskantaa tukena, vaan illoissa kävivät käytännössä eri ihmiset. Tämä toisaalta tarkoitti myös sitä, että Club Supergut pääsi sisään priima-paikoille eli lauantai-iltaan kahdesti kuussa.

Supergutin musiikkilinjaus oli pääasiassa elektroa ja italo-diskoa. Tästä toki poikettiin eri teemailloissa, mutta runko rakentui tuolle. Budjetti rakennettiin puhtaasti lipputulojen varaan ja aiemmasta oppineena varsin pessimistisesti. Esiintyjät olivat paria poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia ja paikallisia voimia suosittiin. Käytännössä lähes kaikki Suomen tuolloiset elektro- ja italo-disko dj:t kävivät bileissä soittamassa. Kotimaisista esiintyjistä vain Velcro Fastenerin puuttuminen jäi kaivelemaan, siinä ei saatu hintalappua kohtaamaan. Ulkomaisista esiintyjistä laskeskelin monta kertaa euroja Alden Tyrellin buukkaamiseen, mutta siinäkään en saanut hintalappua sopimaan konseptiin.

Konseptimielessä Supergut oli aika pitkälle mietitty ja siinä pohdittiin jatkuvasti erilaisia tapoja markkinoida iltoja sekä kehittää konseptia. Myös osaamista oli käytössä aiempaan nähden eri tavalla. Tekijöillä oli kokemusta tapahtumien järjestämisestä sekä markkinoinnista. Käytännössä kaksi tekijää kuitenkin rajoittivat tehokkaasti toimintaa: 1) illat piti kattaa pääsylipputuloilla ja 2) HTC oli ravintolana aika haastava paikka myydä asiakkaille ja ravintola ei edellä mainituista syistä tukenut iltoja. Toisaalta yhteistyö ravintolan omistajien ja henkilökunnan kanssa toimi erittäin hyvin.

Tiivistetysti iltojen ja konseptin kehittämiseen saatiin ravintolan puolesta varsin vapaat kädet, mutta ravintola ei muuten juuri onnistumista edesauttanut ja joissain tapauksissa kehnon imagonsa vuoksi myös rajoitti asiakashankintaa. Yleisesti illan kattaus rakennettiin rehellisesti sellaiseksi, että järjestäjät viihtyivät omissa bileissään.

HTC:n erikoisuus oli tilassa olevat tv-screenit, joihin sai ajettua muinaisella pc:llä videostriimiä. Tätä köyhän miehen visualisointia käytettiin sitten myös hyväksi.

Makupaloja tv-screeneillä pyörineistä videoista:

Supergutissa oli sekä dj- että livekeikkoja ja näistä mainittakoon ainakin Kasko ja Blastromen. Mielenkiintoinen kokeilu oli myös kolmipäiväinen Irtiotto! jossa pääesiintyjänä oli Manasyt. Three days offista vaikutteita saanut viikonloppu yhdisti kaksi bilepäivää sekä kolmannen chillout-päivän yhdeksi paketiksi.

Club Supergut päättyi 2008 Blastromenin keikkaan ja jatkoneuvotteluissa todettiin, että hommaa ei yhteisessä ymmärryksessä jatketa. Pian tämän jälkeen HTC pisti lapun luukulle ja tiloissa toimii nykyään kuntosali. Supergut -nimen alla järjestetyksi viimeiseksi tapahtumaksi jäi vuoden 2009 Moustache Records Night, jossa oli pääesiintyjänä David Vunk.

Supergutin vanavedessä HTC:ssä starttasi myös kaksi muuta klubia (Therapy, Warp Gate) ja lisäksi tapahtumia järjesti ainakin PUG ja pari muutakin porukkaa. Parhaimmillaan Oulussa oli siis sellainen tilanne, että kuukauden jokaisena lauantaina oli elektronisen musiikin tapahtuma hieman erilaisella musiikillisella painotuksella. Tämä oli tietääkseni aikalailla ainutlaatuinen saavutus Oulun mittakaavassa. Klubien ajoitusta ja toimintaa suunniteltiin jonkin verran yhdessä ja sovittiin joistakin yhteisistä pelisäännöistä sekä yhteismarkkinoinnista.

Kuvia Supergut-illoista – kuvaajana Juha Moisala

Kauniiksi lopuksi(?)

Tapahtumien järjestäminen eli vuosien aikana hyviä ja huonoja aikoja paikkojen suhteen. Erityisesti viikonloppuiltoihin oli välillä todella vaikea päästä sisään ja varmaan ihan syystä: myynti oli riittävä ilman, että otti riskiä tarjoamalla kanta-asiakkaille vähän erilaisempaa musiikkia. Musiikillisesti voisi myös todeta, että elektroninen tanssimusiikki muuttui 2000-luvun alkuvuosina enemmän mainstreamiksi ja aiemmin selvähköt raja-aidat alkoivat häilymään. Tästä on varmaan viisaampiakin analyysejä tarjolla, mutta jotenkin näin asian näin ja koin.

Rahallisesti homma ei koskaan lyönyt leiville. Välillä voitiin artisteille maksaa keikkapalkkioita ja välillä saatiin korvattua matkat ja majoitukset, jotta ihan rakkaudesta lajiin ei olisi tarvinnut hommaa tehdä. Minkäänlaista palkkaa ei tarvinnut järjestäjien koskaan nostaa, mutta eipä myöskään maksettavaa jäänyt. Välillä joku homma kantoi sen verran, että sillä saatiin maksettua seuraavien tappioita. Pelkillä lipputuloilla tapahtumajärjestäminen oli erittäin vaikeaa kääntää voitolliseksi. The Nationin kohdalla oltiin ehkä lähimpänä sellaista mallia, joka yhdistäisi laadukkaan musiikkitarjonnan ja taloudellisesti kestävän pohjan.

Markkinoinnin näkökulmasta vuoteen 2002 elettiin vielä julisteiden ja flaijereiden aikaa. Flaijereita vietiin Diskeriin ja Fazer Musiikkiin sekä vaatekauppoihin. Bilejulisteista otettiin 300 kpl painoksia ja niitä sitten sormet kylmästä jäykkinä teippailtiin pitkin puhelinkoppeja ja muuntamokaappeja. Yhden kerran kierrettiin jopa Yli-Iissä laittelemassa julisteita ilmoitustaululle. Julisteiden käytölle tuli stoppi erityisesti siksi, että Oulun kaupunki kielti niiden liimailun sanktioiden saattelemana.  Jo 90-luvulla käytössä oli myös postilistat – valtakunnallisesti Damiconin FI-Rave ja alueellisesti Oulu Rave Info -lista (ORI). Foorumit – erityisesti Klubitus ja NTF – tulivat käyttöön 2002 alkaen ja sosiaalista mediaa hyödynnettiin 2007 alkaen. Myspace oli hetken aikaa käytössä, ennen kuin FB lopullisesti nitisti sen. Tällöin ryhdyttiin käyttämään myös FB-mainoksia, omia verkkosivuja ja omia asiakaslistoja tekstareiden ja sähköpostien lähettämiseen.

Oliko tällä kaikella mitään merkitystä? Tapahtumat ovat olleet kertakäyttöisiä elämyksiä ja tuskinpa kannattaa kovin maalailla näkymiä siitä, miten ne olisivat maailmaa muokanneet. Toivottavasti jokainen niistä on tuonut iloa ja elämyksiä ihmisille ainakin sen yhden illan / yön ajan, minkä ajan ne kerrallaan kestivät. Ehkä joillekin tapahtumissa käyneille oli jäänyt myös ajatus itämään siitä, että voisihan tätä tehdä vaikka just sillä omalla musalla mikä on just sitä parasta – ja sitä kautta on saanut taas seuraava sukupolvi alkunsa.

Jonkinlaisille kiitoksillekin on varmasti tässä muistelossa sijansa. Oikeasti lista on pitkä; kymmenet ihmiset ovat osallistuneet eri tavoin tapahtumien toteutumiseen ja olleet apuna. Elektronisen musiikin piireissä 9/10 vastaantulijasta on ollut eri tavoin mukava tyyppi ja tutustumisen arvoinen. Kun mukavista ihmisistä puhutaan, niin tässä kohti on hyvä muistaa yhtä liian varhain joukosta poistunutta musiikin monitoimimiestä, Markku ”Max Dee” Tikkalaa, johon tutustuin nimenomaan musiikin merkeissä.

Mainitaan kuitenkin muutama yksittäinenkin henkilö, jotka joko tietoisesti tai tiedostamattaan ovat olleet tukena tai jonkinlaisina vaikuttimina tekemiseen: Mäkilän Tommi on ollut hiljaisena yhtiökumppanina mukana tapahtumakoneistossa hyvinä ja huonoina hetkinä ja on ollut todellinen luottopakki. Sarkkisen Jyrki on toiminut henkisenä tukena ja joskus jopa järjen äänenä. Kolmantena nostan esiin oululaisena musiikin monitoimimiehen Renen, joka on tehnyt pitkään ja monipuolisesti töitä skenen eteen.

Yhteiset kiitokset teille kaikille, jotka olette olleet tekemässä näitä mahdollisiksi.

Mainitut tapahtumat (epätäydellisenä) listana

  • Elektrokeittiö
  • Elektrokylpyhuone
  • ”Hiphop-tapahtuma” 23.10.1999 (Nuera, Tidal Wave)
  • Oulu2002 6.11.1999 (Mytomi, Bobby S., Vellu, Art Stone, Der Agent, Ken-Guru, Pimpmaster Flex, Vulcan Sputnik, Dajt, Halla (TKU), Tommy D.)
  • MIA 22.1.2000 (Spicedog, Dcom, Karri O. ,Ural 13 Diktator LIVE!, Clark Nova live. Fanto-men live. B. Miles -, Salama-ryhmä feat. I-Were & Kapteeni Jukka, Tommy-Cut
  • Implant 17.3.2000 (Safety Scissors, Flex)
  • Sunset Beach 20.5.2000
  • Puutarha 1.7.2000
  • Innovation (Daniel Bell, Lena Popova, Mono Junk)
  • The Nation 14.2.2001 (DMX Krew)
  • The Nation
  • The Nation 11.4. (Cylob)
  • Kultti 13.10.2001
  • Kuilu 2.3.2002 (Cloama, I.Corax, Organ Grinder, Strom.ec, Tiermes)
  • Club Supergut 17.2.2007
  • Club Supergut 17.3.2007
  • Club Supergut 14.4.2007
  • Club Supergut 19.5.2007
  • Sommergut 2.6.2007
  • Sommergut2 30.6.2007
  • Club Supergut 28.7.2007 (Lauri Soini, Ender)
  • Club Supergut 25.8.2007
  • Club Supergut 22.9.2007
  • Club Supergut 13.10.2007
  • Supergut Live 10.11.2007 (Kasko, Nicky Sangiamo)
  • Club Supergut 14.12.2007
  • Club Supergut 19.1.2008
  • Club Supergut 16.2.2008
  • Club Supergut 8.3.2008
  • Irtiotto! 11.-12.4.2008 (Manasyt, Henri Puolitaival, Amok Til Am : Kalle Karvanen, Jacedonia, Coultier)
  • Club Supergut 10.5.2008 (Blastromen, Kalle Karvanen, Sero)
  • Club Supergut x.x.2008 (David Vunk, Coultier)

Promoottori?

Omaa rooliani voisi kuvailla termillä promoottori. Nimike on yleisnimi hanslankarille, joka hoitaa mediaa, markkinointia, rahaliikennettä, sopimuksia, järjestelyitä, buukkauksia, troubleshootingia, työnohjausta, roudausta… käytännössä lähes mitä vaan.

Lisää luettavaa

edit 5.7.2017: korjattu linkkejä toimiviksi, Juha Moisalan kuvagallerian php korjattu.

Vipinää vihreässä Visassa

Taloutemme käyttää nykyisellään vihreää korttia aika paljon. Käytännössä suuri osa ruokaostoksista haetaan Prismasta ja läheinen K-kauppa toimii yleensä maitopurkkien hakupaikkana. Tästä on seurauksena se, että S-ryhmän bonusohjelman tasot ovat alkaneet kiinnostaa ihan eri tavalla. Paikallisella Arinalla, jonka jäsen olen, ylimmälle 5 % tasolle pääsee 900 euron kuukausiostoksilla. Tyypillisenä kuukautena bonusta tulee arviolta 20-30 euroa, mikä siis vuositasolla tekee noin 240-360 euroa rahaa. Tämä on jo hieman eri summa kuin sinkkutaloudessa, jossa esim. 200 euron kuukausiostoilla bonusta ropisi huikeat 3 euroa tilille.

Bonuksen lisäksi olisi mahdollista saada 0,5 % ostotapaetua, jos hoitaisi maksun vihreällä kortilla. Koska en ole asiointiani siirtämässä S-Pankkiin, ei debit-puolen käyttö ole laiskuudestani johtuen realistista ja olen näin ollen pohtinut mahdollisuutta maksaa kaikki ruokaostokset S-Visalla ja hyödyntää näin edut täysimääräisesti.

Mutta kannattaisiko se?

Tätä kysymystä olin pohtinut, mutta en ollut tehnyt asialle mitään – kunnes S-Pankki lähestyi minua kirjeellä koskien muutoksista S-Visan ehdoissa. Tunnustan – yleensä silmäilen asiakaskirjeet melko nopeasti läpi (luen kuitenkin) ja lähinnä otsikkotasolla. Jos pientä pränttiä on paljon, niin jätän lukematta.

Otsikkotasolla muutokset tuntuivat pieniltä, mutta vanha copywriter sisälläni heräsi. Mitä tässä halutaan oikeasti kertoa?

Katsotaanpa väittämät läpi:

1 ”Visa Credit -luottosi kuukausierä pienenee 1.4.2017 alkaen”

Nykyinen vähimmäislyhennys lasketaan myönnetyn luottorajan mukaan. Korttiehtoihin tehtävän muutoksen jälkeen kuukausittainen vähimmäislyhennyksesi lasketaan laskutushetkellä käytössäsi olevan luoton määrän mukaan. Muutoksen myötä maksettava kuukausieräsi pienenee, jos et ole käyttänyt luottoasi kokonaisuudessaan. Lyhennyserän vähimmäissumma ei muutu, vaan on edelleen 40 euroa.

= Kuukausierä pienenee, mutta vastaavasti myös laina-aika pitenee koska velka ei lyhene entiseen tahtiin. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että tilinhoitopalkkioita peritään pidemmältä ajalta ja myös korko juoksee pidempään.

Vertaillaan tilannetta seuraavin lähtöarvoin

  • Tilin limiitti 4000 eur
  • Lainaa otettu 3000 eur
  • Korko 6 % p.a + Euribor 3 kk 0 % (pyöristin Euriborin alaspäin)
  • Lyhennyserä 10 % (sovittavissa S-Pankin kanssa, en tiedä mikä on keskimääräinen taso)
  • Tilinhoitomaksu 2 €

Tällöin vanhalla mallilla A kk-lyhennys olisi 400 €, laina-aika olisi 8 kk, tilinhoitomaksut 16 € ja korko 66 €.
Lainan A yhteiskustannukset olisivat 82 € .

Uudella mallilla B ensimmäinen kk-lyhennys olisi 100 € [(limiitti 4000 € – laina 3000 €)*10 %], laina-aika 16 kk, tilinhoitomaksut 32 € ja korkokulut 138 €.
Lainan B yhteiskustannukset olisivat 170 €.

2 ”Saat sähköiset laskut paperilaskuja edullisemmin 1.8.2017”

= Sähköisten laskujen hinta on edelleen 2 € / kk, mutta paperilaskut ja suoramaksut ovat nyt 3,5 € / kk. Tilinhoitomaksu peritään jos Visan luottoa on käytetty (oletettavasti jos luottoa on laskutuskauden vaihtuessa), kyseessä ei ole siis kuukausimaksu.

3 ”Hinnastopäivityksiä 1.8.2017”

= Kaikki hinnat nousevat, paitsi sähköisten laskujen hinta joka pysyy ennallaan.

Entäs se 0,5 % maksutapa-alennus

Nyt kun S-Visan kulut on avattu, on aika vastata kysymykseen siitä, kannattaisiko ostojen keskittäminen S-Visalle tapauksessani, jos päätöstä peilataan maksutapa-alennuksen suuruuteen. Koska tilinhoitomaksut olisivat tapauksessani 2 € / kk, tulisi minun ostaa S-Visalla vähintään 400 eurolla kuukausittain, jotta maksutapa-alennus kompensoisi 2 € palvelumaksun. Jos keskiostoni olisivat kortilla 600 euroa S-Ryhmän kaupoissa, olisi käteen jäävä maksutapa-alennus euron kuukaudessa – tai vähemmän, jos muistetaan vähentää myös lainan korot.

Ja lopuksi se iso kuva

Jutun olisi voinut aloittaa ”TL;DR: yritys nosti hintojaan ja lähetti siitä asiakaskirjeen.”, mutta minusta tässä kokonaisuudessa on kaksi asiaa mitä voi pohtia ja vaikka halutessaan kommenttiosioon kommentoida.

1) Kauas on tultu S-Pankin maksuttomista pankkipalveluista.

S-Visan hinnoittelu on yksi esimerkki (voi vertailla muiden hintojen muutoksia jutun liitteenä olevista hinnastoista), mutta hintalappu on löytynyt maksuttomuuden lanseeraamisen jälkeen monelle muullekin peruspankkipalvelulle. Vuonna 2014 hinnankorotuksia perusteltiin pankkitoiminnan kustannusten kasvulla, oheisessa asiakaskirjeessä ei anneta minkäänlaista perustelua hinnankorotuksille.

S-Visan tilinhoitomaksun kehitys lähivuosina. Suluissa euromäärä vuodessa, jos Visaa käytetään joka kuukausi.

Vuosi Sähköinen lasku Paperi- tai suoralasku
2014- 0 € 0 €
1.6.2015- 2 € (24 €) 2 € (24 €)
1.8.2017- 2 € (24 €) 3,5 € (42 €)

Lähteet:

2) ”Muutokset eivät vaadi sinulta toimenpiteitä”

Kirjeessä esitetyt muutokset eivät vaadi asiakkaalta toimenpiteitä ja sanamuodoista päätellen myös vahvasti toivotaan, että toimenpiteitä ei oteta. Hinnoittelu on kuitenkin sähköiseen laskutukseen ohjaava  ja paperilaskutuksen vähentäminen on yksi todennäköinen syy hinnoittelumuutoksen taustalla.

Muutos vaikuttaa kuitenkin asiakkaiden S-Visa-kortin kustannuksiin ja lainan takaisinmaksuaikaan. Lainahan ei katoa itsekseen mihinkään. Kannattaisiko asiakkaan tarkistaa lyhennysprosenttiaan? Mitä laina-ajan pidentyminen tarkoittaa käytössä olevien eurojen näkökulmasta? Miten uusi lyhennystapa lasketaan ja mitä se tarkoittaa euroissa?

Edullinen ei tarkoita samaa kuin maksuton ja jos taloudessa ovat eurot tiukalla, on muutokset hyvä ymmärtää ajoissa, jotta taloudella on aikaa sopeutua. Otetaan vaikka esimerkki taloudesta, jossa ollaan määräaikaisessa työsuhteessa ja lainan takaisinmaksu on ajoitettu työsuhteen päättymiseen. Jos lyhennyksestä säästyvät eurot menevätkin kulutukseen, on töiden loppuessa lainaa edelleen jäljellä aiemmasta suunnitelmasta poiketen – palkkatuloja vaan ei enää ole.

 

Onko valittu viestintätapa vastuullista ja asiakasomistajaa kunnioittavaa viestintää? Noudattaako se S-Ryhmän omia vastuullisuuden periaatteita

 

 

PS. Luottokorttivertailuja tehdessäni törmäsin sellaiseenkin sivustoon kuin s-raha.fi, joka muuten ei ole S-Ryhmän virallinen sivusto. Vihreä väri ei sentään ole sama kuin S-Ryhmän brändiväri.

 

Oululaisten mainostoimistojen lyhyt historia

Mainostoimistoja on ollut Suomessa jo pitkään ja niistä löytyy jonkin verran tietoakin verkosta. Oululaisista mainostoimistoista en sen sijaan löytänyt ajantasaista yhteenvetoa, joten päätin koota yhteen lyhyen historiikin keskeisistä oululaisista toimistoista ja osin henkilöistäkin. Pidän tässä esittelyt yleistasoisina ja palaan ehkä myöhemmin tarkemmin aiheeseen.

Mainostoimiston määritelmä on itsessään melko lavea ja kun katsoo poimintoja yritysrekisteristä, näkee että mainosalalla on ollut jos jonkinlaista toimijaa. Pääosa näistä on pieniä toimijoita, ehkä tyypillisimmin on haettu leipä yhdelle hengelle ja perheelle. Rajaan pois pääosan näistä pienemmistä toimijoista, osin rajaussyistä ja osin siksi, että pienistä toimijoista on haastavaa saada aineistoa kasaan. Mainostoimisto on keksinyt itseään aika ajoin uudelleen ja lanseerannut käyttöön erilaisia alabrändejä ajan hengen mukaisen teknologisen tai ideologisen aallon mukaan. Tässä kuitenkin erilaisia digimarkkinointi- ja asiakasymmärrystoimistoja käsitellään mainostoimisto-sateenvarjon alla.

Ennen vanhaan – eli ennen 70-lukua

Oululaisista toimistoista ennen 70-lukua on saatavilla ohuemmin tietoa.

Studio Mane perustettiin ehkä 60-luvulla se toimi ainakin 25-30 vuotta. Toimisto työllisti 4-5 työntekijää ja asiakkaina oli esimerkiksi 80-luvulla mm. K-ryhmä ja sen vähittäiskaupan mainonta.

Mainos-Matti oli Teuvo Mankilan 50-60-luvun taitteessa perustama toimisto, joka toimi Oulussa osoitteessa Koulukatu 19.

Suurten synty 1970-luvulla

Oulun ensimmäinen maineeseen noussut mainostoimisto Mainos H & K perustettiin 1974. Perustaja ja toimitusjohtaja Esko Kauppinen (1934-2010) oli ollut aiemmin perustamassa Iltaset -lehteä lehti- ja painotalo Liitossa, mutta sai epäluottamuslauseen lehden jäätyä pahasti tappiolliseksi. Kauppinen kuitenkin rakensi tuolloin tulevan asiakasverkostonsa pohjan, josta oli apua uudessa mainostoimistossa. Toimisto työllisti enimmillään yli 30 henkilöä ollen Pohjois-Suomen suurimpia toimistoja 1980-luvulla. Toimisto teki b2b-puolella varsinkin teollisuutta, esim. Kontiotuotetta, ja ennen kaikkea Rautaruukkia. Toimiston perustaja ja toimitusjohtaja Esko Kauppinen yritti H&K:n konkurssin jälkeen vielä Topparoikka -mainostoimistoa Martti Dahlstömin (-2019) ja Ilpo Koskelan kanssa, mutta toimisto ei menestynyt. Topparoikan radan varressa sijainneen toimiston tunnusesineenä oli pihalla oleva resiina, eli Topparoikka. H&K:n menestyneitä kasvatteja on mm. Veli-Antti Aalto (Orange Advertising).

Oululainen mainonnan monitekijä Sinikka Virkkunen perusti Mainos-Asian 1976. Vaiheittain yritys siirtyi suomalaiselle mainosjätti Taucherille – ensin osittain 1980 ja lopulta kokonaan vuonna 1987. Sittemmin Oulun Taucher hallitsi oululaista toimistoelämää 80-luvun loppupuolelle asti. Oulussa oli kuitenkin myös mainostajia – verrattain vahvoja sellaisia – esimerkiksi Torniossa Hartwallin omistama Lapin Kulta, josta Oulun Taucher taisi saada kansainvälistäkin tunnustusta mainonnassaan. Asiakkaita olivat paikalliset suuret, mutta myös Helsingistä johdetut yritykset. Ajalle poiketen Oulun Taucher markkinoi myös itseään suoramainonnalla, tapahtumissa ja tiedottamalla.

Oulun Taucherilla teki uraa myös graafinen suunnittelija Pentti ”PeeVee” Vartiainen (1942-2010), jonka kädenjälki on näkynyt mm. Lapin Kullan etiketeissä sekä Tietomaan ja Oulun Edenin liikemerkeissä.

Emo-Taucher meni laman myötä konkurssiin 1992, mutta Oulun Taucher siirtyi takaisin Virkkusen omistukseen ja selvisi lamasta jatkaakseen Virkkusen luotsaamana Mercum Fennicana. Vuonna 1996 Virkkunen kutsuttiin Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) toimitusjohtajaksi ja Mercum Fennican toimitusjohtajaksi tuli Kari Korkiakoski.

Mercum Fennica siirtyi 2001 Mikko Kälkäjän ja Antti Hintikan omistukseen Mercumina, kunnes lopetti toimintansa vuonna 2004 konkurssiin.

Oulun Taucherin kultakautta ja kilpailutilannetta kuvaavat Sinikka Virkkusen kertomat pari anekdoottia:

Mainostajakandidaatti: ”Teille ei kuulemma ole köyhillä asiaa, olette niin kallis toimisto”, johon Sinikka Virkkunen vastasi: ”Ei meillä ole köyhiä asiakkaita, me teemme asiakkaista rikkaita”.

Asiakas: ”Pakko tulla tutustumaan kun muut toimistot moittivat Teitä joka käänteessä”.

Oulun Taucherin kasvateista mainosalalla mainittakoon mm. Kari Eilola (Bob the Robot) ja Kauko Isto (Konsepti, nyk. Valve).

Leo Härkönen perusti Plusmark Oy:n 1979 Torniossa, josta se siirtyi aikanaan Ouluun. Härkönen veti toimistoa vuoteen 2010 saakka, jolloin se päätyi lopulta Kaleva -konsernin omistukseen. Plusmarkilla oli erittäin pitkäaikaisia ja uskollisia asiakkaita.

1980-luvun kultaiset vuodet

Vuosikymmen oli oululaisten mainostoimistojen kultakautta.

Mainos H&K:lla oli toimipisteet Oulussa ja Kajaanissa. Suunnitteluryhmien niminä oli mm. Leuku, Joiku ja Kaira. Toimistoon kuului lisäksi Palvelulatomo Oulun Rivit ja Messumies Oy. Vaihtuvuuttakin oli – mainos H&K:sta lähti suunnittelijoita, jotka perustivat omia toimistojaan. Playcardin perustivat Risto Nikkilä ja Malla Mela. Playcard kaatui 90-luvun laman myötä.

Osuuskuntataustaisella Mainosyhtymä Oy:llä oli Oulussa hetken aikaa tj Riitta Pulliaisen vetämä toimipiste. Mainosyhtymä oli 70-luvulla ajoittain laskutukseltaan Suomen suurin mainostoimisto ja kilpaili Taucherin kanssa kärkipaikasta.

Pohjois-Mainos oli Esko Hämeen vetämä toimisto.

Pentti Honka perusti Honkamainoksen 1980-luvulla, työntekijöissä oli mm. Veikko Mynttinen.

Mediamix oli Tapani Hautamäen perustama toimisto, jolla oli päätoimipaikka Oulun lisäksi toimipisteet Jyväskylässä ja Helsingissä. Asiakkaita oli lääketehtaista ministeriöihin ja Mediamix toteutti mm. maineikkaan Katinkullan lanseerauksen. Itse asiassa nimen ”Katinkulta” keksi Tapani Hautamäki. Mediamix oli 90-luvun laman uhreja ja vuonna 1993 tapahtunutta konkurssia edesauttoi parin ison asiakkaan kaatumisen tuomat luottotappiot.

Ideasampo perustettiin 1988 ja se toimii tänäkin päivänä Kolmiotalossa keskustassa. Ideasampo ilmoittaa Matti Tornbergin perustaneen sen vuonna 1978 – ollen näin oman ilmoituksensa mukaan ”Oulun vanhin mainostoimisto”.

Studio10 toimi 80-luvulla ja meni konkurssiin 90-luvun alussa. Uudeksi nimeksi tuli Studio Ilpo Okkonen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lama iskee 1990-luvulla

Merkittävä myllerrys alkoi 1990-luvun alkupuolella, kun lama iski täysillä päälle Suomen talouteen. Vaikka toimisto olisikin ollut itsessään terveellä rahoituspohjalla, iskivät asiakkaiden vaikeudet kerrannaisvaikutuksena ja kaatoivat toimistoja. Lamalla oli myös pitkä häntä, sillä Oulun alueelta katosi monia merkittäviä asiakkuuksia kertaheitolla ja se heijastui pitkään alueen toimistojen talouteen.

Mainostoimisto Turbiiniryhmä perustettiin 1991.

OuluGrafin perusti Seppo Heikka vuonna 1992. Toimisto toimi vuoteen 2000.

Graafinen Studio Ilpo Koskela sai alkunsa aprillipäivänä 1.4.1992. Päivä oli Ilpo Koskelan mukaan ”paras päivä perustaa mainosalan yritys”. Koskela oli tätä aiemmin ollut mainonnan tekijä palkkatyöläisenä. Oman Graafisen Studion lisäksi Koskela oli mukana Topparoikassa ja Mediantekijöissä, mutta koska Graafinen Studio veti parhaiten asiakkaita keskittyi hän siihen ja möi osakkuutensa Mediantekijöistä vuonna 1999. Koska toimisto kasvoi ja oli myös muuta kuin yhden henkilön yritys, muutti Koskela yrityksen nimen muotoon GST Graafinen Studio. Vuonna 2001 yritys laajensi myös verkkosivujen ylläpitoon ja hankki oman palvelimen toimiston nurkkaan. Vuonna 2003 hosting-asiakkaita oli jo yli 100 ja syntyi GST Domain, joka myytiin lopulta 2014 Netplazalle.

Jari Laakso ja Kari Rajaniemi perustivat mainostoimisto Avalonin Kemissä 1994 pahimman laman jälkimainingeissa. Molemmat olivat olleet aiemmin Plusmarkilla. Toimisto on kasvanut, ollut välillä myös Kemissä ja Jyväskylässä ja keskittänyt nyt toimintansa Ouluun ja Helsinkiin.

Mainostoimisto Kaarela Sarkkinen Uusitalo (Mainostoimisto KSU) perustettiin 1990. Lyhyen alkuvaiheen jälkeen osakkaina olivat Sinikka Kaarela, Marja Sarkkinen, Marko Uusitalo sekä Juha Näppä. Perustajat lähtivät yhtä aikaa Mainos H&K:sta ja tilalle H&K:n Kauppinen palkkasi Taucherilta Pentti Vartiaisen ja tämän elämänkumppanin Ritva Tuomolan. Vartiainen ja Tuomola perustivat vuonna 1992 P&R:n.

Vuonna 1997 KSU:sta lähteneet Anne-Maija Selmgren ja Petri Pitkänen perustivat mainostoimisto Pakkahuoneen. Mukaan tuli lisäksi Oulun Tyypeistä Satu Pyhänniska. Selmgren oli siirtynyt KSU:hun vastikään Mercumista ja hän jätti Pakkahuoneen 2001 perustaakseen oman Gren Group -toimiston. Vuonna 2008 Marja Sarkkinen perusti Mainosateljee Marja S Oy:n. KSU:n ensimmäinen ei-osakas ja palkattu työntekijä oli AD oli Kimmo Korhonen, jonka ura kulki PHS:n ja EuroRSG:n kautta Kingin perustajaksi. Nykyisin Korhonen toimii King-Valveella. Pakkahuoneen toimitusjohtaja Tapani Laru jäi eläkkeelle 1.1.2017 takanaan 41 vuotta mainosalalla. Hän oli aloittanut alan töissä vuonna 1976 McCannilla.

Pentti Vartiaisen Oulun Taucherilla tekemä mainostaulu. Originaali on Pakkahuoneen seinällä.

Työmaa starttasi vuoden 1993 lopussa. Se oli mainonnan tekijöiden yhteenliittymä ja jokaisella oli oma firma takana. Mukana olivat alkuun Martti Dahlström, Juha Mikkilä ja kuvaajana Ari Kettunen ja toiminnan kasvaessa mukaan kutsuttiin Kaija Matikkala (Heikkinen) sekä Vesa Piltonen hoitamaan talousasioita. Mikkilä kävi välillä Viherjuuressa ja Dahlström erkani jatkamaan muita projektejaan – mutta lopulta suhde virallistettiin ja Mainonnan Työmaa perustettiin osakeyhtiöksi 1998. Tällä hetkellä Työmaa on Oulun suurin toimisto noin 20 työntekijällään ja lisäksi Helsingissä on seitsemän henkilön toimisto. Liiketoiminnan kolmijalkana ovat kuluttajat, b2b ja julkishallinto.

Aakkoset oli Sakke Gustafssonin perustama toimisto, joka muutti Rovaniemeltä Ouluun. Aakkoset oli alunperin reprotalo ja rekrytoi sittemmin mukaan mainonnan suunnittelijoita (mm. Martti Dahlströmin) ja teki yhteistyötä rovaniemeläisen Mainostoimisto Ajatuksen kanssa. Aakkoset yhdistyi Ajatukseen 2000-luvun puolivälissä (tarkempaa tietoa ei ole). Ajatuksella oli pitkään toimisto Oulussa, mutta tällä hetkellä toimipiste on vain Rovaniemellä.

Mediantekijät Oy oli SataC:n ja Syslinguan yrittäjien sekä Ilpo Koskelan 1995 perustama toimisto, joka keskittyi uuteen toimialaan – Internet-sivujen tekemiseen. Menestystä tuli ja jo samana vuonna Mediantekijät voitti ensimmäisen M&M:n järjestämän Uusmediakilpailun pääpalkinnon Fennia-vakuutusyhtiön nettisivuilla. Vuonna 1996 tuli parhaan visuaalisen ulkoasun palkinto. Mediantekijät yhdistyi Viivatietoon ja myöhemmin Viivatieto yhdistyi Verkkoasemaan.

Avec oli Manne Stenrosin perustama mainostoimisto ja valokuvastudio. Avec teki City-lehteä sen alkutaipaleella. Mannen äiti Pirkko Stenros tunnetaan Muuramen huonekalusuunnittelijana.

Visual Way Design perustettiin 1996 ja se tunnetaan tänä päivänä nimellä Mainostoimisto VWD.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Uusi vuosituhat

Vuosituhannen alussa oululainen mainostoimistokenttä ei ollut palautunut enää aiempaan loistoonsa. Toimijoita oli edelleen paljon, mutta yli 20 henkilön toimistoja ei Oulussa ollut. Toimijat olivat pieniä ja päämarkkina paikallinen.

Laboratorio Uleåborg perustettiin 2004 Mika Pyhähuhdan, Heikki Riikosen ja Esa Juujärven toimesta. Esan ja Heikin taustat mainostoimistopuolelta ovat Oulun osalta alunperin Jabba Corporation Oy:ssa, joka laajensi toimintaansa Rovaniemeltä Ouluun vuonna 2000. Jabban Oulun toimistolla työskenteli enimmillään viisi henkilöä ja Oulun toiminta ajettiin alas vuosien 2002-2003 vaiheilla. Rovaniemen emoyhtiö fuusioitui Ajatuksen kanssa vuonna 2005.

Vuonna 2006 tapahtui kuitenkin yksi suurempi liike. Oululaiseen Cor Groupiin kuului helsinkiläinen Marchitects ja oululaiset Ilmiantajat, Mainostoimisto Keissi (aiemmin Quadriceps)Mainostoimisto DR ja Coronaria Media. Oululaiset toimistot yhdistyivät Incognito Pro:n alle ja aloittivat yhteistyön helsinkiläisen Incogniton kanssa. Yhdessä yhtiöt siirtyivät myyntikatteessa Suomen toimistojen kärkikymmenikköön. Käytännössä yhteistyö jäi löyhäksi ja eri vaiheiden jälkeen tiet Incogniton kanssa erkanivat. Marchitects ja Incognito Pro yhdistettiin ja yhtiön nimeksi tuli Darwin. Toimistojen synnyn primus motorina toimi Ville Tolvanen. Darwinille perustettiin toimipiste Helsinkiin perinteikkäästi Tehtaankadun päähän Mestaritaloon, johon toiminnan painopiste liukui voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen vaiheittain. Vuoden 2008 taantuma puri toimistoon ja toiminta alkoi supistua – myös pääomistaja Cor Group möi omistuksensa pois. Oulun toimisto suljettiin 2015.

Darwinin työntekijät perustivat sittemmin uusia toimistoja. Design Valkean perustajat lähtivät Darwinista 2009 perustaakseen alkuun erityisesti lääketeollisuuden markkinointiin erikoistuneen toimiston. Brandstein erikoistui yritysten brändirakentamiseen.

Mainostoimisto Kluun perusti Marko Kallio 2007. Ajatuksena oli perustaa pienenä pysyvä toimisto ammatillisten verkostojen varaan. Toimisto on perustamassa Tampereelle toista toimipistettä. Samana vuonna Sakari Kemppainen, Kari Rajaniemi, Mari Siliämaa ja Jussi Snicker perustivat mainostoimisto Siberian. Ydinjoukko lähti yhtä aikaa Turbiiniryhmästä.

Vuonna 2004 Teemu Hostikan perustama NTRNZ Media on kasvanut 2010-luvulla yli 10 hengen toimistoksi. Mainostoimisto- ja digipalveluiden lisäksi yritys on laajentunut tv-tuotantojen mm. Eränkävijöiden – tuottajaksi. Avalonin perustajat ostivat yrityksestä 2016 vähemmistöosuuden.

Pakkahuoneen tarina päättyi 2017, kun Zeeland Family osti yrityksen. Yritysryppään nimi vaihtui vuonna 2018 Avidlyksi ja Pakkahuoneen väki jatkaa Avidlyn pohjoisena toimipisteenä.

Kuluva vuosikymmen on vielä kesken, joten jätän tällä vuosikymmenellä perustetut toimijat pois. Historiaa on vielä tehtävänä.

Kauniiksi lopuksi

Tätä juttua varten olen saanut erittäin paljon ansiokasta aineistoa ja tarkennuksia aiempiin epätarkkuuksiin. Pakkahuoneen Petri Pitkänen paljasti myös erään kulttuuriteon: Pentti Vartiaisen mainostuotanto 1960-luvulta hänen kuolemaansa saakka on varastoituna Pakkahuoneen arkistoihin. Tämän lisäksi varmasti monella alan konkarilla on tallessa töitä eri ajoilta. Heitänpä siis haasteen ilmaan, olisiko aika järjestää oululaisen mainosalan näyttely, jossa valotettaisiin oululaista osaamista myös tällä saralla. Jos ajatus kiinnostaa tai sinulla on tähän tarkoitukseen sopivaa materiaalia tallessa, ole yhteydessä.

Juttua varten on haastateltu Sinikka Virkkusta, Sakari Kemppaista, Juha Mikkilää, Marko Kalliota ja Petri Pitkästä. Lisäksi tausta-aineistoa on saatu oululaisissa toimistoissa työskenneiltä sekä Anu Seiloselta ja Jani Taipaleenmäeltä. Keskeisiin muihin digitaalisesti saatavilla oleviin lähdeaineistoihin on tarjolla linkit jutun seassa. Huomasitko virheen tai onko sinulla jotain lisää kerrottavaa? Jätä palautteesi kommentteihin tai laita se sähköpostilla.

Kirjoittaja työskenteli Darwinilla 2007-2011. 

Lähteet